Ei mainostusta maassa saa...

...ken itse ei sit' hanki. Ei se sitaatti kyllä oikeasti ihan noin mennyt, mutta antaa nyt olla. Kakkonen ja Kolmonen viettivät syntymäpäivää (juhlat tosin vasta ensi viikolla, voi korvaparkojani jo ennakkoon) ja saivat mm. autoradan. Kasausähellyksen jälkeen selvisi, että toinen ohjaimista ei toiminut. No, vempele oli ostettu ties miten kauan sitten eikä kuittia ollut enää tallessa, eräs helmasynneistäni muuten. Vai pitäisikö miesten tapauksessa puhua lahjesynneistä? Ei hiivatissa, vetää ajatukset ihan väärään suuntaan. >-)

Otin kuitenkin yhteyttä ToyCenter-nimiseen maahantuontifirmaan, joka tuo kyseisiä Carrera-merkkisiä autoratoja suomeen. Laitoin kohteliaan (oikeasti) sähköpostiviestin sivuiltaan löytyvään osoitteeseen, mainitsin kuitin puuttumattomuudesta ja tiedustelin mitä tehdään. Hämmästykseni ja ilahdukseni oli suuri, kun yhtiöstä vastattiin (perjantaina vartin yli viisi - käsi sydämellä, kuinka moni toimistotyöläinen on tuohon aikaan ylipäätänsä enää töissä?) ja luvattiin lähettää uusi ohjain. Loistavaa palvelua joka ansaitsee tulla mainituksi.

Ja lisää mainostusta: Vanhan musiikin yhtyelaulukurssin konsertti pidetään ensi tiistaina (21.4.) Rajamäen kirkossa kello 19. Heh, paikallislehdessä tuota mainostettiin otsikolla "Vanhan musiikin mestarit". Ohjelma 3 euroa - tämän ja huomisen päivän harjoituksissa selviää tuleeko rahalle katetta.

Kastikkeestaan kokki tunnetaan...

Ennen kuin perheessämme kiertopalkintona pyörinyt vatsatauti iski minuunkin (lievänä onneksi) ehdin kokkailla pääsiäiskaritsaa. Lampaanviulu ei ole joihinkin vuosiin hirveästi kolahtanut, mutta karitsan paahtopaistit näyttivät herkullisilta ja olivat hinta-laatusuhteeltaankin ehdottoman suositeltavia. Niiden kypsennys ei juuri kokintaitoja vaatinut - ne olivat valmiiksi sangen taiten marinoituja, joten riitti kun saivat kuumalla pannulla väriä pintaansa ja sitten 200-asteiseen uuniin 20 minuutiksi. Veriseen makuuni 15 minuuttiakin olisi ehkä riittänyt, mutta eivät nuo missään tapauksessa kuivia olleet.

Kastike oli sitten mukaelma Suuren kastikekirjan valkosipulikastikkeesta:

Ruskea valkosipulikastike

150 g valkosipulia (käytin yksikyntisiä)
1 dl maitoa
1,5 dl kermaa
0,5 dl vahvaa kahvia
0,5 - 1 dl paistolientä
1 tl soijaa
mustapippuria

Keitä kuoritut valkosipulinkynnet pehmeiksi kermamaidossa (15-30 min), kaada yleiskoneeseen tai tehosekoittimeen ja soseuta. Kaada takaisin kattilaan ja lisää kahvi, soija, paistoliemi ja pippuri (muutama kunnon rouhaisu myllystä). Anna kiehua hiljaisella tulella vielä viitisen minuuttia. Tarkista maku, lisää suolaa tarvittaessa. Jos kastike on liian löysää, sen voi suurustaa voi-jauhosuuruksella (beurre manié).

Takaraivossa nakuttaa nyt jokin asia, joka tuosta reseptistä mahdollisesti puuttuu, mutta minkäs teet, sama pää kesät talvet. Tuota voi toki soveltaa ja jatkokehitellä vaikka miten. Tuollaisenaan valkosipulia on aika tujusti, ja se saattaa maistua turhankin äreästi - riippuu varmaan myös valkosipulilajikkeesta. Määrän pienentäminen on täysin sallittua eikä sitä lueta arkajalkaisuudeksi tai rintamakarkuruudeksi...

