Isän keittiöpäivä

Äitienpäivää tuli tosiaan vietettyä hyvinkin perinteisin menoin, ähky alkaa pikkuhiljaa jo helpottaa. Pääruoan lisäkkeenä kokeilin Ranska - herkuttelijan keittiö -kirjasta löytyneitä

Annan perunoita

Noin kilon verran perunoita (ei liian kiinteitä)
Kirkastettua voita
Suolaa

Kuori perunat ja viipaloi muutaman millin siivuiksi. Asettele uunivuokaan kerroksittain, kerrosten väliin kirkastettua voita ja suolaa. Kypsennä folion alla uunissa 200 asteessa tunnin verran. Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan odottamaan uunista poisoton jälkeen viitisen minuuttia ja sen jälkeen kumoamaan perunakakku, mutta käytössä ollut astia oli tuohon tarkoitukseen epäkäytännöllinen. Meillä ei kaikilla ole tarkoitukseen sopivia pienehköjä kupariastioita, joita ravintoloissa kuulemma käytetään... Tämä oli vähän pliisun makuista, kerrosten väliin olisi voinut laittaa jotakin makua tuovaa. Kuten vaikkapa Auraa tai mustaleimaa.

Alkuruokana oli perheessämme jo klassikon aseman saanut salaatti, jolla on totisesti perinteitä - kohta 14 vuoden ajalta! Ohje on Caroline Ellwoodin kirjasta Italian herkut.

Keväinen makaronisalaatti

300-400 g kuorittuja katkarapuja, sulatetaan
250 g spriaalimakaroneja (mieluiten tricolori, tulee koristeellisemman näköistä)
2 avokadoa, hedelmäliha suikaloidaan
yht. 1 rkl kuivattua timjamia, basilikaa ja meiramia
KASTIKE:
1 valkosipulin kynsi, murskataan
1/2 tl sinappia (esim. Dijon)
6 rkl öljyä
3 rkl sitruunamehua
1 tl pehmeää sitruunan sisusta
1 tl hunajaa
suolaa ja pippuria
KORISTEEKSI:
mustia oliiveja
tuoreita yrttejä

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon katkaravut ja anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Keitä pasta al dente, huuhdo kylmällä vedellä, valuta ja sekoita katkarapujen joukkoon. Lisää myös avokado ja kuivat yrtit. Sekoita ja lisää ennen tarjoilua mustat oliivit ja tuoreet yrtit - yrttejä voi toki vaihdella, yleensä olen käyttänyt samoja yrttejä niin kuivina kuin tuoreinakin.

Äitienpäiväkakun ohje oli siis tämä. Muokkasin sitä sikäli, että pakastekarpaloita meillä ei ollut, kuivattuja sen sijaan kyllä. Lisäsin sitten täytteeseen sopivaksi katsomani määrän mehua, olisi tosin voinut olla paljon hapokkaampaakin minun makuuni. Ehkä puoli tusinaa sitruunaa olisi...ei, ei sentään. Koristeluun käytettiin suklaakuorrutettuja karpalonameja.

It Is The Month Of Maying

Ja fa-la-laa ynnä muuta sen sellaista. Mukava vaihe keväästä menossa sikäli, että viherrystä näkyy siellä täällä, mutta ruohonleikkuu-urakka ei vielä ole alkanut...

Vappukin tuli, oli ja meni jo lähes perinteikkään Korkeasaari-vierailun merkeissä. Kuten parempi puoliskoni jo totesi, olin ruokakuntamme osalta tällä kertaa eväsvastuussa, ja mukana oli mm. tällaisia herkkuja (jälleen kerran kirjasta Espanjalainen keittiö):

Suolamantelit

1/4 tl cayennepippuria

2 rkl merisuolaa

2 rkl voita

4 rkl oliiviöljyä

200 g kuorittuja manteleita

Sekoita kulhossa pippuri ja suola. Kuumenna voita ja öljyä paistinpannussa tai paistokasarissa, lisää mantelit ja paista niitä välillä sekoitellen 5 minuuttia tai kunnes mantelit ovat kauniin ruskeita. Kumoa mantelit suolaseokseen, kääntele ja sekoittele, anna jäähtyä. Näissä on mukavan salakavala takapotku...

Pollo con limon y ajillo

2 nahatonta broilerin rintapalaa

2 rkl oliiviöljyä

1 salottisipuli silputtuna

4 valkosipulinkynttä silputtuna

1 tl paprikaa

1 sitruunan mehu

2 rkl tuoretta persiljasilppua

Suikaloi liha (ei liian pieniksi paloiksi), kuumenna öljy ja paista broileria, sipuleita ja paprikaa kovalla lämmöllä sekoitellen muutama minuutti kunnes liha on läpikypsää. Lisää sitruuna ja persilja, mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Voi tarjota yhtä lailla kuumana kuin kylmänäkin.

Guirlache

yhteensä 200-250 g manteleita ja pähkinöitä

öljyä (ei kovin voimakkaan makuista)

200 g kidesokeria

1 rkl sitruunamehua

Levitä pähkinät ja mantelit uunipellille (arvatenkin leivinpaperin päälle) ja paahda 150-asteisessa uunissa kunnes pähkinät saavat hieman väriä. Tässä kannattaa olla tarkkana, liian kauan uunissa ollessaan pähkinät kitkeröityvät. Alkuperäisessä ohjeessa annettiin ohjearvoksi puoli tuntia, mutta 20 minuutin jälkeen kannattaa jo olla haukkana vahtimassa pähkylöitä.

Rouhi pähkinät ja mantelit esim. kaulimella (vaikkapa leivinliinan välissä), ota toinen uunipelti ynnä leivinpaperi ja öljyä leivinpaperi huolella. Kaada sokeri sopivaan sulatusastiaan ja sitruunamehu sen ympärille, kuumenna miedohkolla lämmöllä tarpeen mukaan sekoittaen kunnes sokeri on kullanruskeaa. Jälleen kerran, älä kuumenna liikaa - palanut sokeri ei ole hyvää. Kaada manteli-pähkinärouhe öljytylle pellille, sekoita ja levitä tasaisesti. Kaada sokeri päälle, sekoita ja tasoita, anna jäähtyä. Täysin jäähdyttyään levy on helposti paloiteltavissa annospaloiksi.

Muistaakseni Jamie Oliverin ensimmäisessä keittokirjassa oli hyvin samantapainen ohje, ja siinä neuvottiin myös rouhimaan lopputulos tehosekoittimessa (ensin melko karkeaksi, sitten puolet seoksesta syrjään ja loppu hienommaksi) ja käyttämään semifreddon mausteena. Semifreddoa pitäisikin taas tehdä pitkästä aikaa... No, tässä on muutakin kokkausta tiedossa lähiaikoina, kuten kaikki nyrkin ja hellan välissä viihtyvät isät tietävät. :-)

Noiden lisäksi mukana oli mm. perunatortillaa höystettynä n. 150 grammalla ohueksi siivutettua ja pannulla käytettyä chorizoa, vierailevana tähtenä myös hyvin pieneksi suikaloitu suippopaprika.

Ei mainostusta maassa saa...

...ken itse ei sit' hanki. Ei se sitaatti kyllä oikeasti ihan noin mennyt, mutta antaa nyt olla. Kakkonen ja Kolmonen viettivät syntymäpäivää (juhlat tosin vasta ensi viikolla, voi korvaparkojani jo ennakkoon) ja saivat mm. autoradan. Kasausähellyksen jälkeen selvisi, että toinen ohjaimista ei toiminut. No, vempele oli ostettu ties miten kauan sitten eikä kuittia ollut enää tallessa, eräs helmasynneistäni muuten. Vai pitäisikö miesten tapauksessa puhua lahjesynneistä? Ei hiivatissa, vetää ajatukset ihan väärään suuntaan. >-)

Otin kuitenkin yhteyttä ToyCenter-nimiseen maahantuontifirmaan, joka tuo kyseisiä Carrera-merkkisiä autoratoja suomeen. Laitoin kohteliaan (oikeasti) sähköpostiviestin sivuiltaan löytyvään osoitteeseen, mainitsin kuitin puuttumattomuudesta ja tiedustelin mitä tehdään. Hämmästykseni ja ilahdukseni oli suuri, kun yhtiöstä vastattiin (perjantaina vartin yli viisi - käsi sydämellä, kuinka moni toimistotyöläinen on tuohon aikaan ylipäätänsä enää töissä?) ja luvattiin lähettää uusi ohjain. Loistavaa palvelua joka ansaitsee tulla mainituksi.

Ja lisää mainostusta: Vanhan musiikin yhtyelaulukurssin konsertti pidetään ensi tiistaina (21.4.) Rajamäen kirkossa kello 19. Heh, paikallislehdessä tuota mainostettiin otsikolla "Vanhan musiikin mestarit". Ohjelma 3 euroa - tämän ja huomisen päivän harjoituksissa selviää tuleeko rahalle katetta.

Kastikkeestaan kokki tunnetaan...

Ennen kuin perheessämme kiertopalkintona pyörinyt vatsatauti iski minuunkin (lievänä onneksi) ehdin kokkailla pääsiäiskaritsaa. Lampaanviulu ei ole joihinkin vuosiin hirveästi kolahtanut, mutta karitsan paahtopaistit näyttivät herkullisilta ja olivat hinta-laatusuhteeltaankin ehdottoman suositeltavia. Niiden kypsennys ei juuri kokintaitoja vaatinut - ne olivat valmiiksi sangen taiten marinoituja, joten riitti kun saivat kuumalla pannulla väriä pintaansa ja sitten 200-asteiseen uuniin 20 minuutiksi. Veriseen makuuni 15 minuuttiakin olisi ehkä riittänyt, mutta eivät nuo missään tapauksessa kuivia olleet.

Kastike oli sitten mukaelma Suuren kastikekirjan valkosipulikastikkeesta:

Ruskea valkosipulikastike

150 g valkosipulia (käytin yksikyntisiä)
1 dl maitoa
1,5 dl kermaa
0,5 dl vahvaa kahvia
0,5 - 1 dl paistolientä
1 tl soijaa
mustapippuria

Keitä kuoritut valkosipulinkynnet pehmeiksi kermamaidossa (15-30 min), kaada yleiskoneeseen tai tehosekoittimeen ja soseuta. Kaada takaisin kattilaan ja lisää kahvi, soija, paistoliemi ja pippuri (muutama kunnon rouhaisu myllystä). Anna kiehua hiljaisella tulella vielä viitisen minuuttia. Tarkista maku, lisää suolaa tarvittaessa. Jos kastike on liian löysää, sen voi suurustaa voi-jauhosuuruksella (beurre manié).

Takaraivossa nakuttaa nyt jokin asia, joka tuosta reseptistä mahdollisesti puuttuu, mutta minkäs teet, sama pää kesät talvet. Tuota voi toki soveltaa ja jatkokehitellä vaikka miten. Tuollaisenaan valkosipulia on aika tujusti, ja se saattaa maistua turhankin äreästi - riippuu varmaan myös valkosipulilajikkeesta. Määrän pienentäminen on täysin sallittua eikä sitä lueta arkajalkaisuudeksi tai rintamakarkuruudeksi...

