Sit rustataan rahkaa

Aina välillä kaupasta tarttuu mukaan lapsille tarkoitettuja pikkurahkoja, mutta pitäisi useammin muistaa niiden sijasta ostaa ainekset itse hyvinkin helposti väsättävään ilta/välipalaan, tähän tyyliin:

Sitrusrahka

500 g maitorahkaa

purkillinen (kevyt)vispikermaa

1/2 - 1 dl hienosokeria

1-2 tl vaniljasokeria

1 verigreippi

2 appelsiinia

1 tlk säilykemandariinia

Vatkataan kerma keskivertokiinteäksi vaahdoksi ja sekoitetaan varoen rahkan kanssa. Valutetaan tölkkimandariinit ja käsitellään muut hedelmät kuorettomiksi ja kalvottomiksi, paloitellaan tarvittaessa viipaleita hieman (onnistuu sormin). Lisätään hedelmät kerma-rahkaseokseen, lisätään sokeri sekä vaniljasokeri ja sekoitetaan. Makeutusaineiden lopullinen määrä riippuu ihan siitä miten makeaa rahkaa haluaa. Tietysti riippuu myös siitä mitä hedelmiä tai marjoja käyttää, ohje kun on sangen helposti muunneltavissa ja onneksi myös helppo muistaa.

Ilman koristeita tavallinen rahka ei ole ehkä niitä esteettisimpiä herkkuja, joten ei kuvaa tällä kertaa... Ja sitten kun vielä muistaisi olla repimättä kynsinauhojaan, niin tuo sitrushedelmien käsittely olisi vähemmän kivuliasta. Ainakin minun käyttämälläni tekniikalla kun mehua valuu käsille jonkin verran hedelmälihoja irrotellessa.

Tulipa taas lauleskeltua työmatkalla mennen tullen. Kestosuosikki Hectoria kuuntelin, ja kun suuri osa kappaleista on sangen tuttuja ja ääniala sopiva, niin mikäs siinä äänijänteitä viritellessä. Pitäisi yrittääkin laulella enemmän, ääni pysyisi varmaan paremmin auki viikollakin. Ei siitä haittaakaan olisi, kaiketi. En ehtinyt Hectoboxin kuuntelussa vielä ehkä siihen ykkössuosikkiini, eli Hannikaisen baariin. Ehkä matkalla kuorotreeneihin ylihuomenna sitten. Toivottavasti herra Harma saa tekeillä olevat muistelmansa valmiiksi pikapuoliin, ne olisivat varmasti mielenkiintoista luettavaa.

Risotto hier!

Hyvä makkara on suotta väheksytty kotiruokien raaka-aine, ja hyvällä makkaralla tarkoitan nyt ihan lihaa sisältävää tavaraa. Tosin aina aika-ajoin pöydässämme esiintyy myös legendaarinen HK Bleu, mutta tällä kertaa en käyttänyt sitä.

Makkararisotto

n. 1/2 kg hyvää makkaraa (esim. krakovanmakkaraa)
2 dl risottoriisiä
6 dl vettä
fondi- tai liemikuutio
pari sipulia
valkosipuli (siis sellainen yksikyntinen)
suolaa
yrttisuolaa
kuivattua basilikaa
paprikajauhetta
purkillinen tomaattimurskaa (400-500 g)

Ruskista pätkityt makkarat paistokasarissa ilman rasvaa ja siirrä syrjään. Lorauta kasariin hieman oliiviöljyä ja kuullota sipulit ja valkosipuli, sen jälkeen riisi vähäksi aikaa kuullottumaan. Päälle kuuma vesi ja fondi- tai liemikuutio, basilika pari ropsausta, paprikajauhetta saman verran ja hieman vähemmän yrttisuolaa. Haudutetaan kunnes riisi on melkein kypsää, lisätään tomaattimurska ja makkaranpätkät. Kuumennetaan kunnolla. tarkistetaan maku ja lisätään suolaa tarvittaessa.

