Erilaista siskonmakkarasoppaa

Siskonmakkarat ovat mielestäni kovastikin aliarvostettu raaka-aine. Tällaista, hieman poikkeavaa soppaa tuli tehtyä kotiamme kohdanneen myllerryksen eli viiden henkilön huonekalujen ja tavaroiden siirron keskellä:

Silvion siskonmakkarasoppa

1 l vettä
kasvisliemikuutio
3 isohkoa tomaattia, kaltataan ja paloitellaan
noin kolmannes isosta punaisesta paprikasta, kuutioidaan pieniksi kuutioiksi
2-3 valkosipulinkynttä
250 g kuivattua pastaa maun mukaan
500 g siskonmakkaroita
1/2 tl basilikaa
100 g tuorejuustoa (esim. valkosipuli)
ropsaus chilijauhetta

Vesi kiehumaan ja liemikuutio sekä basilika veteen. Kalttaa tomaatit vedessä ja puserra sen jälkeen siskonmakkarat kypsymään. Kun makkarapallerot ovat kypsiä poimi ne reikäkauhalla pois ja laita puolestaan pasta kiehumaan samaan veteen. Kun viitisen minuuttia pastan keittoajasta on jäljellä lisää joukkoon tomaatit ja paprika. Kun pasta on kypsää lisää joukkoon tuorejuusto. Tarkista maku - mustapippuri sopii tämäntyyppisiin ruokiin mielestäni aina, mutta tällä kertaa käytin chilijauhetta (hyvin maltillisesti tosin). Suolaa ei tarvinnut lisätä.

Joulunajan leipomuksia

Pahat kielet ovat väittäneet, että sitten viime äitienpäivän en ole tullut pahemmin ruokaa laittaneeksi... Aivan noin huonosti asiat eivät toki ole, mutta työ- ja harrastuskiireiden (niin lasten kuin omien) puristuksessa mitään kovin merkittävää tai uutta ei ole tullut juuri kokeiltua. Joulunaika toi tähän vaihtelua, ja etenkin Kotivinkin Jouluherkut-lehti inspiroi muutamaan makeaan kokeiluun.

Kuten Ketturouva jo totesi, testasin miten viski sopii kuivakakun kostukkeeksi. Varsin mainiosti, vaikka itse sanonkin.

Pensseli-sedän viskikakku (viskiä veteli)

1 sitruunan kuori raastettuna

yhteensä n. 2 1/2 dl keltaisia rusinoita ja mantelirouhetta

1 1/4 dl viskiä

150 g voita

2 1/2 dl fariinisokeria

3 kananmunaa

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1/4 tl jauhettua neilikkaa

1/4 tl jauhettua kanelia

Pese sitruuna ja raasta kuori, laita kulhoon kera rusinoiden, viskin ja mantelirouheen. Vatkaa pehmeä voi ja fariinisokeri vaahdoksi. Erottele munista valkuaiset ja keltuaiset, lisää keltuaiset yksi kerrallaan voi-sokeriseokseen vatkaten. Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja mausteet. Lisää voi-sokeriseokseen vuorotellen jauhoseosta ja viski-rusinaseosta. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele ne varovasti taikinan joukkoon. Kaada voideltuun ja jauhotettuun pyöreään kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin tunnin verran. Voi olla aiheellista peittää vuoka foliolla jossain vaiheessa pinnan tummumisen estämiseksi, ja varmista kakun kypsyys tikulla tökkimällä. Koristelu maun mukaan, mutta itse suosin kuivakakuissa yleensä vain kevyttä tomusokerointia.

Mousse-tyyppisiä jälkiruokia on tullut myös tehtyä sen verran, että saan varmaan kohta lisänimen Monsieur Mousse.

Kolmen suklaan moussekakku

Pohja: n. 150 g pipareita, hienonnetaan ja sekoitetaan sopivaan määrään voisulaa. Taputellaan irtopohjavuoan pohjalle ja annetaan jäähtyä jääkaapissa.