Paria päivää aikaisemmin väsäsin myös erittäin helpon ja nopean ruoan, josta tosin ei ole nyt kuvaa:

Savulohipasta

300 g kylmäsavulohta pieninä paloina
1 rkl kuivattua ruohosipulia tai vastaava määrä tuoretta
ripaus valkopippuria
2,5 dl ruokakermaa
250 g orecchiette-pastaa
2-3 rkl raastettua parmesaania

Pasta keitetään, muut aineet sekoitetaan keskenään ja kuumennetaan kunnolla. Kastike kipataan sopivan kypsien, valutettujen pastakorvien päälle ja valmista on. Nautitaan luonnollisesti mustapippurin ja halutessa parmesaaniraasteen kera, tosin tuo on sen verran suolaista että lisäjuusto ei välttämättä maistu kaikille.

Joskus kauan sitten mainitsemani Sata punnerrusta -sivusto on vihdoin tullut aktiiviseen käyttöön - samalla ohjelmalla voi tehdä vatsalihasliikkeitäkin. Illan saldona yhteensä 60 punnerrusta, ja vasta alkutaipaleella ollaan... Kohta pitäisi rasvata fillarikin käyttökuntoon. Odottakaas vaan, vielä se 100 kiloa menee rikki...

Rodrigo Tortilla, minkä vuoksi?

Long time, no blog... Viime aikoina ei ole tullut harrastettua kovin paljon mitään mainitsemisen arvoista kokkausta, johtuen suurelta osin viikonloppujen kiireisyydestä joko sukuloinnin tai (ylimääräisten) kuoroharjoitusten merkeissä. Harjoitukset tähtäsivät Maurice Duruflen Requiemin esitykseen Keravan kirkossa hiljaisen viikon tiistaina, ja esitys meni ihan kohtalaisesti. Hieman se kuitenkin jäi kaivelemaan, sillä mieslaulajien huutava puute ilmeni taas siten, että molemmissa miesstemmoissa oli kaksi palkattua vähintäänkin puoliksi ammatikseen laulavaa keikkatyöläistä. Heidän kanssaan vain ei ehditty juurikaan harjoitella, mikä sitten taas johti siihen, että laulaminen ei tosiaankaan ollut niin yhtenäistä kuin se voisi olla. Mitä hiivatin hyötyä on hinkata monia kohtia teoksesta uudestaan ja uudestaan paremman yhteissoinnin saavuttamiseksi, kun esitystilanteessa sointitasapaino on radikaalisti erilainen eikä yhteissoinnista juuri voi puhua? Ammattilaisilla kun on tapana laulaa ammattimaisesti, eli solistisesti, jolloin yksittäiset äänet kuuluvat läpi. Ja minun tapani suhtautua kuoromusiikkiin on se, että yhteissointi on hyvin tärkeä asia. Pystyisin tasan varmasti itsekin laulamaan niin, että ääni kuuluisi läpi muidenkin korvaan kuin niiden, jotka tunnistavat ääneni useamman vuoden kokemuksella, mutta en halua. Ja hieman kieltämättä pisti mietityttämään kenraaliharjoituksissa esiintynyt pikku ongelma. Avustaessani tenoreita eräässä hankalassa kohdassa kävi sitten niin, että muut bassot eivät saaneet kiinni oman stemmansa eräästä pahasta intervallista. Siis kaikkiko seuraavat minua? Ei se näin voi mennä. Lisää kuoroteesejä: jokaisen pitäisi opetella stemmansa niin, että pystyy laulamaan sitä vaikka olisi yksin stemmansa edustajana paikalla. Pitää pystyä tarvittaessa liidaamaan eikä vain peesaamaan.

No, siitäkin keikasta sitten selvittiin. Saas nähdä mitä syksy tuo tullessaan, ainakin kolme erilaista isompaa ja pienempää konserttia ynnä normaalit jumalanpalvelusavustukset tulossa. Ja mieslaulajien rivistö mahdollisesti harvenee entisestään. Itsekin olin ajatellut pitää syksyn taukoa kuorosta ja käydä laulutunneilla, mutta se ei kyllä onnistu tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa... Yhden lukukauden osalta nuo tunnit kun maksaisivat arviolta 500 euroa.

Pääsiäisruoat odottavat vatsatautisten tenavien paranemista, mutta jääkaapissa odottaa kohtalainen satsi karitsan paahtopaistia. Kera sopivasti valmistettujen perunoiden ja valkosipulikastikkeen siitä pitäisi tulla mitä mainioin pääsiäispäivällinen, mutta tänään tein ylijääneitä perunoita hyödyntäen tällaista:

Pekoni-perunatortilla

3 isoa (yht. n 600 g) keitettyä perunaa, puolitetaan ja viipaloidaan

170 g pekonia

5 kananmunaa

puolikas isosta sipulista

suolaa, pippuria

Pilko pekoni pieniksi paloiksi ja ruskista pannulla. Siirrä pekoninpalat talouspaperin päälle valumaan ja kippaa enin osa rasvasta pois (ei viemäriin...). Ruskista ohueksi viipaloitu sipuli, tyhjennä pannu ja pyyhi se. Riko kananmunat kulhoon, lisää ripaus suolaa ja pippuria ja vatkaa, lisää munaseokseen perunaviipaleet, pekoni ja sipuli. Pannulle (oliivi)öljyä ja päälle munakasseos, joka saa kypsyä miedohkolla lämmöllä 5-6 minuuttia. Pannua kannattaa heilutella aika ajoin ja munakkaan reunoja nostella, jotta kypsymätön munaseos valuisi pannulle kypsymään. Käännä tortilla lautasta tai isoa kantta apuna käyttäen (allekirjoittanut sössi tuon vaiheen, ehkä johtuen siitä että jostain käsittämättömästä syystä en käyttänyt pannua vaan paistokasaria), kypsennä vielä pari minuuttia. Koristelua en lisännyt, mutta siihen sopii esim. persilja tai tomaattilohkot.

Lopputulos oli yllättävänkin mehevä, semminkin kun tuossa ei ollut ylimääräistä nestettä. Resepti oli mukaeltu versio Espanjalainen keittiö -kirjan perunatortillaohjeesta (jossa ei esim. ollut pekonia).

Arkipäivän äyriäiset

Olin jo sortua laittamaan (sinänsä maukasta) purkkihernekeittoa päivälliseksi, mutta muistin pakastimessa olevan pussillisen kuorittuja katkarapuja. Niistä syntyi sitten tällaista:

Katkarapuja sataykastikkeessa

1 sipuli

n. 10 cm pätkä kesäkurpitsaa

n. 150 g sekalaisia pakastevihanneksia (mitä värikkäämpiä sen parempi)

rypsiöljyä

seesamiöljyä

valkosipulijauhetta

suolaa (varovasti)

2.5 dl ruokakermaa

5-6 rkl satay-kastiketta
125 g cashewpähkinöitä, paahdetaan pannulla

350 g kuorittuja katkarapuja

Kuullota silputtu sipuli rypsiöljyssä, lisää kuutioitu kesäkurpitsa. Lisää seesamiöljyä sopivasti ripsautellen, anna hautua hetken aikaa välillä sekoitellen. Lisää pakastevihannekset jäisinä, anna taas hautua välillä sekoitellen viitisen minuuttia. Lisää sitten valkosipulijauhetta maun mukaan, purkillinen ruokakermaa ja satay-kastike. Sekoita hyvin ja tarkista maku, lisää suolaa (itse laitoin n. 1/2 tl) jos sitä mielestäsi tarvitaan. Kastike voi tässä vaiheessa olla hieman mausteisen makuista, mutta se laimenee kyllä kun lisäät loput ainekset. Kun kastike on hautunut kannen alla vielä 5-10 minuuttia lisää pähkinät ja katkaravut, sekoittele kunnes katkaravut ovat varmasti sulaneet ja lämmenneet ja tarkista taas maku (Smaka, smaka kuten TV-kokki Tina Nordström aina sanoo...). Tarjoile basmati- tai jasmiiniriisin ja raikkaan salaatin kera.

Helppoa ja maukasta, kyllä se hernekeiton päihitti aivan kevyesti. Katoavaista on mainen kunnia, muuten - yrittäkääpäs googlata "Tina Nordström" ja katsokaa mikä juttu on listan kärjessä... Juuei, ei mikään ruoanlaittoon liittyvä.

Jonkin sortin vehnäolutkausi ilmeisesti menossa, vanha klassikko eli Franziskaner Hefe-Weisse Dunkel tällä kertaa kokeilussa. Tai ei kai kokeilusta sinänsä voi puhua, tuttuahan tuo oli ja erittäin hyvää edelleen. Tasapainoinen ja roteva, ei liiaksi sahtimainen.

Sitruunoita ei koskaan voi olla liikaa...

...on lause, jonka valheellisuus on tullut todettua joskus. Tätä seuraavaa, myöskin Espanjalainen keittiö -kirjasta löytyvää ohjetta on kokeiltu muutamaan kertaan hyvin tuloksin - saas nähdä ehdinkö viikonlopun aikana väsätä tuota herkkusuiden iloksi.

Sorbete de limón

6 annosta

200 g hienoa sokeria
3 dl vettä
4 hyvin pestyä sitruunaa
1 ison munan valkuainen
hiukan raesokeria pinnalle ripoteltavaksi

Kaada sokeri ja vesi paksupohjaiseen kattilaan/kasariin ja kuumenna kiehuvaksi miedolla lämmöllä. Sekoita kunnes sokeri on täysin liuennut. Kuori kaksi sitruunaa ohuelti kuorimaveitsellä kasarin päällä, anna kiehua pari minuuttia. Ota kasari pois levyltä ja jäähdytä sokeriliemi.

Purista kaikista sitruunoista mehu ja kaada kasariin (siivilän läpi). Ota kuoripalat pois sokeriliemestä ja laita odottamaan koristelukäyttöä. Kaada sokeriliemi pakastuksenkestävään astiaan ja jäädytä, kunnes liemi on puuromaista (arviolta 4 tuntia). Sekoita monitoimikoneessa tai vatkaimella (kuten olen aina tehnyt) kunnes seos on sileää. Vatkaa munanvalkuainen haarukalla melko kuohkeaksi ja yhdistä muihin aineksiin, laita pakastimeen vielä tunniksi.

Koristele ohuilla sitruunankuorisuikaleilla joiden päälle on ripoteltu raesokeria.

Joitakin kommentteja: Tuon sekoitusvaiheen vatkaimella voi tehdä useampaankin kertaan - mitä tarmokkaammin sen tekee, sen sileämpi lopputulos. Ohjetta voi muunnella - nyrkkisääntönä 3 dl hedelmämehua ja 1-2 hedelmän kuori. Voisin kuvitella, että greippiä käytettäessä yhdenkin hedelmän kuori riittää, appelsiineja menisi ehkä kaksikin. Toistaiseksi vain sitruunaversio on testattu, mutta ehkäpä tässä kevään tullen tulee tehtyä muitakin. Kun katsoo mitä sorbetit maksavat kaupan pakastealtaassa, niin kyllä näitä tehdessä melkein tuntipalkoille pääsee. Mikä ei näinä ankeina aikoina ole ollenkaan väheksyttävä seikka.