Paria päivää aikaisemmin väsäsin myös erittäin helpon ja nopean ruoan, josta tosin ei ole nyt kuvaa:

Savulohipasta

300 g kylmäsavulohta pieninä paloina
1 rkl kuivattua ruohosipulia tai vastaava määrä tuoretta
ripaus valkopippuria
2,5 dl ruokakermaa
250 g orecchiette-pastaa
2-3 rkl raastettua parmesaania

Pasta keitetään, muut aineet sekoitetaan keskenään ja kuumennetaan kunnolla. Kastike kipataan sopivan kypsien, valutettujen pastakorvien päälle ja valmista on. Nautitaan luonnollisesti mustapippurin ja halutessa parmesaaniraasteen kera, tosin tuo on sen verran suolaista että lisäjuusto ei välttämättä maistu kaikille.

Joskus kauan sitten mainitsemani Sata punnerrusta -sivusto on vihdoin tullut aktiiviseen käyttöön - samalla ohjelmalla voi tehdä vatsalihasliikkeitäkin. Illan saldona yhteensä 60 punnerrusta, ja vasta alkutaipaleella ollaan... Kohta pitäisi rasvata fillarikin käyttökuntoon. Odottakaas vaan, vielä se 100 kiloa menee rikki...

Rodrigo Tortilla, minkä vuoksi?

Long time, no blog... Viime aikoina ei ole tullut harrastettua kovin paljon mitään mainitsemisen arvoista kokkausta, johtuen suurelta osin viikonloppujen kiireisyydestä joko sukuloinnin tai (ylimääräisten) kuoroharjoitusten merkeissä. Harjoitukset tähtäsivät Maurice Duruflen Requiemin esitykseen Keravan kirkossa hiljaisen viikon tiistaina, ja esitys meni ihan kohtalaisesti. Hieman se kuitenkin jäi kaivelemaan, sillä mieslaulajien huutava puute ilmeni taas siten, että molemmissa miesstemmoissa oli kaksi palkattua vähintäänkin puoliksi ammatikseen laulavaa keikkatyöläistä. Heidän kanssaan vain ei ehditty juurikaan harjoitella, mikä sitten taas johti siihen, että laulaminen ei tosiaankaan ollut niin yhtenäistä kuin se voisi olla. Mitä hiivatin hyötyä on hinkata monia kohtia teoksesta uudestaan ja uudestaan paremman yhteissoinnin saavuttamiseksi, kun esitystilanteessa sointitasapaino on radikaalisti erilainen eikä yhteissoinnista juuri voi puhua? Ammattilaisilla kun on tapana laulaa ammattimaisesti, eli solistisesti, jolloin yksittäiset äänet kuuluvat läpi. Ja minun tapani suhtautua kuoromusiikkiin on se, että yhteissointi on hyvin tärkeä asia. Pystyisin tasan varmasti itsekin laulamaan niin, että ääni kuuluisi läpi muidenkin korvaan kuin niiden, jotka tunnistavat ääneni useamman vuoden kokemuksella, mutta en halua. Ja hieman kieltämättä pisti mietityttämään kenraaliharjoituksissa esiintynyt pikku ongelma. Avustaessani tenoreita eräässä hankalassa kohdassa kävi sitten niin, että muut bassot eivät saaneet kiinni oman stemmansa eräästä pahasta intervallista. Siis kaikkiko seuraavat minua? Ei se näin voi mennä. Lisää kuoroteesejä: jokaisen pitäisi opetella stemmansa niin, että pystyy laulamaan sitä vaikka olisi yksin stemmansa edustajana paikalla. Pitää pystyä tarvittaessa liidaamaan eikä vain peesaamaan.

No, siitäkin keikasta sitten selvittiin. Saas nähdä mitä syksy tuo tullessaan, ainakin kolme erilaista isompaa ja pienempää konserttia ynnä normaalit jumalanpalvelusavustukset tulossa. Ja mieslaulajien rivistö mahdollisesti harvenee entisestään. Itsekin olin ajatellut pitää syksyn taukoa kuorosta ja käydä laulutunneilla, mutta se ei kyllä onnistu tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa... Yhden lukukauden osalta nuo tunnit kun maksaisivat arviolta 500 euroa.