Täyte:

4 liivatelehteä

2 munankeltuaista

1 dl maitoa

1 1/2 rkl sokeria

200 g suklaata

2 dl vispikermaa

Kaada maito, sokeri ja keltuaiset kattilaan, sekoita ja kuumenna varovasti kunnes seos sakenee. Älä keitä. Liuota kuumaan maitoseokseen liotetut ja kuiviksi puristetut liivatteet. Laita kattila syrjään ja anna seoksen jäähtyä hieman. Sulata suklaa (itse olen vakaasti sitä mieltä, että vesihauteessa sulattaminen on se Ainoa Oikea tapa) ja vatkaa kerma. Lisää suklaa sekä maitoseos kermavaahdon sekaan varovasti käännelleen.

Vuoraa irtopohjavuoan seinät kelmulla. Kaada mousseseos vuokaan ja anna jäähtyä vähintään 8 tuntia, mieluiten yön yli.

Kerrosmoussekakkua varten täytettä tehdään niin monta erilaista satsia kuin haluaa - itse tein yhden valkosuklaisen, yhden taloussuklaasta ja yhden vadelma-karpalomaitosuklaasta. Jälkikäteen ajatellen olisin jättänyt tuon maitosuklaan väliin ja käyttänyt sen sijaan jotain todella tummaa suklaata. Ensi kerralla sitten... Ja sanomattakin lienee selvää, että alkoholiakin voi mousseihin laittaa. :-)

Viimeinen kokeilu oli oman perheen joulunajan herkuksi tehty

Punaviini-suklaakakku

200 g voita

2 1/2 dl sokeria

4 kananmunaa

3 1/2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

2 tl kaakaojauhetta

1 dl tummaa suklaata karkeana rouheena

2 dl punaviiniä

Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja mausteet, lisää myös suklaa. Erottele valkuaiset keltuaisista. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri, lisää keltuaiset yksi kerrallaan vatkaten. Lisää seokseen vähän kerrallan punaviiniä vuorotellen jauhoseoksen kanssa. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele varovasti taikinaan. Paista noin 175 asteessa noin tunnin verran, voidellussa ja jauhotetussa kakkuvuoassa arvatenkin. Tämä kakku vain paranee vanhetessaan, kunhan ei pääse kuivumaan...

Isän keittiöpäivä

Äitienpäivää tuli tosiaan vietettyä hyvinkin perinteisin menoin, ähky alkaa pikkuhiljaa jo helpottaa. Pääruoan lisäkkeenä kokeilin Ranska - herkuttelijan keittiö -kirjasta löytyneitä

Annan perunoita

Noin kilon verran perunoita (ei liian kiinteitä)
Kirkastettua voita
Suolaa

Kuori perunat ja viipaloi muutaman millin siivuiksi. Asettele uunivuokaan kerroksittain, kerrosten väliin kirkastettua voita ja suolaa. Kypsennä folion alla uunissa 200 asteessa tunnin verran. Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan odottamaan uunista poisoton jälkeen viitisen minuuttia ja sen jälkeen kumoamaan perunakakku, mutta käytössä ollut astia oli tuohon tarkoitukseen epäkäytännöllinen. Meillä ei kaikilla ole tarkoitukseen sopivia pienehköjä kupariastioita, joita ravintoloissa kuulemma käytetään... Tämä oli vähän pliisun makuista, kerrosten väliin olisi voinut laittaa jotakin makua tuovaa. Kuten vaikkapa Auraa tai mustaleimaa.

Alkuruokana oli perheessämme jo klassikon aseman saanut salaatti, jolla on totisesti perinteitä - kohta 14 vuoden ajalta! Ohje on Caroline Ellwoodin kirjasta Italian herkut.