EDIT: Jep, kokeilin appelsiiniversiota. Neljän appelsiinin mehu ja kahden kuoret, tosin unohdin sitten käyttää niitä kuorisuikaleita koristeina - tosin tenavat eivät välttämättä olisi hirveästi pitäneet niistä. Nuo ohjeessa mainitut jäädytysajat ovat enempi vähempi ohjeellisia, 4 + 2 tunnin jäädytyksen jälkeen sorbetti oli vielä hyvin herkästi alkuperäiseen olomuotoonsa eli mehu-sokeriliemeksi palautuvaa tavaraa. Maku oli kyllä oikein mainio, tosin appelsiinia käytettäessä sokerin määrää voi huoletta pienentää ainakin kolmanneksella. Katsotaan jos kuvakin saadaan aikaiseksi jossain vaiheessa...

EDIT: Nyt siis kuvan kera.

Tanssii levyjen päällä - siis kuka pentele?

Mikähän siinä on, että kirjaston levyjä käsitellään niin tolkuttoman leväperäisesti? Vähänkään vanhempien levyjen yleisestä kunnosta voisi luulla, että niitä on vähintään käytetty tuopinalusina kosteahkoissa tupareissa. Tai niillä on harjoiteltu skrätsäystä santapaperin päällä. Tai ne on kiinnitetty keskireiästään rälläkkään ja yritetty hioa ruostetta pois käyttöauton lokasuojasta. Yhtä kaikki, naarmuisuus ja tahmaisuus eivät selity pelkällä korkealla iällä ja käyttöasteella. Ja seurauksena on se, että kun näistä levyistä tekee mp3-tiedostoja (mikä ymmärtääkseni on vielä sallittua omaan käyttöön), niin ne napsuvat ja pätkivät huomattavasti ärsyttävämmin kuin vanhat naarmuiset vinyylilevyt.

Äskettäin kuuntelemistani levyistä sekä Janis Joplinin kokoelma että Charlie Byrdin ja Stan Getzin Jazz Samba kärsivät tuosta ongelmasta. Laitoinkin saman tien varaukseen toisen Joplinin kokoelman, jospa se olisi paremmassa kunnossa... Tuo Jazz Samba ei maksaisi kuin 6 euroa, joten ehkä se menee hankintaan. Aikamoinen klassikko kuitenkin, ja Rehupiiklesin ystäviä ilahduttaa tietysti se, että levyn ensimmäinen kappale Desafinado on (tuskallisen) tuttu myös nimellä Jalasrakkautta...

Mutta alan kuulla jo korvissani lumikenttien kutsun, eli myöhäisillan liikuntasuorite lumitöiden merkeissä odottaa. Viikonloppuna tiedossa ristiäisreissu Keski-Suomeen, joten mitään erikoisempia ruokajuttuja ei ole vähään aikaan tiedossa, valitettavasti.

Kuakuakokomekikki?

Eli siis "Quando se come aqui?" kuten kaikki Lucky Lukensa lukeneet tietävät. Kun kylään on tulossa hyvää ruokaa arvostavia ja sen laitossa ansioituneita vieraita, niin silloin laitetaan pötyä pöytään hieman pidemmän kaavan mukaan. Kaikki reseptit ovat hieman muokattuja versioita kirjasta Espanjalainen keittiö (Pepita Aris).

Ensalada de naranjas

Neljään annokseen:

Neljä appelsiinia
Noin puolitoista punasipulia
reilut 1/2 tl jeeraa *
reilut 1/2 tl murskattuja pippureita **
1 rkl tuoretta mintunlehtisilppua
3-4 rkl oliiviöljyä
suolaa
tuoreita mintunlehtiä ja mustia oliiveja koristeluun

* Alkuperäisessä ohjeessa kokonaisia siemeniä, mutta huhmaroin nämä pippurien kanssa
** Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin pelkkää mustapippuria, mutta rosepippurin maku sopii niin hyvin muiden ainesten kanssa, että käytin pippurisekoitusta ja pelkkiä rosepippureita suurinpiirtein saman verran.


Käsittele appelsiinit kuorettomiksi ja viipaloi ne, mieluiten kulhon päällä jotta mehu säästyisi. Viipaloi sipulit ohuesti ja irrottele renkaat toisistaan. Asettele appelsiiniviipaleet ja sipulirenkaat kerroksittain vadille tai kulhoon. Pirskota kerrosten väliin öljyä ja ripottele mintunlehtisilppua, suolaa ja jeera-pippurisekoitusta. Kaada lopuksi päälle appelsiinien mehu ja anna maustua viileässä vähintään pari tuntia (ei haittaa vaikka olisi yön yli). Koristele ennen tarjoilua mintunlehdillä ja oliiveilla.

Pitkähkö marinoituminen taittoi hienosti kovimman terän sipulin mausta - kerrassaan mainio talvinen salaatti.

Carne con chocolate

6 annosta

Oliiviöljyä
Vajaan kilon verran luutonta ja rasvatonta hirvenlihaa (alunperin naudanlihaa)
1 tl paprikajauhetta
150-200 g ylikypsää porsaankylkeä kuutioituna
1 iso sipuli tai kourallinen pikkusipuleita, iso sipuli pilkotaan
4 porkkanaa paksuina viipaleina
1 ison purjon valkoinen osa viipaloituna
6 valkosipulinkynttä
200 g herkkusieniä viipaloituna
Tölkillinen tomaatteja
3 rkl vehnäjauhoja
Rouhittua pippuria (noin tusinan pippurin verran)
3 1/2 dl punaviiniä
1-2 laakerinlehteä
1 tl timjamia (tai 4 tuoreen timjamin oksaa)
7-8 perunaa
50 g tummaa suklaata raastettuna *
suolaa, mustapippuria

* Alkuperäisessä ohjeessa vain 25 g, mutta käytimme vajaat 50 % kaakaota sisältävää suklaata - jykevämpää suklaata menisi ehkä vähemmän.


Mausta lihakuutiot paprikalla ja ruskista ne joka puolelta kovalla lämmöllä (useammassa erässä). Ota lihakuutiot syrjään ja ruskista padassa kylkikuutiot, lisää sipuli, porkkana ja purjo. Kypsennä miedolla lämmöllä, kunnes sipuli on pehmennyt. Murskaa valkosipulinkynnet veitsen lappeella ja lisää pataan sieniviipaleiden ja tomaattipalojen kanssa. Kypsennä sekoitellen miedolla lämmöllä, ripottele sekaan jauhot ja kypsennä hetken aikaa.

Lisää pataan liha, suolaa ja pippurirouhe. Lisää tilkka viiniä, sekoita hiukan ja lisää sitten pari desilitraa viiniä voimakkaasti sekoittaen. Lisää laakerinlehti ja timjami. Kuumenna kiehuvaksi, pane kansi päälle ja anna hautua tunnin ja vartin verran. Ohjeessa tämä hautumisvaihe tehtiin 175-asteisessa uunissa, mutta hellallakin onnistuu vallan mainiosti.

Kuori ja paloittele perunat reilunkokoisiksi paloiksi ja keitä lähes kypsiksi. Lisää perunat ja raastettu suklaa pataan. Hauduta vielä puoli tuntia, tarkista nesteen määrä ja maku (etenkin suolan määrä). Lopun viinin voi siis käyttää tässä vaiheessa.

Ruoan voisi koristella esim. persiljasilpulla tai timjamilla, jälkimmäinen oli tarkoituksena mutta pääsi unohtumaan. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin vähemmän viini + espanjalainen brandy -yhdistelmää, mutta tämäkin kyllä toimi.

Tuhdin talvista ruokaa tämäkin. Alkuperäisessä ohjeessa perunoita oli paljon vähemmän, niitä olisi ehkä voinut suomalaiseen makuun olla vieläkin enemmän.

Jälkiruoka tuli tehtyä myös edellisenä iltana - toivottavasti vispilän kilinä ja vatkaimen surina eivät häirinneet uinuvia lapsia...

Crema de chocolate

8 annosta (4 aikuista ja 5 lasta tuhosivat kaiken aivan kevyesti)

225 g tummaa suklaata paloiteltuna
4 rkl vettä
2 rkl likööriä tai brandya *
50 g voita pieninä paloina
4 munaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
6 rkl vispikermaa
3 rkl hienoa sokeria

* Käytin noin 1 rkl alkuruoasta jäänyttä appelsiinimehua ja 2 rkl Cuarenta y tres -likööriä. Nam.


Sulata suklaa vesihauteessa (mukana myös vesi). Ota kattila pois liedeltä. Vatkaa joukkoon likööri ja voi. Vatkaa keltuaiset kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita varoen suklaan joukkoon.

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita suklaaseokseen, ensin lusikallinen ja sitten loput. Sekoita varovasti.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi - kun vaahto pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa, alkaa olla valmista. Lisää sokeri ja vatkaa kunnes seos on kiiltävää ja jämäkkää. Sekoita esim. nuolijalla valkuais-sokeriseos suklaaseokseen, ensin neljännes ja sitten loput. Tämä vaihe on tehtävä niin hellävaroen kuin mahdollista, jotta moussen rakenne ei mene pilalle. Lusikoi seos annosvuokiin tai isoon kulhoon ja jäähdytä vähintään pari tuntia ennen tarjoilua.

Kerrassaan mainiota tavaraa - todella täyteläinen maku ja kuohkea rakenne. Noiden sekoittamisten kanssa täytyy tosiaan olla helläkätinen...

Hyvässä seurassa kera espanjalaisen punaviinin tämä oli sangen mainio ateria. Ruoan päälle vielä teemasta poiketen tanskalaista vehnäolutta, eli Jacobsenin Bramley Wit. Vehnäoluelle tyypillisesti sahtimainen maku ja samea väri, mutta verrattuna saksalaisiin lajityypin edustajiin ehkä vähemmän hiilihappoa ja raikkautta. Ei välttämättä ykkössuosikkini vehnäoluiden sarjassa, mutta menihän se eikä kummitellut jälkeenpäin...

Kuhan söin - kera siitakkeiden

Pannulla paistettu kuha on kyllä herkkua. Se ei kaipaa lisukkeekseen salaatin ja keitettyjen perunoiden lisäksi kovin kummoisia virityksiä, mutta Kissaemon vinkkien perusteella tehty lisäke oli vallan erinomaista.