Ruokajuomana oli ihan vettä vaan (lapsilla maitoa), mutta saunajuomana maistui tsekkiläinen tumma lager nimeltä Eggenberg. Kerrassaan mainio tuttavuus. Mikään asiantuntija adjektiivien käytössä en ole mitä tulee olutarvioihin, mutta sanoisin tuota keskiasteisesti humaloiduksi, miellyttävän maltaiseksi ja lakritsiseksi. Ehdottomasti hintansa arvoista.




Joillekin tuttaville olenkin hehkutellut lähikauppamme (kahdeksan kilometrin päässä, hah) loistavaa erikoisolut- ja siiderivalikoimaa. Eggenberg oli yksi esimerkki kaupan antimista. Pitäisiköhän ottaa tavoitteeksi käydä koko hylly läpi...? Tuo tulisi tehtyä korkeintaan yhden laadun viikkovauhtia, joten mahdollisesta alkoholisoitumisestani ei kannata olla huolissaan.

Whatever happened to Saturday night?

Otsikko oli jälleen yksi esimerkki ontuvasta aasinsillasta. Tuonnimisen laulun kun esitti elokuvassa Rocky Horror Picture Show herra (taitelija)nimeltään Meatloaf, ja tänään tuli siis tehtyä myös mureketta. Eräs pohjalainen ystäväni totesi, että hänen kotiseuduillaan neljän lapsen isyys on heimopäällikön arvonimen väärti, joten oheinen ohjehan sopii vallan mainiosti.

Heimopäällikön lempimureke

700 g jauhelihaa (esim. kevyttä sika-nautaa)
1 pussillinen sipulikeittoaineksia
1 kananmuna
3/4 dl korppujauhoja
2 dl kermaviiliä
2 dl porkkanaa raastettuna
3 rkl ketsuppia
timjamia

Sekoitetaan kulhossa kaikki ainekset jauhelihaa ja timjamia lukuunottamatta ja annetaan turvota hetki (väh. 5 minuuttia). Lisätään puuttuvat ainekset ja sekoitetaan tasaiseksi taikinaksi. Muotoillaan taikinasta uunivuokaan murekkeenjööti ja paistetaan 200 asteessa 30-40 minuuttia. Kissaemo vastasi kypsytysvaiheesta allekirjoittaneen ollessa kuoroharjoituksissa - alkuperäisessä ohjeessa kypsennysaika oli 30 minuuttia, mutta ei olisi kuulemma riittänyt. Hyvää oli, varsinkin perunamuusin ja limetintirskauksella höystetyn porkkanaraasteen kera.

Murekkeesta ei tullut tällä kertaa kuvaa, mutta ohessa Hiilari. Nimitys tulee siis ei niinkään soittimesta itsestään, vaan tuosta hiilikuitua kuosiltaan muistuttavasta suojakotelosta. Lelunsa kullakin, sano. Soimassa kuvanottohetkellä oli Tom Waitsia, jonka olen löytänyt valitettavan myöhäisellä iällä. Harvinaisen omaperäinen ja tinkimätön taiteilija, jonka roolisuoritus Mr. Renfieldinä Dracula-elokuvassa oli sekin hyvin mieliinpainuva. Hänen äänestään on sanottu sen kuulostavan siltä kuin sitä olisi ensin marinoitu bourbonissa, pidetty sen jälkeen viikon verran savustamossa ja sitten heitetty tielle, missä autot ovat ajaneet sen yli. Sangen osuva luonnehdinta.

Muf-fins täällä muffataan...

Otsikko oli suora lainaus kauan sitten muistaakseni Tapiiri-lehdessä olleesta kohtalaisen räävittömästä smurffi-pastissista. Mutta muffinsseja tuli tosiaan eilen tehtyä, ohje löytyi Suzie Smithin kirjasta Muffinsseja ja muita pikkuleivonnaisia.