Keväinen makaronisalaatti

300-400 g kuorittuja katkarapuja, sulatetaan
250 g spriaalimakaroneja (mieluiten tricolori, tulee koristeellisemman näköistä)
2 avokadoa, hedelmäliha suikaloidaan
yht. 1 rkl kuivattua timjamia, basilikaa ja meiramia
KASTIKE:
1 valkosipulin kynsi, murskataan
1/2 tl sinappia (esim. Dijon)
6 rkl öljyä
3 rkl sitruunamehua
1 tl pehmeää sitruunan sisusta
1 tl hunajaa
suolaa ja pippuria
KORISTEEKSI:
mustia oliiveja
tuoreita yrttejä

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon katkaravut ja anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Keitä pasta al dente, huuhdo kylmällä vedellä, valuta ja sekoita katkarapujen joukkoon. Lisää myös avokado ja kuivat yrtit. Sekoita ja lisää ennen tarjoilua mustat oliivit ja tuoreet yrtit - yrttejä voi toki vaihdella, yleensä olen käyttänyt samoja yrttejä niin kuivina kuin tuoreinakin.

Äitienpäiväkakun ohje oli siis tämä. Muokkasin sitä sikäli, että pakastekarpaloita meillä ei ollut, kuivattuja sen sijaan kyllä. Lisäsin sitten täytteeseen sopivaksi katsomani määrän mehua, olisi tosin voinut olla paljon hapokkaampaakin minun makuuni. Ehkä puoli tusinaa sitruunaa olisi...ei, ei sentään. Koristeluun käytettiin suklaakuorrutettuja karpalonameja.

It Is The Month Of Maying

Ja fa-la-laa ynnä muuta sen sellaista. Mukava vaihe keväästä menossa sikäli, että viherrystä näkyy siellä täällä, mutta ruohonleikkuu-urakka ei vielä ole alkanut...

Vappukin tuli, oli ja meni jo lähes perinteikkään Korkeasaari-vierailun merkeissä. Kuten parempi puoliskoni jo totesi, olin ruokakuntamme osalta tällä kertaa eväsvastuussa, ja mukana oli mm. tällaisia herkkuja (jälleen kerran kirjasta Espanjalainen keittiö):

Suolamantelit

1/4 tl cayennepippuria

2 rkl merisuolaa

2 rkl voita

4 rkl oliiviöljyä

200 g kuorittuja manteleita

Sekoita kulhossa pippuri ja suola. Kuumenna voita ja öljyä paistinpannussa tai paistokasarissa, lisää mantelit ja paista niitä välillä sekoitellen 5 minuuttia tai kunnes mantelit ovat kauniin ruskeita. Kumoa mantelit suolaseokseen, kääntele ja sekoittele, anna jäähtyä. Näissä on mukavan salakavala takapotku...

Pollo con limon y ajillo

2 nahatonta broilerin rintapalaa

2 rkl oliiviöljyä

1 salottisipuli silputtuna

4 valkosipulinkynttä silputtuna

1 tl paprikaa

1 sitruunan mehu

2 rkl tuoretta persiljasilppua

Suikaloi liha (ei liian pieniksi paloiksi), kuumenna öljy ja paista broileria, sipuleita ja paprikaa kovalla lämmöllä sekoitellen muutama minuutti kunnes liha on läpikypsää. Lisää sitruuna ja persilja, mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Voi tarjota yhtä lailla kuumana kuin kylmänäkin.

Guirlache

yhteensä 200-250 g manteleita ja pähkinöitä

öljyä (ei kovin voimakkaan makuista)

200 g kidesokeria

1 rkl sitruunamehua

Levitä pähkinät ja mantelit uunipellille (arvatenkin leivinpaperin päälle) ja paahda 150-asteisessa uunissa kunnes pähkinät saavat hieman väriä. Tässä kannattaa olla tarkkana, liian kauan uunissa ollessaan pähkinät kitkeröityvät. Alkuperäisessä ohjeessa annettiin ohjearvoksi puoli tuntia, mutta 20 minuutin jälkeen kannattaa jo olla haukkana vahtimassa pähkylöitä.