Siitakemuhennos

Pienehkö annos, noin kahdelle aikuiselle

Puolikas sipuli
100 g siitakesieniä
pari rkl voita tai oivariinia
1/2 tl salviaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl erilaisia pippureita (musta-, valko-, viher- ja rosé), huhmaroidaan
1 rkl vehnäjauhoja
1 - 1 1/2 dl maitoa

Kuullota pienehköksi kuutioitu sipuli - tässä vaiheessa riittää puolet voista. Lisää loppu voi ja siitakkeet, jonkin ajan kuluttua perään salvia, pippuri ja suola. Hauduttele sieniä ja sipulia muutaman minuutin ajan välillä sekoitellen kunnes sienet ovat kunnolla kutistuneet. Ripottele sitten jauhot sienien päälle ja lisää maito parissa erässä välillä sekoittaen - maidon määrä riippuu ihan siitä, miten jämäkkää muhennosta haluaa. Simppeliä ja maukasta jopa minun mielestäni - yleensä kun en ole niitä suurimpia sienten ystäviä...

Omenoilla herkuttelua

Kävin ostamassa kaupasta lähemmäs kaksi ja puoli kiloa Fuji-omenoita, kun kerran sai halvalla (eli siis kyseessä oli nk. Sulo Vilén -kompleksi). Kotona oli omppuja ennestäänkin, joten pohdin sitten helppoa ja nopeaa tapaa päästä niistä eroon. Aivolohkoja kaivelemalla ja hieman säveltämällä syntyi tällaista:

Omenapaistos (noin neljälle)

Muutama isohko omena, kuoritaan ja lohkotaan
Noin 1 1/2 dl kaurahiutaleita
1/2 - 1 dl sokeria
Pari rkl voita (tai oivariinia)
Loraus jotakin kostuketta, esim. omenamehua

Omenaviipaleet ladotaan voideltuun uunivuokaan. Voi sulatetaan ja siihen sekoitetaan kaurahiutaleet sekä sokeri (itse käytin tällä kertaa ruokokidesokeria). Seos lusikoidaan omenaviipaleiden päälle ja vuoka laitetaan uuniin. Käytin aluksi 175 asteen lämpöä, mutta se ei saanut aikaan mitään näkyvää reaktiota kaurahiutaleissa, joten parinkymmenen minuutin jälkeen nostin lämpöä reiluun 200 asteeseen - kymmenen minuuttia riitti antamaan kaivattua väriä. Lämmön lisäyksen yhteydessä lorautin vuokaan hieman (alle desi) omenamehua, paistos näytti kovin kuivakalta siinä vaiheessa. Paistos nautiskeltiin jäätelön kera, ja hyvin teki kauppansa viikon riepotuksesta väsyneiden tenavien keskuudessa!

Viikko on ollut aikamoista menoa töissä. No, itsehän halusin haastavampia tehtäviä ja saamani piti. Kunhan viikottaiset rutiinit alkavat mennä, niin kyllä tämä tästä. Ainakin Excelin tehokäyttö tulee totisesti tutuksi...

Päivää (ja oloa) kevensi noin kymmenen kilometrin kävely, auto kun oli huollossa ja nuukana en viitsinyt maksaa bussi- tai junalippua (taksista puhumattakaan) vaan kävelin autoliikkeestä töihin ja takaisin. Verenpaine kyllä pomppasi kun sain laskun käteeni huollon jälkeen - sitä oli höystetty pitkähköllä listalla havaittuja puutteita, joista osa on onneksi halpoja, osalle ei ole tarkoitus tehdä mitään ja osa vaatiikin sitten aktiivisia toimenpiteitä. Seuraavan palkkapäivän jälkeen täytyy käydä ostamassa osat takajarruremonttia varten - yritän kyllä saada houkuteltua jonkun autoista hieman enemmän tietävän ja/tai kokemusta omaavan kaveriksi tuohon puuhaan. Jospa ruoka- ja juomapalkalla voisi lahjoa...

Juu, olihan siitä heti äänestä tunnistettavien artistien listasta jäänyt aika monta puuttumaan, joten jatketaan. Miten olinkin unohtanut tuon listan ensimmäisen, en käsitä...

• Janis Joplin
• Leonard Cohen
• Juice Leskinen
• Pate Mustajärvi
• Tina Turner
• J. Karjalainen
• Bon Scott
• Klaus Meine
• Ismo Alanko
• Till Lindemann
• M. A. Numminen
• Rauli Badding Somerjoki
• Martti Servo
• Lemmy Kilmister
• Pepe Willberg
• Neil Tennant
• Rod Stewart
• Roy Orbison
• Morrissey
• Tom Petty
• Tracey Ullman
• Tuomari Nurmio
• Vesa-Matti Loiri

Siinähän noita... Kyllähän tietysti Florence Foster Jenkinsinkin tunnistaa, mutta lähinnä kivun perusteella. Loppuun vielä viikon hupikuva:

Ale, vaan ei rea

Siinä missä Kissaemo huolehti suurelta osin viikonlopun herkkukokkailuista, minä keskityin juhlistamaan hiihtoloman loppumista laatuoluiden merkeissä. Ensimmäinen kokeiltava oli skotlantilainen Williams Brothersin Harvest Sun -ale. Tuoksusta tuli ensimmäiseksi mieleen sima, liekö sitten sillä jotain vaikutusta, että ohran lisäksi tässä oli myös vehnää mukana. Kevyt muttei suinkaan vetinen, humalainen muttei kitkerä. Talvi vain oli ehkä vähän väärä vuodenaika tälle oluelle.


Toinen kokeiltava olikin sitten vanha tuttu, ja hyvin kunnianarvoisa sellainen - Anchor Liberty Ale. Hieman samea väriltään, mutta tätä vahvemmin humaloitua alea saa hakea. Ei ihan kaikkien makuun, mutta kyllä minulla suu napsaa tätä nautiskellessa. Maultaan kylläkin sellainen jyrä, että en käyttäisi ruokajuomana oikeastaan minkään kanssa. Enkä joisi yhtä annosta enempää kerralla, menisivät humalat (ja maltaat) hukkaan.

Ensi viikonloppuna on taas tiedossa kuoroleiri, eli saas nähdä miten ääni kestää, varsinkin kun joissakin kappaleissa laulan (tai ainakin yritän) laulaa tenoristemmaa. Lisää nuotteja tuli viime harjoituksissa taas aimo kasa, enkä ole ehtinyt tehdä niistä vielä stemmalevyä. Töissä kun on ihan oikeasti töitä tällä hetkellä, kotihommista puhumattakaan... Lauleskelin taas aamulla töihin ajellessa, tällä kertaa Loirin Leino-tulkintojen mukana. Ylimmätkin äänet irtosivat kyllä oikein hyvin, ääni oli valmiiksi auki eilisten harjoitusten jäljiltä. Mutta muutaman kappaleen jälkeen törmäsin metkaan ilmiöön: oli kuin murrosikä olisi tullut takaisin, eli äänen ylimenokohdassa ääni souti ja huopasi rintarekisterin ja falsetin välillä. Lauloin kaiketi liian hiljaa enkä pystynyt kontrolloimaan ääntä niinkuin olisi pitänyt. Vähän siinä kiekuessa ääni kai väsyikin, mutta alaäänetkin toimivat tällä kertaa niin hyvin, että ääntä tuli kolmen ja puolen oktaavin alueelta. Itsekin kyllä ihmettelen miten se onnistui, ja ennen kaikkea: miten tuon saisi pysyväksi olotilaksi? Pitäisi vaan kerta kaikkiaan laulaa enemmän. Kirjastoista löytyisi varmasti vino pino yksinlaulunuottejakin, en usko että kotiväellä olisi hirveästi pieniä harjoituksia vastaan silloin tällöin. Siis kotona harjoittelemista tarkoitin.

Matkalla SeaLifeen tuli Kissaemon kanssa mietittyä sellaisia laulajia, jotka tunnistaa äänensä perusteella lähes välittömästi. Ihan kaikkia pohdiskelun tuloksia en muista (ja tässä on varmaan joitakin jotka eivät tuolloin tulleet mieleen), mutta laitetaanpa listaa tähän:

• Maarit
• Peter Gabriel
• Phil Collins
• Kate Bush
• Brian Johnson
• Ozzy Osbourne
• Annie Lennox
• Aretha Franklin
• Sting
• Michael Jackson
• Susanna Hoffs
• Barry White
• Mick Jagger
• Bruce Springsteen
• Freddie Mercury
• Pauli Hanhiniemi
• Tom Jones
• David Bowie
• Diana Ross
• Louis Armstrong
• Edith Piaf
• Elton John
• Elvis Presley

...ja monia, monia muita. Täytynee jatkaa listaa vielä joskus.

Yhdistetty kello ja alkometri

Tavallaan, joo. Nimittäin jos en saa tuosta kellosta selvää, alkaa olla aika ryhtyä loiventamaan sillä aivot eivät ilmeisestikään toimi aivan täydellä tehollaan. Eli muuttuneiden työtehtävien kunniaksi (tekosyy mikä tekosyy) hankin binäärikellon. Tunnit neljällä ledillä ja minuutit kuudella. Tuohan on tosin softcore-versio sikäli, että aina ledin n kohdalla lukee sitä vastaava arvo, eli kaksi potenssiin n. Ledit palavat viisi sekuntia nappia painettaessa, joten sikälikin tuo alkometriominaisuus pätee ihan hyvin. Ja kuvassa kello on siis...? :-)

Vanhan musiikin yhtyelaulukurssin toinen kokoontuminen oli viime lauantaina. Mielenkiintoista totisesti, ja loppujen lopuksi yllättävän helppoa. Oman stemman pitäminen yksin ei tuottanut sen suurempia vaikeuksia, enkä tuntenut joutuvani äänenikään kanssa häpeään - mikä sinänsä olisi hyvinkin voinut olla mahdollista, varmaan lähes kaikki muut osallistujat olivat jo pidempään laulutunneilla käyneitä, ainakin äänet kuulostivat siltä. Oma tekniikka alkoi kyllä kärsiä jonkin verran, kahdessa laulussa viidestä kun laulan ihan ilmiselvää tenoristemmaa ja ylemmät äänet ovat aika puristamisen takana, eli siis laulan käytännössä väärin. Tuo johti sitten siihen, että viimeisenä lauletussa Parlo miser o tacciossa alaäänet eivät toimineet (eli kuuluneet) enää ollenkaan, joten voi hyvinkin olla, että tuo kappale jätetään ohjelmistosta pois. Kieltämättä tuo kurssi pisti hetken ajattelemaan olisiko musiikillinen tulevaisuuteni sittenkin kuorolaulun sijasta linjalla laulutunteja + yhtyelaulua. Rinnakkaiseloa nuo harrastusmuodot eivät aikapulan vuoksi voi harrastaa, valitettavasti.

Olen aina ollut tykästynyt pilahvityyppisiin riisilisäkkeisiin, ja sellaista tuli tänäänkin väsättyä kanan reisipalojen höysteeksi.