Omena-kanelimuffinssit

315 g vehnäjauhoja
250 g sokeria
1 rkl leivinjauhetta
1 tl kanelia
4 rkl kasvisöljyä
4 rkl sulatettua, jäähtynyttä voita
2 kananmunaa
1.8 dl maitoa
1-2 omenaa

Sihdataan jauhot, sokeri, leivinjauhe ja kaneli kulhoon ja sekoitetaan. Toisessa kulhossa (pienempi käy) sekoitetaan öljy, voi, kananmunat ja maito. Lisätään seos kuiva-aineisiin ja sekoitetaan, taikina saa jäädä hieman kokkareiseksi. Lisätään omenaa - omppujen koosta riippuen 1-2 kpl, kuorittuna ja siemenkota poistettuna. Alkuperäisessä ohjeessa puhutaan omenaviipaleista, mutta tein ihan suosiolla niin, että lohkoin omenat noin kahdeksaan osaan ja vasta sitten viipaloin. Täytetään muffinssivuoat, muttei tietenkään liian täyteen, ja paistetaan 180 asteessa 20-25 minuuttia tai kunnes taikina ei tartu tikkuun kokeiltaessa.

Ohjeen mukaan tästä tulee 12 keskikokoista muffinssia, mutta ihan perusmuffinssivuokia käytin ja valmista tuli liki 20 kappaleen verran. Hieman kuiviksi ehkä jäivät, joten pyöristäisin tuon maitomäärän ihan suosiolla 2 dl:aan.

Hyvää halvalla

Kreikanherkkujen ystäville aluksi anteeksipyyntö, halvaa en ole viime aikoina käyttänyt tahi itse tehnyt. Ohje kyllä löytyy jostakin, mutta sehän ei toden totta ole mitään varsinaista kevytherkkua...

Näinkin ison perheen ruokahuollosta huolehtiminen käy kohtalaisen kirpeästi kukkaron päälle. Joskus tuntuu siltä, että tili pitäisi kääntää menemään suoraan lähikauppaan, sinne ne rahat kuitenkin menevät. Halvallakin tosin selviää, kuten vaikka silloin, kun porsaan ulkofilee on tarjouksessa. Siitä syntyi tällaista:

Täytetty porsaan ulkofilee



Porsaan ulkofileepala (puolentoista kilon hujakoilla)
Puolikas makeasta paprikasta
1-2 sipulia
pari valkosipulinkynttä
n. 100 g tuorejuustoa
suolaa, pippuria
hyppysellinen rosmariinia

Poistetaan ulkofileestä liiat rasvat ja leikataan se auki kuin kirja. Riippuu fileen koosta, täytyykö viiltoja tehdä kaksi vai yksi... Nuijitaan lihaa kevyesti (nyrkillä) ja ripotellaan pinnalle suolaa ja pippuria. Paprikasta tehdään ohuita, lyhyehköjä suikaleita, sipulit kuoritaan, puolitetaan ja viipaloidaan ohuiksi. Myös valkosipulinkynnet viipaloidaan (tai murskataan, jos haluaa vahvemman makuista). Ainekset kuullotetaan oliiviöljyssä, maustetaan rosmariinilla, suolalla ja pippurilla ja siirretään kulhoon, jossa sekoitetaan tuorejuuston kanssa. En käyttäisi tuorejuustoa pannulla, täytteestä voisi tulla hankalasti käsiteltävää...

Tämän jälkeen levitetään täyte fileen päälle ja kääritään liha rullalle, suljetaan tiukasti joko sitomalla tai cocktailtikuilla. Ruskistetaan liha pannulla joka puolelta ja siirretään uunivuokaan, saa kypsyä noin tunnin 175 asteessa. Kypsymisaika riippuu tietysti lihapalan koostakin, mutta liikaa kuivumista on syytä varoa. Lisukkeeksi kehitin neljänneksiksi leikattuja perunoita, jotka oli keitetty lähes kypsiksi ja sen jälkeen käytetty pannulla saamassa hieman väriä voista ja paprikajauheesta (myös suolaa ja pippuria), ja kastike syntyi näppärästi paistoliemestä joka siivilöitiin, lisättiin puolisen purkillista ruokakermaa, suolaa ja pippuria ja suurustettiin (tässä tapauksessa perunajauhoilla).