Rouhi pähkinät ja mantelit esim. kaulimella (vaikkapa leivinliinan välissä), ota toinen uunipelti ynnä leivinpaperi ja öljyä leivinpaperi huolella. Kaada sokeri sopivaan sulatusastiaan ja sitruunamehu sen ympärille, kuumenna miedohkolla lämmöllä tarpeen mukaan sekoittaen kunnes sokeri on kullanruskeaa. Jälleen kerran, älä kuumenna liikaa - palanut sokeri ei ole hyvää. Kaada manteli-pähkinärouhe öljytylle pellille, sekoita ja levitä tasaisesti. Kaada sokeri päälle, sekoita ja tasoita, anna jäähtyä. Täysin jäähdyttyään levy on helposti paloiteltavissa annospaloiksi.

Muistaakseni Jamie Oliverin ensimmäisessä keittokirjassa oli hyvin samantapainen ohje, ja siinä neuvottiin myös rouhimaan lopputulos tehosekoittimessa (ensin melko karkeaksi, sitten puolet seoksesta syrjään ja loppu hienommaksi) ja käyttämään semifreddon mausteena. Semifreddoa pitäisikin taas tehdä pitkästä aikaa... No, tässä on muutakin kokkausta tiedossa lähiaikoina, kuten kaikki nyrkin ja hellan välissä viihtyvät isät tietävät. :-)

Noiden lisäksi mukana oli mm. perunatortillaa höystettynä n. 150 grammalla ohueksi siivutettua ja pannulla käytettyä chorizoa, vierailevana tähtenä myös hyvin pieneksi suikaloitu suippopaprika.

Ei mainostusta maassa saa...

...ken itse ei sit' hanki. Ei se sitaatti kyllä oikeasti ihan noin mennyt, mutta antaa nyt olla. Kakkonen ja Kolmonen viettivät syntymäpäivää (juhlat tosin vasta ensi viikolla, voi korvaparkojani jo ennakkoon) ja saivat mm. autoradan. Kasausähellyksen jälkeen selvisi, että toinen ohjaimista ei toiminut. No, vempele oli ostettu ties miten kauan sitten eikä kuittia ollut enää tallessa, eräs helmasynneistäni muuten. Vai pitäisikö miesten tapauksessa puhua lahjesynneistä? Ei hiivatissa, vetää ajatukset ihan väärään suuntaan. >-)

Otin kuitenkin yhteyttä ToyCenter-nimiseen maahantuontifirmaan, joka tuo kyseisiä Carrera-merkkisiä autoratoja suomeen. Laitoin kohteliaan (oikeasti) sähköpostiviestin sivuiltaan löytyvään osoitteeseen, mainitsin kuitin puuttumattomuudesta ja tiedustelin mitä tehdään. Hämmästykseni ja ilahdukseni oli suuri, kun yhtiöstä vastattiin (perjantaina vartin yli viisi - käsi sydämellä, kuinka moni toimistotyöläinen on tuohon aikaan ylipäätänsä enää töissä?) ja luvattiin lähettää uusi ohjain. Loistavaa palvelua joka ansaitsee tulla mainituksi.

Ja lisää mainostusta: Vanhan musiikin yhtyelaulukurssin konsertti pidetään ensi tiistaina (21.4.) Rajamäen kirkossa kello 19. Heh, paikallislehdessä tuota mainostettiin otsikolla "Vanhan musiikin mestarit". Ohjelma 3 euroa - tämän ja huomisen päivän harjoituksissa selviää tuleeko rahalle katetta.

Kastikkeestaan kokki tunnetaan...

Ennen kuin perheessämme kiertopalkintona pyörinyt vatsatauti iski minuunkin (lievänä onneksi) ehdin kokkailla pääsiäiskaritsaa. Lampaanviulu ei ole joihinkin vuosiin hirveästi kolahtanut, mutta karitsan paahtopaistit näyttivät herkullisilta ja olivat hinta-laatusuhteeltaankin ehdottoman suositeltavia. Niiden kypsennys ei juuri kokintaitoja vaatinut - ne olivat valmiiksi sangen taiten marinoituja, joten riitti kun saivat kuumalla pannulla väriä pintaansa ja sitten 200-asteiseen uuniin 20 minuutiksi. Veriseen makuuni 15 minuuttiakin olisi ehkä riittänyt, mutta eivät nuo missään tapauksessa kuivia olleet.