Pinjainen pilahviriisi

3 dl risottoriisiä
8-9 dl vettä
kanaliemikuutio tai fondia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl kuivattua ruohosipulia (tai vastaava määrä tuoretta)
100 g paahdettuja pinjansiemeniä

Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet hienoiksi ja kuullota paistokasarissa pienessä määrässä öljyä. Lisää riisi ja anna senkin kuullottua. Kaada joukkoon vesi ja lisää liemikuutio tai fondia (valmiiksi kiehuva vesi nopeuttaa kummasti liemikuution liukenemista). Jos käytät kuivattua ruohosipulia, lisää se tässä vaiheessa - tuoreen voi lisätä vasta aivan lopuksi. Anna riisin kypsyä rauhassa pakkauksen ohjeen mukaan, lisää nestettä tarvittaessa. Sekoita lopuksi joukkoon pinjansiemenet ja tarkista maku - riippuen liemikuution/fondin tyypistä voi olla, että suolaa täytyy hieman lisätä, mutta ei välttämättä.

Kato, kakkua!

Kiesus, mistä nuo typerät sanaleikit aina pulpahtavat... Vieraiden (ja omaksi) iloksi kokeilin eilen Ranska - herkuttelijan keittiö -kirjasta löytyvää kakkuohjetta, joka on mainio hätävara jos tarvitaan leivonnainen, jossa ei ole vehnäjauhoja:

Gâteau de Nancy

150 g tummaa suklaata
125 g voita
125 g hienoa kidesokeria
4 munaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
100 g jauhettuja manteleita
1 rkl perunajauhoja

Sulata suklaa vesihauteessa, lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä hiukan. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, yhdistä suklaaseokseen. Lisää myös mantelijauhe ja perunajauhot keskenään sekoitettuina. Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi ja yhdistä taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun, n. 22-23 cm halkaisijaltaan olevaan suorareunaiseen vuokaan ja kypsennä 190 asteessa noin 30-35 minuuttia, kunnes taikina ei enää tartu vuoan keskivaiheille tökättyyn tikkuun. Anna levähtää huoneenlämmössä 10 minuuttia ennen kumoamista ja jäähdytä ennen koristelua.

Alkuperäisessä ohjeessa koristeena käytettiin tomusokeria, mutta me halusimme tuoda hieman raikkautta jälkiruokaan. Pinnalle laitettiin siis tuoreita päärynänsiivuja, ja yhdistelmä oli kerrassaan loistava. Tätä tehdään toistekin. Pieni tömäys terävähköä alkoholia toimisi varmasti, kakun perusmaku on niin roteva että se kestäisi esim. calvadoksen puraisun aivan kevyesti.

Pääruokana tarjottiin aikaisemmista teksteistä (eli täältä) tuttua spaghetti bolognesea. Tein tupla-annoksen, mutta meinasi soosi jäädä aikas löysäksi. Sipulia ja jauhelihaa olisi voinut olla vähän enemmänkin (jauhelihaa olikin vain 700 g), mutta kun kastiketta keitti kokoon ilman kantta viimeisen tunnin ajan niin rakenteesta tuli juuri sellainen kuin pitikin. Lisävirityksenä oli kolme isoa valkosipulinkynttä, enemmänkin olisi voinut olla. Pekonin sijasta käytin ylikypsää kylkeä, ja itse asiassa keittokirjan kuvaa katsellessani totesin, että tätähän alunperin olisi pitänytkin käyttää.

Työtehtävät muuttuivat männäviikolla kohtalaisen radikaalisti, eli rividuunauksesta projektin vetämiseen. Voipi olla, että kiirettä piisaa lähiaikoina, tosin ensi viikko kuluu suurelta osin hiihtoloman merkeissä. Suksia tosin ei ole, mutta lomaa nyt kuitenkin.

Ruokahalu hyvin, kaikki hyvin

Olipa harvinaisen inhottava vatsatauti. Ei mitenkään raju, mutta mikään ruoka ei juurikaan maistunut ja väsytti aivan tolkuttomasti. No, nyt tilanne alkaa onneksi olla voiton puolella kaikkien perheenjäsenien osalta. Pari päivää sitten tuli jo hieman leikittyä ruoalla:


Arvatenkaan mitään herkkuruokia ei ole viime aikoina tullut kehiteltyä, joten kaivetaan arkistojen aarteista kirjasta Complete Thai cooking löytyvä herkkuohje.

Seesami-pähkinäkanaa

2 rkl rypsiöljyä
2 rkl seesamiöljyä
n. 1/2 kg kanan rintafileesuikaleita
250 g parsakaalia pieninä kukintoina
250 g minimaissia, puolitettuina jos isoja
1 punainen paprika isohkoina suikaleina
2 rkl soijakastiketta
250 ml appelsiinimehua
2 tl maizenaa
2 rkl kevyesti paahdettuja seesaminsiemeniä
60 g paahdettuja suolattomia pähkinöitä (esim. cashew)

Kuumenna öljyt wokissa tai paistokasarissa ja ruskista kanasuikaleet. Tähän kannattaa käyttää kokonaisia (marinoimattomia tietenkin) fileepihvejä ja leikata niistä reiluhkoja suikaleita. Lisätään parsakaali, minimaissi ja paprika, sekoitetaan ja wokataan pari minuuttia. Sekoitetaan soijakastike, appelsiinimehu sekä maizena ja kipataan seos kanan ja vihannesten päälle. Sekoitetaan kunnes kastike hieman suurustuu ja muodostaa kauniin kiilteen. Lisätään seesaminsiemenet ja pähkinät, kuumennetaan kunnolla 3-4 minuutin ajan. Tarjoillaan nuudelien tai riisin (jasmiini, basmati) kanssa.

Siitä mukava thairuoka, että on varmasti lastenkin makuun. Tai no varmasti ja varmasti, mistä sitä koskaan tietää, mutta mitään välitöntä en syö -reaktion aiheuttavaa tuossa ei ole. Parsakaalia nyt ehkä lukuunottamatta. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin maapähkinöitä, ja itse muistan joskus tehneeni tuota kerettiläisesti suolapähkinöitä käyttäen. Toimi kyllä silloinkin, täytyy vaan olla tarkkana soijan kanssa ettei tule liian suolaista.

Kuoro suunnittelee kirkkokonserttia ensi kevätkaudelle, siis vuodelle 2010. Ohjelmistoa on alkanut kasaantua kiitettävää tahtia, ja sangen kunnianhimoista sellaista. Erittäin mielenkiintoinen tuttavuus oli Samuel Barberin Adagio for strings sekakuorolle (8-ääninen) sovitettuna, sanoituksena requiemeistä tuttu Agnus dei. Tuo kappalehan on monille elokuvaharrastajille tuttu Platoon-elokuvasta, muistaakseni juuri kersantti Eliaksen kuolinkohtauksesta. Noinkin pienellä porukalla (< 20 henkeä tällä hetkellä) 8-äänisen kappaleen esittäminen on kyllä aika vaativaa, mutta kyllä se siitä. Nyt kun ei ole kiire harjoitella. Ainakaan vielä.

Toisten ihmisten vajavaisuuksille nauraminen on tietysti väärin ja brutaalia, mutta joskus sille ei vain voi mitään. Kuten esimerkiksi www.engrish.com -sivujen tapauksessa. Sieltä löytyy mm. useampikin ruoka-aiheinen hilpeä kuva, kuten vaikkapa tämä.

Tautiruokaa

Perheessä myllää vatsatauti, joka toivottavasti saadaan pian pois päiväjärjestyksestä. Onneksi vain yksi (eli Kissaemo-parka) on saanut tuta pöpön koko voiman... Yritinkin siis kehittää lounasruoasta sellaista, että se ei aiheuta mitään akuutteja reaktioita. Veikkaisin, että uppopaistaminen tai yleensäkin voimakkaat tuoksut eivät olisi välttämättä olleet hyvä idea.

Fusilli con tonno e bisi

Kumma juttu, miten pelkkä nimi voi tehdä ruoasta eksoottisen kuuloisen, vaikka se olisikin tyyliin "Katsotaan mitä kaapissa on ja sovelletaan"...

200 g fusillipastaa

1 prk tonnikalapaloja vedessä

noin puoli purkillista herneitä

tölkillinen pastakastiketta, esim. sipuli-tomaatti

100 g tuorejuustoa

1 keitetty peruna

1 dl ruokakermaa

1/2 dl aurinkokuivattua tomaattia pilkottuna

suolaa

Tässä ei tarvitse oikeastaan kypsentää mitään (pastaa lukuunottamatta), joten laitoin ainekset kuumenemaan paistokasariin. Ensin pastakastike, tonnikala, herneet ja aurinkokuivatut tomaatit, sitten lisäsin tuorejuustoa (mustapippuri- ja valkosipulisellaisia). Maistoin ja totesin kastikkeen kaipaavan lisää ryhtiä. Jääkaapissa oli sopivasti yksi keitetty peruna joten kuorin ja kuutioin sen ja nakkasin sekaan. Maku oli vielä hieman terävä, joten pyöristeeksi desin verran ruokakermaa - sitten tarvittiinkin vielä suolaa. Tällä kertaa yhdistin pastan ja kastikkeen ennen tarjoilua, minusta se sopi tuohon soosiin.

Olutkokeilut jatkuivat eilen, tällä kertaa tumma ale nimeltään Williams Black. Kuivahko ja melko varovaisesti humaloitu, poltettu sokeri tuli mieleen jälkimausta - enpä tullut tarkistaneeksi oliko sitä käytetty tumman värin aikaansaamiseksi. Ei mitenkään erityisen mieleenjäävää, mutta ei mikään hukkaostoskaan.

Sit rustataan rahkaa

Aina välillä kaupasta tarttuu mukaan lapsille tarkoitettuja pikkurahkoja, mutta pitäisi useammin muistaa niiden sijasta ostaa ainekset itse hyvinkin helposti väsättävään ilta/välipalaan, tähän tyyliin:

Sitrusrahka

500 g maitorahkaa

purkillinen (kevyt)vispikermaa

1/2 - 1 dl hienosokeria

1-2 tl vaniljasokeria

1 verigreippi

2 appelsiinia

1 tlk säilykemandariinia

Vatkataan kerma keskivertokiinteäksi vaahdoksi ja sekoitetaan varoen rahkan kanssa. Valutetaan tölkkimandariinit ja käsitellään muut hedelmät kuorettomiksi ja kalvottomiksi, paloitellaan tarvittaessa viipaleita hieman (onnistuu sormin). Lisätään hedelmät kerma-rahkaseokseen, lisätään sokeri sekä vaniljasokeri ja sekoitetaan. Makeutusaineiden lopullinen määrä riippuu ihan siitä miten makeaa rahkaa haluaa. Tietysti riippuu myös siitä mitä hedelmiä tai marjoja käyttää, ohje kun on sangen helposti muunneltavissa ja onneksi myös helppo muistaa.

Ilman koristeita tavallinen rahka ei ole ehkä niitä esteettisimpiä herkkuja, joten ei kuvaa tällä kertaa... Ja sitten kun vielä muistaisi olla repimättä kynsinauhojaan, niin tuo sitrushedelmien käsittely olisi vähemmän kivuliasta. Ainakin minun käyttämälläni tekniikalla kun mehua valuu käsille jonkin verran hedelmälihoja irrotellessa.