Muutakin on tullut viikonlopun mittaan kokkailtua, niistä myöhemmin lisää.

Lunta tulvillaan...

...ei ole enää pihamaa, siis ainakaan niiltä alueilta joissa pitäisi autolla ajeleman tai jalkaisin kulkeman. Menihän siinä puolitoista tuntia, mutta mikäs sen parempaa hyötyliikuntaa The Projektiakin ajatellen. Ja kun samalla voi kuunnella musiikkia, niin mikäs siinä on huhkiessa.

Urakkaa siivittivät mm. Radioheadin OK Computer ja Iron Maidenin Number Of The Beast. (Vanha vitsi: 668, the neighbour of the Beast) Voisipa jopa sanoa noiden olevan poikkeuksellisia levyjä Hiilarilla (jos joku antaa kameralle lempinimen niin miksei sitten iPodille, syy nimeen selviää kuvan myötä jossain vaiheessa), ne kun eivät ole Best of -tyyppisiä levyjä. Minkäs teet, kun musiikkimaku on niin laaja että kaikilta hyviksi katsomiltaan artisteilta ei saa soittimeen mahdutettua kuin juuri sen kokoelman.

Onhan sitten toki niitäkin artisteja, joilta löytyy likipitäen koko tuotanto. Esimerkkejä moisista: Depeche Modea tuli kuunneltua jo angstisina teinivuosina (à la Adrian Mole), ja toimii se vieläkin vaikka sedät ovatkin ehkä vähän väsyneet. Kraftwerk sen sijaan ei osoita väsymisen merkkejä, harvahko levyjenjulkaisutahti voi toki olla osasyynä. Kissaemon myötä soittimessa on myös kohtalaisen kattava valikoima Miljoonasadetta, Jethro Tullia ja J. Karjalaista. Mutta kun pitäisi saada jotakin hieman rankempaa kuultavaa, niin Rammstein ja AC/DC ovat ehdottomia suosikkeja. Ja välillä soittimesta raikaa tanakka humppa!

Jauheliha, tuo lapsiperheiden pelastus, sopii toki moneen ruokaan mutta tässä mielestäni ehkä se klassisin ohje.

Neljän tunnin bolognese

170 g pekonia (tai pancettaa)
1 iso sipuli, pilkotaan hienoksi
1 porkkana, kuin myös
1 sellerinvarsi, kuin myös
400 g vähärasvaista jauhelihaa
150 g hienoksi pilkottua broilerinmaksaa
500 ml lihalientä
250 ml paseerattua tomaattia
125 ml punaviiniä
1/4 tl muskottipähkinää

Ruskistetaan pekoni kevyesti pannulla. Tarkoitus ei ole tehdä siitä rapeaa, joten malttia. Jos tarvitaan, lisätään oliiviöljyä tai voita ja laitetaan sipuli, porkkana ja varsiselleri hautumaan pannulle vajaan 10 minuutin ajaksi miedolla lämmöllä. Sen jälkeen hieman lisää lämpöä ja jauheliha ruskistumaan, sitten broilerinmaksa. Kun maksa on saanut hieman väriä lisätään tomaatti, lihaliemi ja viini sekä muskottipähkinää, suolaa ja pippuria (varovasti suolan kanssa). Kiehautetaan ja annetaan hautua 2-5 tuntia. Kokemus on osoittanut vajaan neljän tunnin valmistusajan tuottavan kerrassaan mainion lopputuloksen. Kastiketta sekoitellaan silloin tällöin kypsennyksen aikana ja lisätään nestettä (lihalientä tai viiniä) jos dehydraatio uhkaa. Nautitaan spagetin ja parmesaaniraasteen kera ajan kanssa. Olisi synti ja häpeä hotkia pitkään haudutettua, lämmöllä valmistettua ruokaa...