Pääsiäisruoat odottavat vatsatautisten tenavien paranemista, mutta jääkaapissa odottaa kohtalainen satsi karitsan paahtopaistia. Kera sopivasti valmistettujen perunoiden ja valkosipulikastikkeen siitä pitäisi tulla mitä mainioin pääsiäispäivällinen, mutta tänään tein ylijääneitä perunoita hyödyntäen tällaista:

Pekoni-perunatortilla

3 isoa (yht. n 600 g) keitettyä perunaa, puolitetaan ja viipaloidaan

170 g pekonia

5 kananmunaa

puolikas isosta sipulista

suolaa, pippuria

Pilko pekoni pieniksi paloiksi ja ruskista pannulla. Siirrä pekoninpalat talouspaperin päälle valumaan ja kippaa enin osa rasvasta pois (ei viemäriin...). Ruskista ohueksi viipaloitu sipuli, tyhjennä pannu ja pyyhi se. Riko kananmunat kulhoon, lisää ripaus suolaa ja pippuria ja vatkaa, lisää munaseokseen perunaviipaleet, pekoni ja sipuli. Pannulle (oliivi)öljyä ja päälle munakasseos, joka saa kypsyä miedohkolla lämmöllä 5-6 minuuttia. Pannua kannattaa heilutella aika ajoin ja munakkaan reunoja nostella, jotta kypsymätön munaseos valuisi pannulle kypsymään. Käännä tortilla lautasta tai isoa kantta apuna käyttäen (allekirjoittanut sössi tuon vaiheen, ehkä johtuen siitä että jostain käsittämättömästä syystä en käyttänyt pannua vaan paistokasaria), kypsennä vielä pari minuuttia. Koristelua en lisännyt, mutta siihen sopii esim. persilja tai tomaattilohkot.

Lopputulos oli yllättävänkin mehevä, semminkin kun tuossa ei ollut ylimääräistä nestettä. Resepti oli mukaeltu versio Espanjalainen keittiö -kirjan perunatortillaohjeesta (jossa ei esim. ollut pekonia).

Arkipäivän äyriäiset

Olin jo sortua laittamaan (sinänsä maukasta) purkkihernekeittoa päivälliseksi, mutta muistin pakastimessa olevan pussillisen kuorittuja katkarapuja. Niistä syntyi sitten tällaista:

Katkarapuja sataykastikkeessa

1 sipuli

n. 10 cm pätkä kesäkurpitsaa

n. 150 g sekalaisia pakastevihanneksia (mitä värikkäämpiä sen parempi)

rypsiöljyä

seesamiöljyä

valkosipulijauhetta

suolaa (varovasti)

2.5 dl ruokakermaa

5-6 rkl satay-kastiketta
125 g cashewpähkinöitä, paahdetaan pannulla

350 g kuorittuja katkarapuja

Kuullota silputtu sipuli rypsiöljyssä, lisää kuutioitu kesäkurpitsa. Lisää seesamiöljyä sopivasti ripsautellen, anna hautua hetken aikaa välillä sekoitellen. Lisää pakastevihannekset jäisinä, anna taas hautua välillä sekoitellen viitisen minuuttia. Lisää sitten valkosipulijauhetta maun mukaan, purkillinen ruokakermaa ja satay-kastike. Sekoita hyvin ja tarkista maku, lisää suolaa (itse laitoin n. 1/2 tl) jos sitä mielestäsi tarvitaan. Kastike voi tässä vaiheessa olla hieman mausteisen makuista, mutta se laimenee kyllä kun lisäät loput ainekset. Kun kastike on hautunut kannen alla vielä 5-10 minuuttia lisää pähkinät ja katkaravut, sekoittele kunnes katkaravut ovat varmasti sulaneet ja lämmenneet ja tarkista taas maku (Smaka, smaka kuten TV-kokki Tina Nordström aina sanoo...). Tarjoile basmati- tai jasmiiniriisin ja raikkaan salaatin kera.

Helppoa ja maukasta, kyllä se hernekeiton päihitti aivan kevyesti. Katoavaista on mainen kunnia, muuten - yrittäkääpäs googlata "Tina Nordström" ja katsokaa mikä juttu on listan kärjessä... Juuei, ei mikään ruoanlaittoon liittyvä.

Jonkin sortin vehnäolutkausi ilmeisesti menossa, vanha klassikko eli Franziskaner Hefe-Weisse Dunkel tällä kertaa kokeilussa. Tai ei kai kokeilusta sinänsä voi puhua, tuttuahan tuo oli ja erittäin hyvää edelleen. Tasapainoinen ja roteva, ei liiaksi sahtimainen.