Tulipa taas lauleskeltua työmatkalla mennen tullen. Kestosuosikki Hectoria kuuntelin, ja kun suuri osa kappaleista on sangen tuttuja ja ääniala sopiva, niin mikäs siinä äänijänteitä viritellessä. Pitäisi yrittääkin laulella enemmän, ääni pysyisi varmaan paremmin auki viikollakin. Ei siitä haittaakaan olisi, kaiketi. En ehtinyt Hectoboxin kuuntelussa vielä ehkä siihen ykkössuosikkiini, eli Hannikaisen baariin. Ehkä matkalla kuorotreeneihin ylihuomenna sitten. Toivottavasti herra Harma saa tekeillä olevat muistelmansa valmiiksi pikapuoliin, ne olisivat varmasti mielenkiintoista luettavaa.

Risotto hier!

Hyvä makkara on suotta väheksytty kotiruokien raaka-aine, ja hyvällä makkaralla tarkoitan nyt ihan lihaa sisältävää tavaraa. Tosin aina aika-ajoin pöydässämme esiintyy myös legendaarinen HK Bleu, mutta tällä kertaa en käyttänyt sitä.

Makkararisotto

n. 1/2 kg hyvää makkaraa (esim. krakovanmakkaraa)
2 dl risottoriisiä
6 dl vettä
fondi- tai liemikuutio
pari sipulia
valkosipuli (siis sellainen yksikyntinen)
suolaa
yrttisuolaa
kuivattua basilikaa
paprikajauhetta
purkillinen tomaattimurskaa (400-500 g)

Ruskista pätkityt makkarat paistokasarissa ilman rasvaa ja siirrä syrjään. Lorauta kasariin hieman oliiviöljyä ja kuullota sipulit ja valkosipuli, sen jälkeen riisi vähäksi aikaa kuullottumaan. Päälle kuuma vesi ja fondi- tai liemikuutio, basilika pari ropsausta, paprikajauhetta saman verran ja hieman vähemmän yrttisuolaa. Haudutetaan kunnes riisi on melkein kypsää, lisätään tomaattimurska ja makkaranpätkät. Kuumennetaan kunnolla. tarkistetaan maku ja lisätään suolaa tarvittaessa.

Ruokajuomana oli ihan vettä vaan (lapsilla maitoa), mutta saunajuomana maistui tsekkiläinen tumma lager nimeltä Eggenberg. Kerrassaan mainio tuttavuus. Mikään asiantuntija adjektiivien käytössä en ole mitä tulee olutarvioihin, mutta sanoisin tuota keskiasteisesti humaloiduksi, miellyttävän maltaiseksi ja lakritsiseksi. Ehdottomasti hintansa arvoista.




Joillekin tuttaville olenkin hehkutellut lähikauppamme (kahdeksan kilometrin päässä, hah) loistavaa erikoisolut- ja siiderivalikoimaa. Eggenberg oli yksi esimerkki kaupan antimista. Pitäisiköhän ottaa tavoitteeksi käydä koko hylly läpi...? Tuo tulisi tehtyä korkeintaan yhden laadun viikkovauhtia, joten mahdollisesta alkoholisoitumisestani ei kannata olla huolissaan.

Whatever happened to Saturday night?

Otsikko oli jälleen yksi esimerkki ontuvasta aasinsillasta. Tuonnimisen laulun kun esitti elokuvassa Rocky Horror Picture Show herra (taitelija)nimeltään Meatloaf, ja tänään tuli siis tehtyä myös mureketta. Eräs pohjalainen ystäväni totesi, että hänen kotiseuduillaan neljän lapsen isyys on heimopäällikön arvonimen väärti, joten oheinen ohjehan sopii vallan mainiosti.

Heimopäällikön lempimureke

700 g jauhelihaa (esim. kevyttä sika-nautaa)
1 pussillinen sipulikeittoaineksia
1 kananmuna
3/4 dl korppujauhoja
2 dl kermaviiliä
2 dl porkkanaa raastettuna
3 rkl ketsuppia
timjamia

Sekoitetaan kulhossa kaikki ainekset jauhelihaa ja timjamia lukuunottamatta ja annetaan turvota hetki (väh. 5 minuuttia). Lisätään puuttuvat ainekset ja sekoitetaan tasaiseksi taikinaksi. Muotoillaan taikinasta uunivuokaan murekkeenjööti ja paistetaan 200 asteessa 30-40 minuuttia. Kissaemo vastasi kypsytysvaiheesta allekirjoittaneen ollessa kuoroharjoituksissa - alkuperäisessä ohjeessa kypsennysaika oli 30 minuuttia, mutta ei olisi kuulemma riittänyt. Hyvää oli, varsinkin perunamuusin ja limetintirskauksella höystetyn porkkanaraasteen kera.

Murekkeesta ei tullut tällä kertaa kuvaa, mutta ohessa Hiilari. Nimitys tulee siis ei niinkään soittimesta itsestään, vaan tuosta hiilikuitua kuosiltaan muistuttavasta suojakotelosta. Lelunsa kullakin, sano. Soimassa kuvanottohetkellä oli Tom Waitsia, jonka olen löytänyt valitettavan myöhäisellä iällä. Harvinaisen omaperäinen ja tinkimätön taiteilija, jonka roolisuoritus Mr. Renfieldinä Dracula-elokuvassa oli sekin hyvin mieliinpainuva. Hänen äänestään on sanottu sen kuulostavan siltä kuin sitä olisi ensin marinoitu bourbonissa, pidetty sen jälkeen viikon verran savustamossa ja sitten heitetty tielle, missä autot ovat ajaneet sen yli. Sangen osuva luonnehdinta.

Muf-fins täällä muffataan...

Otsikko oli suora lainaus kauan sitten muistaakseni Tapiiri-lehdessä olleesta kohtalaisen räävittömästä smurffi-pastissista. Mutta muffinsseja tuli tosiaan eilen tehtyä, ohje löytyi Suzie Smithin kirjasta Muffinsseja ja muita pikkuleivonnaisia.



Omena-kanelimuffinssit

315 g vehnäjauhoja
250 g sokeria
1 rkl leivinjauhetta
1 tl kanelia
4 rkl kasvisöljyä
4 rkl sulatettua, jäähtynyttä voita
2 kananmunaa
1.8 dl maitoa
1-2 omenaa

Sihdataan jauhot, sokeri, leivinjauhe ja kaneli kulhoon ja sekoitetaan. Toisessa kulhossa (pienempi käy) sekoitetaan öljy, voi, kananmunat ja maito. Lisätään seos kuiva-aineisiin ja sekoitetaan, taikina saa jäädä hieman kokkareiseksi. Lisätään omenaa - omppujen koosta riippuen 1-2 kpl, kuorittuna ja siemenkota poistettuna. Alkuperäisessä ohjeessa puhutaan omenaviipaleista, mutta tein ihan suosiolla niin, että lohkoin omenat noin kahdeksaan osaan ja vasta sitten viipaloin. Täytetään muffinssivuoat, muttei tietenkään liian täyteen, ja paistetaan 180 asteessa 20-25 minuuttia tai kunnes taikina ei tartu tikkuun kokeiltaessa.

Ohjeen mukaan tästä tulee 12 keskikokoista muffinssia, mutta ihan perusmuffinssivuokia käytin ja valmista tuli liki 20 kappaleen verran. Hieman kuiviksi ehkä jäivät, joten pyöristäisin tuon maitomäärän ihan suosiolla 2 dl:aan.

Hyvää halvalla

Kreikanherkkujen ystäville aluksi anteeksipyyntö, halvaa en ole viime aikoina käyttänyt tahi itse tehnyt. Ohje kyllä löytyy jostakin, mutta sehän ei toden totta ole mitään varsinaista kevytherkkua...

Näinkin ison perheen ruokahuollosta huolehtiminen käy kohtalaisen kirpeästi kukkaron päälle. Joskus tuntuu siltä, että tili pitäisi kääntää menemään suoraan lähikauppaan, sinne ne rahat kuitenkin menevät. Halvallakin tosin selviää, kuten vaikka silloin, kun porsaan ulkofilee on tarjouksessa. Siitä syntyi tällaista:

Täytetty porsaan ulkofilee



Porsaan ulkofileepala (puolentoista kilon hujakoilla)
Puolikas makeasta paprikasta
1-2 sipulia
pari valkosipulinkynttä
n. 100 g tuorejuustoa
suolaa, pippuria
hyppysellinen rosmariinia

Poistetaan ulkofileestä liiat rasvat ja leikataan se auki kuin kirja. Riippuu fileen koosta, täytyykö viiltoja tehdä kaksi vai yksi... Nuijitaan lihaa kevyesti (nyrkillä) ja ripotellaan pinnalle suolaa ja pippuria. Paprikasta tehdään ohuita, lyhyehköjä suikaleita, sipulit kuoritaan, puolitetaan ja viipaloidaan ohuiksi. Myös valkosipulinkynnet viipaloidaan (tai murskataan, jos haluaa vahvemman makuista). Ainekset kuullotetaan oliiviöljyssä, maustetaan rosmariinilla, suolalla ja pippurilla ja siirretään kulhoon, jossa sekoitetaan tuorejuuston kanssa. En käyttäisi tuorejuustoa pannulla, täytteestä voisi tulla hankalasti käsiteltävää...

Tämän jälkeen levitetään täyte fileen päälle ja kääritään liha rullalle, suljetaan tiukasti joko sitomalla tai cocktailtikuilla. Ruskistetaan liha pannulla joka puolelta ja siirretään uunivuokaan, saa kypsyä noin tunnin 175 asteessa. Kypsymisaika riippuu tietysti lihapalan koostakin, mutta liikaa kuivumista on syytä varoa. Lisukkeeksi kehitin neljänneksiksi leikattuja perunoita, jotka oli keitetty lähes kypsiksi ja sen jälkeen käytetty pannulla saamassa hieman väriä voista ja paprikajauheesta (myös suolaa ja pippuria), ja kastike syntyi näppärästi paistoliemestä joka siivilöitiin, lisättiin puolisen purkillista ruokakermaa, suolaa ja pippuria ja suurustettiin (tässä tapauksessa perunajauhoilla).

Muutakin on tullut viikonlopun mittaan kokkailtua, niistä myöhemmin lisää.

Lunta tulvillaan...

...ei ole enää pihamaa, siis ainakaan niiltä alueilta joissa pitäisi autolla ajeleman tai jalkaisin kulkeman. Menihän siinä puolitoista tuntia, mutta mikäs sen parempaa hyötyliikuntaa The Projektiakin ajatellen. Ja kun samalla voi kuunnella musiikkia, niin mikäs siinä on huhkiessa.

Urakkaa siivittivät mm. Radioheadin OK Computer ja Iron Maidenin Number Of The Beast. (Vanha vitsi: 668, the neighbour of the Beast) Voisipa jopa sanoa noiden olevan poikkeuksellisia levyjä Hiilarilla (jos joku antaa kameralle lempinimen niin miksei sitten iPodille, syy nimeen selviää kuvan myötä jossain vaiheessa), ne kun eivät ole Best of -tyyppisiä levyjä. Minkäs teet, kun musiikkimaku on niin laaja että kaikilta hyviksi katsomiltaan artisteilta ei saa soittimeen mahdutettua kuin juuri sen kokoelman.