Vielä päivän hupipala: Oletteko koskaan miettineet, mitä Pingu-pingviini ystävineen oikein juttelee? Tästä sekin selviää.

Snap, crackle, pop

Ei, en syönyt riisimuroja aamiaiseksi. Tuollaisia ääniä vain kuuluu vasemmasta korvastani tapaninpäivänä saadun korvatulehduksen ja sitä seuranneen tärykalvon puhkeamisen jäljiltä. Kuulo ei ole vieläkään palautunut ihan normaaliksi, vaikkakin päivä päivältä tilanne on onneksi parempi. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tärykalvo olisi jotenkin löysemmällä kuin pitäisi, sillä korvien heiluttelu (onnistuu ihan valehtelemattakin) aiheuttaa noita rutinaääniä. No, eiköhän tästä toivuta. Jonkin verran tuosta heikentyneestä kuulosta oli haittaa kuoroharjoituksissa, mutta ojasta noustaan vielä.

Tiedossa on pari varsinaista pikakokkauspäivää, sillä Kissaemo on työmatkalla ja minä siis yksin neljän pennun kanssa kotona. Ja kun tähän yhdistetään harrastuksiin ym. kuljetukset kera ruokatäydennysten hakemisen, niin ylimääräistä aikaa ei juurikaan ole. Katsotaan mitä keksitään, sano.

Eräs ruoka olisi kyllä hyvinkin nopea, mutta muistaakseni viimeksi ei ihan kaikille maistunut. Sitäpaitsi aineksiakaan ei ole kotona, mutta laitetaanpa ohje tähän kuitenkin.

Feta-pinaattipasta

Parin nälkäisen hengen annokseen tarvitaan:

oliiviöljyä

150 g pakastepinaattia

200 g fetajuustoa (ei öljyssä eikä liian kovaa sorttia)

mustapippuria

vettä, kasvislientä tai esim. sherryä

Tilkka oliiviöljyä kuumenemaan paistokasariin tai kattilaan, pakastepinaatit perään. Varsinkin jos pinaatti ei ole yhtenä könttinä vaan pienempinä paloina, ei mitään esisulatusta tarvita. Kun pinaatit ovat sulaneet, (kuutioitu) feta lisätään pannulle. Hämmennellään kohtalaisella lämmöllä tarpeen mukaan nestettä lisäillen, kunnes fetakin on sulanut. Maustetaan mustapippurilla. Nestettä on tarkoitus käyttää sen verran, että saadaan pastalle sopiva kastike. Ei siis mitään luirua, mutta ei kiinteääkään. Nautitaan pastan kera. Fetan maku on sen verran voimakas, että kannattaa ehkä jättää parmesaani tms. juustoraaste pois annoksen päältä. Ei myöskään kannata jättää kastiketta kovin pitkäksi aikaa kattilaan, se kun paksuuntuu ja kuortuu aika helposti.

Kokeilin eilen Uneliaan kokin seesami-kaurakeksiohjetta, ja lopputulos oli kerrassaan mainio. Ei ylimakea, kuten kaurakeksit joskus, vaan juuri sopiva. Kakkonen ja Kolmonen (siis keskimmäiset lapsemme) ilmoittivat heti haluavansa kyseistä herkkua synttärijuhliinsa.

Youtube on oikeastaan aika näppärä kapistus. Sieltä löytyi jonkinlainen tulkinta kaikista vanhan musiikin yhtyelaulukurssin kappaleista, tai siis niistä, joissa minä olen mukana. Yhteensä kappaleita on tällä hetkellä 17...

John Dowland: Come again

Henry Purcell: Hear my prayer, O Lord

Claudio Monteverdi: Lasciate mi morire

Henry Purcell: My dearest, my fairest

Claudio Monteverdi: Parlo miser o taccio

Kieltämättä vanhassa musiikissa on se ihan oma viehätyksensä. Moderni musiikki on ihan kivaa välillä, mutta sitä ei voi (IMAO) kuunnella/esittää kuin pieninä annoksina kerrallaan.