Sitruunoita ei koskaan voi olla liikaa...

...on lause, jonka valheellisuus on tullut todettua joskus. Tätä seuraavaa, myöskin Espanjalainen keittiö -kirjasta löytyvää ohjetta on kokeiltu muutamaan kertaan hyvin tuloksin - saas nähdä ehdinkö viikonlopun aikana väsätä tuota herkkusuiden iloksi.

Sorbete de limón

6 annosta

200 g hienoa sokeria
3 dl vettä
4 hyvin pestyä sitruunaa
1 ison munan valkuainen
hiukan raesokeria pinnalle ripoteltavaksi

Kaada sokeri ja vesi paksupohjaiseen kattilaan/kasariin ja kuumenna kiehuvaksi miedolla lämmöllä. Sekoita kunnes sokeri on täysin liuennut. Kuori kaksi sitruunaa ohuelti kuorimaveitsellä kasarin päällä, anna kiehua pari minuuttia. Ota kasari pois levyltä ja jäähdytä sokeriliemi.

Purista kaikista sitruunoista mehu ja kaada kasariin (siivilän läpi). Ota kuoripalat pois sokeriliemestä ja laita odottamaan koristelukäyttöä. Kaada sokeriliemi pakastuksenkestävään astiaan ja jäädytä, kunnes liemi on puuromaista (arviolta 4 tuntia). Sekoita monitoimikoneessa tai vatkaimella (kuten olen aina tehnyt) kunnes seos on sileää. Vatkaa munanvalkuainen haarukalla melko kuohkeaksi ja yhdistä muihin aineksiin, laita pakastimeen vielä tunniksi.

Koristele ohuilla sitruunankuorisuikaleilla joiden päälle on ripoteltu raesokeria.

Joitakin kommentteja: Tuon sekoitusvaiheen vatkaimella voi tehdä useampaankin kertaan - mitä tarmokkaammin sen tekee, sen sileämpi lopputulos. Ohjetta voi muunnella - nyrkkisääntönä 3 dl hedelmämehua ja 1-2 hedelmän kuori. Voisin kuvitella, että greippiä käytettäessä yhdenkin hedelmän kuori riittää, appelsiineja menisi ehkä kaksikin. Toistaiseksi vain sitruunaversio on testattu, mutta ehkäpä tässä kevään tullen tulee tehtyä muitakin. Kun katsoo mitä sorbetit maksavat kaupan pakastealtaassa, niin kyllä näitä tehdessä melkein tuntipalkoille pääsee. Mikä ei näinä ankeina aikoina ole ollenkaan väheksyttävä seikka.

EDIT: Jep, kokeilin appelsiiniversiota. Neljän appelsiinin mehu ja kahden kuoret, tosin unohdin sitten käyttää niitä kuorisuikaleita koristeina - tosin tenavat eivät välttämättä olisi hirveästi pitäneet niistä. Nuo ohjeessa mainitut jäädytysajat ovat enempi vähempi ohjeellisia, 4 + 2 tunnin jäädytyksen jälkeen sorbetti oli vielä hyvin herkästi alkuperäiseen olomuotoonsa eli mehu-sokeriliemeksi palautuvaa tavaraa. Maku oli kyllä oikein mainio, tosin appelsiinia käytettäessä sokerin määrää voi huoletta pienentää ainakin kolmanneksella. Katsotaan jos kuvakin saadaan aikaiseksi jossain vaiheessa...

EDIT: Nyt siis kuvan kera.

Tanssii levyjen päällä - siis kuka pentele?

Mikähän siinä on, että kirjaston levyjä käsitellään niin tolkuttoman leväperäisesti? Vähänkään vanhempien levyjen yleisestä kunnosta voisi luulla, että niitä on vähintään käytetty tuopinalusina kosteahkoissa tupareissa. Tai niillä on harjoiteltu skrätsäystä santapaperin päällä. Tai ne on kiinnitetty keskireiästään rälläkkään ja yritetty hioa ruostetta pois käyttöauton lokasuojasta. Yhtä kaikki, naarmuisuus ja tahmaisuus eivät selity pelkällä korkealla iällä ja käyttöasteella. Ja seurauksena on se, että kun näistä levyistä tekee mp3-tiedostoja (mikä ymmärtääkseni on vielä sallittua omaan käyttöön), niin ne napsuvat ja pätkivät huomattavasti ärsyttävämmin kuin vanhat naarmuiset vinyylilevyt.