Onhan sitten toki niitäkin artisteja, joilta löytyy likipitäen koko tuotanto. Esimerkkejä moisista: Depeche Modea tuli kuunneltua jo angstisina teinivuosina (à la Adrian Mole), ja toimii se vieläkin vaikka sedät ovatkin ehkä vähän väsyneet. Kraftwerk sen sijaan ei osoita väsymisen merkkejä, harvahko levyjenjulkaisutahti voi toki olla osasyynä. Kissaemon myötä soittimessa on myös kohtalaisen kattava valikoima Miljoonasadetta, Jethro Tullia ja J. Karjalaista. Mutta kun pitäisi saada jotakin hieman rankempaa kuultavaa, niin Rammstein ja AC/DC ovat ehdottomia suosikkeja. Ja välillä soittimesta raikaa tanakka humppa!

Jauheliha, tuo lapsiperheiden pelastus, sopii toki moneen ruokaan mutta tässä mielestäni ehkä se klassisin ohje.

Neljän tunnin bolognese

170 g pekonia (tai pancettaa)
1 iso sipuli, pilkotaan hienoksi
1 porkkana, kuin myös
1 sellerinvarsi, kuin myös
400 g vähärasvaista jauhelihaa
150 g hienoksi pilkottua broilerinmaksaa
500 ml lihalientä
250 ml paseerattua tomaattia
125 ml punaviiniä
1/4 tl muskottipähkinää

Ruskistetaan pekoni kevyesti pannulla. Tarkoitus ei ole tehdä siitä rapeaa, joten malttia. Jos tarvitaan, lisätään oliiviöljyä tai voita ja laitetaan sipuli, porkkana ja varsiselleri hautumaan pannulle vajaan 10 minuutin ajaksi miedolla lämmöllä. Sen jälkeen hieman lisää lämpöä ja jauheliha ruskistumaan, sitten broilerinmaksa. Kun maksa on saanut hieman väriä lisätään tomaatti, lihaliemi ja viini sekä muskottipähkinää, suolaa ja pippuria (varovasti suolan kanssa). Kiehautetaan ja annetaan hautua 2-5 tuntia. Kokemus on osoittanut vajaan neljän tunnin valmistusajan tuottavan kerrassaan mainion lopputuloksen. Kastiketta sekoitellaan silloin tällöin kypsennyksen aikana ja lisätään nestettä (lihalientä tai viiniä) jos dehydraatio uhkaa. Nautitaan spagetin ja parmesaaniraasteen kera ajan kanssa. Olisi synti ja häpeä hotkia pitkään haudutettua, lämmöllä valmistettua ruokaa...

Vielä päivän hupipala: Oletteko koskaan miettineet, mitä Pingu-pingviini ystävineen oikein juttelee? Tästä sekin selviää.

Snap, crackle, pop

Ei, en syönyt riisimuroja aamiaiseksi. Tuollaisia ääniä vain kuuluu vasemmasta korvastani tapaninpäivänä saadun korvatulehduksen ja sitä seuranneen tärykalvon puhkeamisen jäljiltä. Kuulo ei ole vieläkään palautunut ihan normaaliksi, vaikkakin päivä päivältä tilanne on onneksi parempi. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tärykalvo olisi jotenkin löysemmällä kuin pitäisi, sillä korvien heiluttelu (onnistuu ihan valehtelemattakin) aiheuttaa noita rutinaääniä. No, eiköhän tästä toivuta. Jonkin verran tuosta heikentyneestä kuulosta oli haittaa kuoroharjoituksissa, mutta ojasta noustaan vielä.

Tiedossa on pari varsinaista pikakokkauspäivää, sillä Kissaemo on työmatkalla ja minä siis yksin neljän pennun kanssa kotona. Ja kun tähän yhdistetään harrastuksiin ym. kuljetukset kera ruokatäydennysten hakemisen, niin ylimääräistä aikaa ei juurikaan ole. Katsotaan mitä keksitään, sano.

Eräs ruoka olisi kyllä hyvinkin nopea, mutta muistaakseni viimeksi ei ihan kaikille maistunut. Sitäpaitsi aineksiakaan ei ole kotona, mutta laitetaanpa ohje tähän kuitenkin.

Feta-pinaattipasta

Parin nälkäisen hengen annokseen tarvitaan:

oliiviöljyä

150 g pakastepinaattia

200 g fetajuustoa (ei öljyssä eikä liian kovaa sorttia)

mustapippuria

vettä, kasvislientä tai esim. sherryä

Tilkka oliiviöljyä kuumenemaan paistokasariin tai kattilaan, pakastepinaatit perään. Varsinkin jos pinaatti ei ole yhtenä könttinä vaan pienempinä paloina, ei mitään esisulatusta tarvita. Kun pinaatit ovat sulaneet, (kuutioitu) feta lisätään pannulle. Hämmennellään kohtalaisella lämmöllä tarpeen mukaan nestettä lisäillen, kunnes fetakin on sulanut. Maustetaan mustapippurilla. Nestettä on tarkoitus käyttää sen verran, että saadaan pastalle sopiva kastike. Ei siis mitään luirua, mutta ei kiinteääkään. Nautitaan pastan kera. Fetan maku on sen verran voimakas, että kannattaa ehkä jättää parmesaani tms. juustoraaste pois annoksen päältä. Ei myöskään kannata jättää kastiketta kovin pitkäksi aikaa kattilaan, se kun paksuuntuu ja kuortuu aika helposti.

Kokeilin eilen Uneliaan kokin seesami-kaurakeksiohjetta, ja lopputulos oli kerrassaan mainio. Ei ylimakea, kuten kaurakeksit joskus, vaan juuri sopiva. Kakkonen ja Kolmonen (siis keskimmäiset lapsemme) ilmoittivat heti haluavansa kyseistä herkkua synttärijuhliinsa.

Youtube on oikeastaan aika näppärä kapistus. Sieltä löytyi jonkinlainen tulkinta kaikista vanhan musiikin yhtyelaulukurssin kappaleista, tai siis niistä, joissa minä olen mukana. Yhteensä kappaleita on tällä hetkellä 17...

John Dowland: Come again

Henry Purcell: Hear my prayer, O Lord

Claudio Monteverdi: Lasciate mi morire

Henry Purcell: My dearest, my fairest

Claudio Monteverdi: Parlo miser o taccio

Kieltämättä vanhassa musiikissa on se ihan oma viehätyksensä. Moderni musiikki on ihan kivaa välillä, mutta sitä ei voi (IMAO) kuunnella/esittää kuin pieninä annoksina kerrallaan.

Lapset, kun ruoka on hyvää...

...siitä ei voi seurata mitään pahaa. Kaikeksi onneksi jälkeläisemme ovat keskimäärin kaikkiruokaisia, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Mitkään kovin tuliset ruoat eivät arvatenkaan ole heidän makuunsa, mutta muistelen lukeneeni siihen löytyvän ihan fysiologisenkin syyn. Lapset aistivat maut voimakkaampina kuin aikuiset, joten se mikä aikuiselle on vain lievästi tulista voi lapselle olla kuin 100 % Pain -chilikastike.

Sangen hupaisaa tavaraa, suosittelen!

Monesti itse ruokia kehitellessä käy niin, että ohjetta ei tule kirjattua mihinkään ja muistin sopukoista löytyy vain summittaisia pätkiä - jotka sitten tosin hyvässä lykyssä toimivat inspiraationa seuraavan kehittelyn tullen. Tämä ohje on siitä hyvä, että ainemäärät ovat aika helposti muistettavissa tai sitten hyvin summittaisia.

Broileri-mantelivuoka

Kokonainen grillibroileri, luut ja nahka pois ja paloitellaan suupaloiksi
Keitettyä riisiä tai riisi-viljaseosta n. 4 hengen annos (sopivasti maustettuna)
Purkillinen vihreitä papuja
Vaaleahkoa kastiketta, esim. bearnaise
Manteleita

Kipataan voideltuun uunivuokaan riisi, pavut ja broileri. Pavut saavat tietysti kernaasti olla tuoreitakin (esikeitettyjä), mutta ei hiidessä niitä kitkeriä pakastepapuja. Sekoitetaan ja kaadetaan päälle paksuhkoa kastiketta sen verran, että ainekset peittyvät. Bearnaise sopii hyvin, etenkin se rakuunainen maku on oikein passeli. Ainakin suurperheillä on lupa oikaista ja käyttää valmiskastikeaineksia... Lopuksi päälle ripotellaan reiluhkosti manteleita, ja nimenomaan kokonaisia. Lastut palaisivat pilalle eikä niissä ole samaa vastusta hampaille kuin kokonaisissa. Sitten vuoka uuniin n. 200 asteeseen kunnes mantelit ovat saaneet väriä ja kaikki ainekset varmasti kunnolla kuumia.

Tämän ruoan ehdoton hyvä puoli on nopeus, varsinkin jos on broileri on esikäsitelty ja riisi valmiiksi keitettyä. Variointimahdollisuuksiakin on lähes loputtomiin, riisin ja kanan kukin voi maustaa mielensä mukaan ja kastiketta vaihdella. Ja miksei päälle voisi laittaa cashewpähkinöitä tai vaikka pinjansiemeniä.

Kuoroharjoituksetkin sitten alkoivat. Suurin osa uusista kappaleista oli helpohkoja, kirkossa laulettavaksi sopivia (avustamme silloin tällöin jumalanpalveluksissa), mutta oli siellä muutama hieman haastavampikin. Joonas Kokkosen, Einojuhani Rautavaaran ja Arvo Pärtin teokset eivät yleensä ole sieltä ihan helpoimmasta päästä, eivätkä Laudatio Domini, Psalmi 23 ja Magnificat ole poikkeuksia.

Nuo tosin eivät ole yhtään mitään verrattuna erääseen vanhan musiikin yhtyelaulukurssin kappaleeseen. Monteverdin Parlo miser o taccio, kahdelle sopraanolle ja bassolle. Tai oikeastaan kahdelle laaja-alaiselle naiselle ja vähintään yhtä laaja-alaiselle miehelle, kaikkien stemmat kulkevat noin kahden oktaavin alueella. Vaikeusasteesta saa ehkä jonkinlaisen kuvan täältä. Tuohon nähden herkkä Purcellin duetto My dearest, my fairest on sangen helppo, ja tarjoaa mahdollisuuden hupailuunkin, vaikka kovin traaginen (heh, Tragicomix...) onkin.

Mutta harjoittelemalla tuostakin selviää, joten Melody Assistant käyntiin ja stemmalevyä tekemään. Tuo Melody Assistant on kerta kaikkiaan loistava apuväline kuorostemmojen opetteluun, jos vain jaksaa naputtaa kappaleet stemma ja nuotti kerrallaan talteen. Se käy loppujen lopuksi nopeammin kuin arvaisikaan. Tuota ohjelmaa tekee Myriad -niminen firma. Suosittelen lämpimästi!

