keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Kastikkeestaan kokki tunnetaan...

Ennen kuin perheessämme kiertopalkintona pyörinyt vatsatauti iski minuunkin (lievänä onneksi) ehdin kokkailla pääsiäiskaritsaa. Lampaanviulu ei ole joihinkin vuosiin hirveästi kolahtanut, mutta karitsan paahtopaistit näyttivät herkullisilta ja olivat hinta-laatusuhteeltaankin ehdottoman suositeltavia. Niiden kypsennys ei juuri kokintaitoja vaatinut - ne olivat valmiiksi sangen taiten marinoituja, joten riitti kun saivat kuumalla pannulla väriä pintaansa ja sitten 200-asteiseen uuniin 20 minuutiksi. Veriseen makuuni 15 minuuttiakin olisi ehkä riittänyt, mutta eivät nuo missään tapauksessa kuivia olleet.

Kastike oli sitten mukaelma Suuren kastikekirjan valkosipulikastikkeesta:

Ruskea valkosipulikastike

150 g valkosipulia (käytin yksikyntisiä)
1 dl maitoa
1,5 dl kermaa
0,5 dl vahvaa kahvia
0,5 - 1 dl paistolientä
1 tl soijaa
mustapippuria

Keitä kuoritut valkosipulinkynnet pehmeiksi kermamaidossa (15-30 min), kaada yleiskoneeseen tai tehosekoittimeen ja soseuta. Kaada takaisin kattilaan ja lisää kahvi, soija, paistoliemi ja pippuri (muutama kunnon rouhaisu myllystä). Anna kiehua hiljaisella tulella vielä viitisen minuuttia. Tarkista maku, lisää suolaa tarvittaessa. Jos kastike on liian löysää, sen voi suurustaa voi-jauhosuuruksella (beurre manié).

Takaraivossa nakuttaa nyt jokin asia, joka tuosta reseptistä mahdollisesti puuttuu, mutta minkäs teet, sama pää kesät talvet. Tuota voi toki soveltaa ja jatkokehitellä vaikka miten. Tuollaisenaan valkosipulia on aika tujusti, ja se saattaa maistua turhankin äreästi - riippuu varmaan myös valkosipulilajikkeesta. Määrän pienentäminen on täysin sallittua eikä sitä lueta arkajalkaisuudeksi tai rintamakarkuruudeksi...

Paria päivää aikaisemmin väsäsin myös erittäin helpon ja nopean ruoan, josta tosin ei ole nyt kuvaa:

Savulohipasta

300 g kylmäsavulohta pieninä paloina
1 rkl kuivattua ruohosipulia tai vastaava määrä tuoretta
ripaus valkopippuria
2,5 dl ruokakermaa
250 g orecchiette-pastaa
2-3 rkl raastettua parmesaania

Pasta keitetään, muut aineet sekoitetaan keskenään ja kuumennetaan kunnolla. Kastike kipataan sopivan kypsien, valutettujen pastakorvien päälle ja valmista on. Nautitaan luonnollisesti mustapippurin ja halutessa parmesaaniraasteen kera, tosin tuo on sen verran suolaista että lisäjuusto ei välttämättä maistu kaikille.

Joskus kauan sitten mainitsemani Sata punnerrusta -sivusto on vihdoin tullut aktiiviseen käyttöön - samalla ohjelmalla voi tehdä vatsalihasliikkeitäkin. Illan saldona yhteensä 60 punnerrusta, ja vasta alkutaipaleella ollaan... Kohta pitäisi rasvata fillarikin käyttökuntoon. Odottakaas vaan, vielä se 100 kiloa menee rikki...

2 kommenttia:

  1. Olikos tämä se samainen herkullinen valkosipulikastike jota joskus teillä saimme?

    VastaaPoista
  2. Sokeana huomasin kymysyksen vasta nyt... Todennäköisesti ei ihan, tämä oli ruskea versio aiheesta - perusohje kyllä on sama. Eli kahvi ja soija pois, niin siinähän se vaalea versio on.

    VastaaPoista