Kato, kakkua!

Kiesus, mistä nuo typerät sanaleikit aina pulpahtavat... Vieraiden (ja omaksi) iloksi kokeilin eilen Ranska - herkuttelijan keittiö -kirjasta löytyvää kakkuohjetta, joka on mainio hätävara jos tarvitaan leivonnainen, jossa ei ole vehnäjauhoja:

Gâteau de Nancy

150 g tummaa suklaata
125 g voita
125 g hienoa kidesokeria
4 munaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
100 g jauhettuja manteleita
1 rkl perunajauhoja

Sulata suklaa vesihauteessa, lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä hiukan. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, yhdistä suklaaseokseen. Lisää myös mantelijauhe ja perunajauhot keskenään sekoitettuina. Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi ja yhdistä taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun, n. 22-23 cm halkaisijaltaan olevaan suorareunaiseen vuokaan ja kypsennä 190 asteessa noin 30-35 minuuttia, kunnes taikina ei enää tartu vuoan keskivaiheille tökättyyn tikkuun. Anna levähtää huoneenlämmössä 10 minuuttia ennen kumoamista ja jäähdytä ennen koristelua.

Alkuperäisessä ohjeessa koristeena käytettiin tomusokeria, mutta me halusimme tuoda hieman raikkautta jälkiruokaan. Pinnalle laitettiin siis tuoreita päärynänsiivuja, ja yhdistelmä oli kerrassaan loistava. Tätä tehdään toistekin. Pieni tömäys terävähköä alkoholia toimisi varmasti, kakun perusmaku on niin roteva että se kestäisi esim. calvadoksen puraisun aivan kevyesti.

Pääruokana tarjottiin aikaisemmista teksteistä (eli täältä) tuttua spaghetti bolognesea. Tein tupla-annoksen, mutta meinasi soosi jäädä aikas löysäksi. Sipulia ja jauhelihaa olisi voinut olla vähän enemmänkin (jauhelihaa olikin vain 700 g), mutta kun kastiketta keitti kokoon ilman kantta viimeisen tunnin ajan niin rakenteesta tuli juuri sellainen kuin pitikin. Lisävirityksenä oli kolme isoa valkosipulinkynttä, enemmänkin olisi voinut olla. Pekonin sijasta käytin ylikypsää kylkeä, ja itse asiassa keittokirjan kuvaa katsellessani totesin, että tätähän alunperin olisi pitänytkin käyttää.

Työtehtävät muuttuivat männäviikolla kohtalaisen radikaalisti, eli rividuunauksesta projektin vetämiseen. Voipi olla, että kiirettä piisaa lähiaikoina, tosin ensi viikko kuluu suurelta osin hiihtoloman merkeissä. Suksia tosin ei ole, mutta lomaa nyt kuitenkin.

Muf-fins täällä muffataan...

Otsikko oli suora lainaus kauan sitten muistaakseni Tapiiri-lehdessä olleesta kohtalaisen räävittömästä smurffi-pastissista. Mutta muffinsseja tuli tosiaan eilen tehtyä, ohje löytyi Suzie Smithin kirjasta Muffinsseja ja muita pikkuleivonnaisia.



Omena-kanelimuffinssit

315 g vehnäjauhoja
250 g sokeria
1 rkl leivinjauhetta
1 tl kanelia
4 rkl kasvisöljyä
4 rkl sulatettua, jäähtynyttä voita
2 kananmunaa
1.8 dl maitoa
1-2 omenaa

Sihdataan jauhot, sokeri, leivinjauhe ja kaneli kulhoon ja sekoitetaan. Toisessa kulhossa (pienempi käy) sekoitetaan öljy, voi, kananmunat ja maito. Lisätään seos kuiva-aineisiin ja sekoitetaan, taikina saa jäädä hieman kokkareiseksi. Lisätään omenaa - omppujen koosta riippuen 1-2 kpl, kuorittuna ja siemenkota poistettuna. Alkuperäisessä ohjeessa puhutaan omenaviipaleista, mutta tein ihan suosiolla niin, että lohkoin omenat noin kahdeksaan osaan ja vasta sitten viipaloin. Täytetään muffinssivuoat, muttei tietenkään liian täyteen, ja paistetaan 180 asteessa 20-25 minuuttia tai kunnes taikina ei tartu tikkuun kokeiltaessa.

Ohjeen mukaan tästä tulee 12 keskikokoista muffinssia, mutta ihan perusmuffinssivuokia käytin ja valmista tuli liki 20 kappaleen verran. Hieman kuiviksi ehkä jäivät, joten pyöristäisin tuon maitomäärän ihan suosiolla 2 dl:aan.

Kahta en vaihda...

Toinen niistä on nimimerkki, jolla tänne kirjoittelen. Toisesta saa vapaasti esittää arvailuja...

Miksikö nimimerkkiä sitten pitäisi vaihtaa? Kenties siksi, että kuulin tänään olevani ilmiselvä tenori enkä mikään baritoni. Tarkemmin sanottuna näytän laulukurssin vetäjän mukaan italialaiselta tenorilta. Varjele vakainen Luoja, toivottavasti hän ei tarkoittanut Pavarottia.

Laulukurssin ensimmäinenä päivänä jokainen osallistuja antoi ääninäytteen (arvio fakistani perustui siis muuhunkin kuin pärstäkertoimeen), minkä jälkeen ryhdyttiin jakamaan teoksia niin, että kaikilla on vähintään n. viiden kappaleen verran harjoiteltavaa ensi kerraksi. Itse sain osalleni Purcellia, Monteverdiä ym. sangen mielenkiintoista laulettavaa, 8-äänisistä kappaleista aina duettoon asti. Tästä voi tulla vielä vaikka mitä.

Tiikerikakutkin tuli sitten tehtyä. Ohje tässä, selitykset jäljempänä:

200 g voita
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
12 rkl konjakkia, madeiraa, sherryä
2 tl vaniljasokeria
1 dl perunajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1-2 rkl kaakaojauhetta

Voi ja sokeri vatkataan, munat lisätään yksi kerrallaan. Kuivat aineet (paitsi kaakao) sekoitetaan ja siivilöidään taikinan sekaan vuorotellen nesteen kanssa. Lopuksi noin kolmannes taikinasta siirretään toiseen kulhoon ja siihen siivilöidään kaakaojauhe. Kerroksittain voideltuun kakkuvuokaan (vaalea-tumma-vaalea) ja uuniin 175-180 asteeseen vähintään tunniksi.

Sitten ne selitykset. Luulin ensin ohjeessa olevan pianovihreen, tuo alkoholin määrä kun vaikutti aika jykevältä. Mutta eipä tuossa muutakaan nestettä ole... Pokka ei vain antanut periksi tehdä tupla-annosta pelkkien wiinasten voimalla, joten käytin nesteenä maitoa ja D.O.M.-likööriä suhteessa 5-1. Maistelun perusteella sokeria on aika runsaanpuoleisesti, joten ehkäpä tuo raa'an alkoholin käyttö olisi ollut perusteltua. Mutta koska tein tupla-annoksen, en viitsinyt käyttää sen enempää >3 desiä calvadosta kuin Kissaemon iltojen piristystäkään, siis sherryä. Toisen kakun tosin valelin kevyesti n. 8 senttilitralla calvadosta...

Kakuista ei tullut kovin esteettisiä, kaakaokerrosta oli hieman liikaa joten tiikerikakun idea hieman vesittyi. Ei siis kuvaa tällä kertaa, mutta ehkä joskus myöhemmin sitten.