Kahta en vaihda...

Toinen niistä on nimimerkki, jolla tänne kirjoittelen. Toisesta saa vapaasti esittää arvailuja...

Miksikö nimimerkkiä sitten pitäisi vaihtaa? Kenties siksi, että kuulin tänään olevani ilmiselvä tenori enkä mikään baritoni. Tarkemmin sanottuna näytän laulukurssin vetäjän mukaan italialaiselta tenorilta. Varjele vakainen Luoja, toivottavasti hän ei tarkoittanut Pavarottia.

Laulukurssin ensimmäinenä päivänä jokainen osallistuja antoi ääninäytteen (arvio fakistani perustui siis muuhunkin kuin pärstäkertoimeen), minkä jälkeen ryhdyttiin jakamaan teoksia niin, että kaikilla on vähintään n. viiden kappaleen verran harjoiteltavaa ensi kerraksi. Itse sain osalleni Purcellia, Monteverdiä ym. sangen mielenkiintoista laulettavaa, 8-äänisistä kappaleista aina duettoon asti. Tästä voi tulla vielä vaikka mitä.

Tiikerikakutkin tuli sitten tehtyä. Ohje tässä, selitykset jäljempänä:

200 g voita
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
12 rkl konjakkia, madeiraa, sherryä
2 tl vaniljasokeria
1 dl perunajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1-2 rkl kaakaojauhetta

Voi ja sokeri vatkataan, munat lisätään yksi kerrallaan. Kuivat aineet (paitsi kaakao) sekoitetaan ja siivilöidään taikinan sekaan vuorotellen nesteen kanssa. Lopuksi noin kolmannes taikinasta siirretään toiseen kulhoon ja siihen siivilöidään kaakaojauhe. Kerroksittain voideltuun kakkuvuokaan (vaalea-tumma-vaalea) ja uuniin 175-180 asteeseen vähintään tunniksi.

Sitten ne selitykset. Luulin ensin ohjeessa olevan pianovihreen, tuo alkoholin määrä kun vaikutti aika jykevältä. Mutta eipä tuossa muutakaan nestettä ole... Pokka ei vain antanut periksi tehdä tupla-annosta pelkkien wiinasten voimalla, joten käytin nesteenä maitoa ja D.O.M.-likööriä suhteessa 5-1. Maistelun perusteella sokeria on aika runsaanpuoleisesti, joten ehkäpä tuo raa'an alkoholin käyttö olisi ollut perusteltua. Mutta koska tein tupla-annoksen, en viitsinyt käyttää sen enempää >3 desiä calvadosta kuin Kissaemon iltojen piristystäkään, siis sherryä. Toisen kakun tosin valelin kevyesti n. 8 senttilitralla calvadosta...

Kakuista ei tullut kovin esteettisiä, kaakaokerrosta oli hieman liikaa joten tiikerikakun idea hieman vesittyi. Ei siis kuvaa tällä kertaa, mutta ehkä joskus myöhemmin sitten.

Projekti taas käyntiin

Paradoksaalista sinänsä kirjoittaa blogia, johon tullaan kirjaamaan kulinaristisia onnistumisia tai ainakin yritelmiä (ensimmäinen ohje tulossa viimeistään maanantaina) ja toisaalta ainakin välillä kertoilla The Projektin edistymisestä. Kyseessä kun on painonpudotus. Projekti alkoi jo viime vuoden puolella ja käynnistyikin ihan hyvin, mutta ihan suosiolla päätin sitten päästää itseni hieman helpommalla joulun ympäristössä. Jos jouluna ei saa mässäillä, niin milloin sitten? Mutta nyt lahjasuklaat on syöty ja perinteisistä joulunajan ylimääräisistä herkuista kuten juustoista on jäljellä enää tuoksahdus jääkaapin nurkissa (pitäisiköhän sitä vähän pestä), joten taas mennään.

Lähtötilanne: painoa 108.5 kiloa. Mitään tavoitepainoa en aseta, enkä myöskään mitään aikataulua - ei kannata yrittääkään liian nopeaa painonpudotusta. Mitään täyskieltäytymisiä ei myöskään ole tiedossa, niistä ei tule kuin vihaiseksi. Eli, ei niinkään "Älä tee/syö tätä" vaan "Tee/syö näin". Parempi puoliskoni onkin jo ottanut olohuoneen nurkassa olevan stepperin aktiiviseen käyttöön, taidan yrittää seurata esimerkkiä. Lisäksi voisi kokeilla tällaista: Sata punnerrusta . Kuulostaa aika hurjalta, eikä tuo tasan varmasti kuudessa viikossa onnistu, mutta askel kerrallaan. Ja mikäs ettei samaa ohjelmaa voisi käyttää veltostuneiden vatsalihastenkin treenaamiseen, se varmaan tekisi hyvää myös äänenkäytölle. Tuki tulisi paremmaksi.

Vanhan musiikin yhtyelaulukurssia varten pitäisi keksiä jotakin laulettavaa, kurssin vetäjä kun haluaa laulattaa osallistujia (ainakin niitä, joita ei tunne). Vanha kunnon Im tiefen Keller voisi toimia, olisi ainakin riittävän kunnianhimoinen. Harva laulu kattaa tasan kahden oktaavin äänialan, mutta kyllä tuon pitäisi onnistua. Riippuu vähän siitäkin mikä lasketaan puhtaasti tuotetuksi ääneksi, mutta hyvänä päivänä kolmen oktaavin alueelta pystyn laulamaan.

Jos eilinen "päivän levy" oli tuskallista kuunneltavaa, niin tämänpäiväinen puolestaan kuuluu kestosuosikkeihini. Anssi Tikanmäen Maisemakuvia Suomesta jaksaa viehättää kerta toisensa jälkeen. Ei heti tule mieleen toista levyä, jonka kappaleet tavoittavat nimensä mukaiset maisemat ja tunnelmat näin tehokkaasti. Varsinkin Aamu lakeuksilla, Tuusulan moottoritie ja levyn ehkä tunnetuin kappale Kiutaköngäs sykähdyttävät aina.

Viikonloppuna olisi tarkoitus leipoa hieman, ja (sikäli kun lopputulos onnistuu) laittaa sitten ohje tännekin. Ei mitään erikoista näin aluksi - minulle osui tarjoiluvuoro kuoroharjoituksissa, ja sinne on yleensä tuotu tarjolle kahvin ja teen lisäksi jotakin syötävääkin. Voileipäkeksejä en ajatellut vääntää itse, mutta jotakin makeaa ehkä. Mielenkiintoista kuulla, mitä kuorolaisten pään menoksi on suunniteltu tälle kaudelle...

Alku tää voi olla kaiken kauniin

Noin muistaakseni lauloi Kirka joskus kaaaaauan sitten. No, tiedä sitten miten kaunista tästä tulee, mutta tarkoituksena olisi yrittää kirjata tänne ajatuksia, huomioita, ohjeita ynnä muuta niin hengen kuin ruumiinkin ravintoon liittyen.

Mitä ruumiin ravintoon tulee, niin käytännön syistä se ei tällä hetkellä ole välttämättä hirveän kulinaristista, ainakaan arkisin. Kun jaloissa pyörii neljä nälkäistä tenavaa, niin monesti tärkeintä on saada jotakin pöytään ja vähän äkkiä. Totuuden nimessä tosin ruoanlaittovuorot perheessämme menevät arkisin useimmiten niin, että minä hoidan aamulähdöt ja tulen illalla kotiin siinä vaiheessa, kun iltaruoka on vähintäänkin puolivalmis. Mutta kun kerran on uusi vuosi, niin voisi yrittää luvata ainakin silloin tällöin laittaa jotakin hieman...ei nyt erikoisempaa välttämättä, mutta enemmän paneutumista vaativaa.

Ruokaosiota (siis tulevaa sellaista) inspiroi suuresti Ketun keittiö jonka antimista olemme saaneet nauttia jo monen vuoden ajan. Veikkaisin, että tännekin ilmestyy herkkureseptejä viimeistään sitten, kun Ketturouva, Karhuherra ja Poika seuraavan kerran käyvät kylässä...

Harrastan musiikkia niin aktiivisesti kuin passiivisestikin, eli kuuntelen mielelläni hyvinkin monenlaista musiikkia ja laulan mielelläni myös itse. Noin vuosi sitten tulin hankkineeksi 80 gigatavun eli noin 20 000 kappaleen vetoisen iPodin, ja se oli sitten menoa. Olen ollut hyvin tuttu näky kirjastojen musiikkiosastoilla haaliessani soittimen täyteen kaikenlaista hyvää musiikkia.

Tosin satunnaisesti joukkoon eksyy ohareitakin, kuten tällä hetkellä kuulokkeista mäikäävä Northern Kingsin ensilevytys Reborn. Ei hyvää päivää sentään... Jos tämä olisi puhdasta parodiaa Il Divon kaltaisista kiiltokuvaporukoista niin vielä menisi, mutta kun kappaleet on sovitettu niin, että yhdenkin kappaleen kuunteleminen on pitkäpiimäistä. Liian hitaat tempot äänijännerevitysten tehostamiseksi, siirappiset jousitaustat - ja mikä pahinta, biisien alkuperäisestä tunnelmasta on jäljellä korkeintaan haalea muisto. Karseimmin tämä tulee esille In The Air Tonightin ja Ashes To Ashesin tapaisten klassikoiden tapauksessa. Vitsi tai ei, mutta tyylitaju pitäisi silti ymmärtää säilyttää. No, tuleepahan yhden levyllisen verran tyhjää tilaa lievää hengenahdistusta potevaan iPodiini, sillä tuo tauhka poistetaan bittitaivaaseen hyvin äkäseen.

Laulamisen aktiivinen harrastaminen alkaa taas joulutauon jälkeen muutaman päivän päästä. Laulan Amadeus-kuorossa milloin bassoa, milloin tenoria. Baritoniäänen yleinen kirous - bassostemmojen alimpien nuottien kohdalla suusta tulee lähinnä kuumaa ilmaa ja toisaalta tenoristemmojen ylimpien äänten tuottamisyritykset ovat tuhoontuomittuja, ellei sitten ääni ole todella hyvin lämmitetty. Täytyisi oikeasti yrittää opetella falsettilaulamisen saloja hieman perusteellisemmin. Laulutunneista olisi varmasti apua, mutta kaikkeen aika ei vain riitä.

Lisäksi olen ilmoittautunut vanhan musiikin yhtyelaulukurssille paikalliseen kansalaisopistoon. Odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää - vaikka kuoromme ei mikään iso olekaan, niin onhan siinä kuitenkin stemmakavereita mukana. Pienessä porukassa (lue: vastaat omasta stemmastasi yksin) laulaminen on aina oma lisähaasteensa, varsinkin kun siihen ei ole rutinoitunut. Mutta tästä ja muustakin lisää myöhemmin!