Äskettäin kuuntelemistani levyistä sekä Janis Joplinin kokoelma että Charlie Byrdin ja Stan Getzin Jazz Samba kärsivät tuosta ongelmasta. Laitoinkin saman tien varaukseen toisen Joplinin kokoelman, jospa se olisi paremmassa kunnossa... Tuo Jazz Samba ei maksaisi kuin 6 euroa, joten ehkä se menee hankintaan. Aikamoinen klassikko kuitenkin, ja Rehupiiklesin ystäviä ilahduttaa tietysti se, että levyn ensimmäinen kappale Desafinado on (tuskallisen) tuttu myös nimellä Jalasrakkautta...

Mutta alan kuulla jo korvissani lumikenttien kutsun, eli myöhäisillan liikuntasuorite lumitöiden merkeissä odottaa. Viikonloppuna tiedossa ristiäisreissu Keski-Suomeen, joten mitään erikoisempia ruokajuttuja ei ole vähään aikaan tiedossa, valitettavasti.

Kuakuakokomekikki?

Eli siis "Quando se come aqui?" kuten kaikki Lucky Lukensa lukeneet tietävät. Kun kylään on tulossa hyvää ruokaa arvostavia ja sen laitossa ansioituneita vieraita, niin silloin laitetaan pötyä pöytään hieman pidemmän kaavan mukaan. Kaikki reseptit ovat hieman muokattuja versioita kirjasta Espanjalainen keittiö (Pepita Aris).

Ensalada de naranjas

Neljään annokseen:

Neljä appelsiinia
Noin puolitoista punasipulia
reilut 1/2 tl jeeraa *
reilut 1/2 tl murskattuja pippureita **
1 rkl tuoretta mintunlehtisilppua
3-4 rkl oliiviöljyä
suolaa
tuoreita mintunlehtiä ja mustia oliiveja koristeluun

* Alkuperäisessä ohjeessa kokonaisia siemeniä, mutta huhmaroin nämä pippurien kanssa
** Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin pelkkää mustapippuria, mutta rosepippurin maku sopii niin hyvin muiden ainesten kanssa, että käytin pippurisekoitusta ja pelkkiä rosepippureita suurinpiirtein saman verran.


Käsittele appelsiinit kuorettomiksi ja viipaloi ne, mieluiten kulhon päällä jotta mehu säästyisi. Viipaloi sipulit ohuesti ja irrottele renkaat toisistaan. Asettele appelsiiniviipaleet ja sipulirenkaat kerroksittain vadille tai kulhoon. Pirskota kerrosten väliin öljyä ja ripottele mintunlehtisilppua, suolaa ja jeera-pippurisekoitusta. Kaada lopuksi päälle appelsiinien mehu ja anna maustua viileässä vähintään pari tuntia (ei haittaa vaikka olisi yön yli). Koristele ennen tarjoilua mintunlehdillä ja oliiveilla.

Pitkähkö marinoituminen taittoi hienosti kovimman terän sipulin mausta - kerrassaan mainio talvinen salaatti.

Carne con chocolate

6 annosta

Oliiviöljyä
Vajaan kilon verran luutonta ja rasvatonta hirvenlihaa (alunperin naudanlihaa)
1 tl paprikajauhetta
150-200 g ylikypsää porsaankylkeä kuutioituna
1 iso sipuli tai kourallinen pikkusipuleita, iso sipuli pilkotaan
4 porkkanaa paksuina viipaleina
1 ison purjon valkoinen osa viipaloituna
6 valkosipulinkynttä
200 g herkkusieniä viipaloituna
Tölkillinen tomaatteja
3 rkl vehnäjauhoja
Rouhittua pippuria (noin tusinan pippurin verran)
3 1/2 dl punaviiniä
1-2 laakerinlehteä
1 tl timjamia (tai 4 tuoreen timjamin oksaa)
7-8 perunaa
50 g tummaa suklaata raastettuna *
suolaa, mustapippuria

* Alkuperäisessä ohjeessa vain 25 g, mutta käytimme vajaat 50 % kaakaota sisältävää suklaata - jykevämpää suklaata menisi ehkä vähemmän.


Mausta lihakuutiot paprikalla ja ruskista ne joka puolelta kovalla lämmöllä (useammassa erässä). Ota lihakuutiot syrjään ja ruskista padassa kylkikuutiot, lisää sipuli, porkkana ja purjo. Kypsennä miedolla lämmöllä, kunnes sipuli on pehmennyt. Murskaa valkosipulinkynnet veitsen lappeella ja lisää pataan sieniviipaleiden ja tomaattipalojen kanssa. Kypsennä sekoitellen miedolla lämmöllä, ripottele sekaan jauhot ja kypsennä hetken aikaa.

Lisää pataan liha, suolaa ja pippurirouhe. Lisää tilkka viiniä, sekoita hiukan ja lisää sitten pari desilitraa viiniä voimakkaasti sekoittaen. Lisää laakerinlehti ja timjami. Kuumenna kiehuvaksi, pane kansi päälle ja anna hautua tunnin ja vartin verran. Ohjeessa tämä hautumisvaihe tehtiin 175-asteisessa uunissa, mutta hellallakin onnistuu vallan mainiosti.

Kuori ja paloittele perunat reilunkokoisiksi paloiksi ja keitä lähes kypsiksi. Lisää perunat ja raastettu suklaa pataan. Hauduta vielä puoli tuntia, tarkista nesteen määrä ja maku (etenkin suolan määrä). Lopun viinin voi siis käyttää tässä vaiheessa.

Ruoan voisi koristella esim. persiljasilpulla tai timjamilla, jälkimmäinen oli tarkoituksena mutta pääsi unohtumaan. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin vähemmän viini + espanjalainen brandy -yhdistelmää, mutta tämäkin kyllä toimi.

Tuhdin talvista ruokaa tämäkin. Alkuperäisessä ohjeessa perunoita oli paljon vähemmän, niitä olisi ehkä voinut suomalaiseen makuun olla vieläkin enemmän.

Jälkiruoka tuli tehtyä myös edellisenä iltana - toivottavasti vispilän kilinä ja vatkaimen surina eivät häirinneet uinuvia lapsia...

Crema de chocolate

8 annosta (4 aikuista ja 5 lasta tuhosivat kaiken aivan kevyesti)

225 g tummaa suklaata paloiteltuna
4 rkl vettä
2 rkl likööriä tai brandya *
50 g voita pieninä paloina
4 munaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
6 rkl vispikermaa
3 rkl hienoa sokeria

* Käytin noin 1 rkl alkuruoasta jäänyttä appelsiinimehua ja 2 rkl Cuarenta y tres -likööriä. Nam.


Sulata suklaa vesihauteessa (mukana myös vesi). Ota kattila pois liedeltä. Vatkaa joukkoon likööri ja voi. Vatkaa keltuaiset kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita varoen suklaan joukkoon.

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita suklaaseokseen, ensin lusikallinen ja sitten loput. Sekoita varovasti.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi - kun vaahto pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa, alkaa olla valmista. Lisää sokeri ja vatkaa kunnes seos on kiiltävää ja jämäkkää. Sekoita esim. nuolijalla valkuais-sokeriseos suklaaseokseen, ensin neljännes ja sitten loput. Tämä vaihe on tehtävä niin hellävaroen kuin mahdollista, jotta moussen rakenne ei mene pilalle. Lusikoi seos annosvuokiin tai isoon kulhoon ja jäähdytä vähintään pari tuntia ennen tarjoilua.

Kerrassaan mainiota tavaraa - todella täyteläinen maku ja kuohkea rakenne. Noiden sekoittamisten kanssa täytyy tosiaan olla helläkätinen...

Hyvässä seurassa kera espanjalaisen punaviinin tämä oli sangen mainio ateria. Ruoan päälle vielä teemasta poiketen tanskalaista vehnäolutta, eli Jacobsenin Bramley Wit. Vehnäoluelle tyypillisesti sahtimainen maku ja samea väri, mutta verrattuna saksalaisiin lajityypin edustajiin ehkä vähemmän hiilihappoa ja raikkautta. Ei välttämättä ykkössuosikkini vehnäoluiden sarjassa, mutta menihän se eikä kummitellut jälkeenpäin...