Kastike oli sitten mukaelma Suuren kastikekirjan valkosipulikastikkeesta:

Ruskea valkosipulikastike

150 g valkosipulia (käytin yksikyntisiä)
1 dl maitoa
1,5 dl kermaa
0,5 dl vahvaa kahvia
0,5 - 1 dl paistolientä
1 tl soijaa
mustapippuria

Keitä kuoritut valkosipulinkynnet pehmeiksi kermamaidossa (15-30 min), kaada yleiskoneeseen tai tehosekoittimeen ja soseuta. Kaada takaisin kattilaan ja lisää kahvi, soija, paistoliemi ja pippuri (muutama kunnon rouhaisu myllystä). Anna kiehua hiljaisella tulella vielä viitisen minuuttia. Tarkista maku, lisää suolaa tarvittaessa. Jos kastike on liian löysää, sen voi suurustaa voi-jauhosuuruksella (beurre manié).

Takaraivossa nakuttaa nyt jokin asia, joka tuosta reseptistä mahdollisesti puuttuu, mutta minkäs teet, sama pää kesät talvet. Tuota voi toki soveltaa ja jatkokehitellä vaikka miten. Tuollaisenaan valkosipulia on aika tujusti, ja se saattaa maistua turhankin äreästi - riippuu varmaan myös valkosipulilajikkeesta. Määrän pienentäminen on täysin sallittua eikä sitä lueta arkajalkaisuudeksi tai rintamakarkuruudeksi...

Paria päivää aikaisemmin väsäsin myös erittäin helpon ja nopean ruoan, josta tosin ei ole nyt kuvaa:

Savulohipasta

300 g kylmäsavulohta pieninä paloina
1 rkl kuivattua ruohosipulia tai vastaava määrä tuoretta
ripaus valkopippuria
2,5 dl ruokakermaa
250 g orecchiette-pastaa
2-3 rkl raastettua parmesaania

Pasta keitetään, muut aineet sekoitetaan keskenään ja kuumennetaan kunnolla. Kastike kipataan sopivan kypsien, valutettujen pastakorvien päälle ja valmista on. Nautitaan luonnollisesti mustapippurin ja halutessa parmesaaniraasteen kera, tosin tuo on sen verran suolaista että lisäjuusto ei välttämättä maistu kaikille.

Joskus kauan sitten mainitsemani Sata punnerrusta -sivusto on vihdoin tullut aktiiviseen käyttöön - samalla ohjelmalla voi tehdä vatsalihasliikkeitäkin. Illan saldona yhteensä 60 punnerrusta, ja vasta alkutaipaleella ollaan... Kohta pitäisi rasvata fillarikin käyttökuntoon. Odottakaas vaan, vielä se 100 kiloa menee rikki...

Rodrigo Tortilla, minkä vuoksi?

Long time, no blog... Viime aikoina ei ole tullut harrastettua kovin paljon mitään mainitsemisen arvoista kokkausta, johtuen suurelta osin viikonloppujen kiireisyydestä joko sukuloinnin tai (ylimääräisten) kuoroharjoitusten merkeissä. Harjoitukset tähtäsivät Maurice Duruflen Requiemin esitykseen Keravan kirkossa hiljaisen viikon tiistaina, ja esitys meni ihan kohtalaisesti. Hieman se kuitenkin jäi kaivelemaan, sillä mieslaulajien huutava puute ilmeni taas siten, että molemmissa miesstemmoissa oli kaksi palkattua vähintäänkin puoliksi ammatikseen laulavaa keikkatyöläistä. Heidän kanssaan vain ei ehditty juurikaan harjoitella, mikä sitten taas johti siihen, että laulaminen ei tosiaankaan ollut niin yhtenäistä kuin se voisi olla. Mitä hiivatin hyötyä on hinkata monia kohtia teoksesta uudestaan ja uudestaan paremman yhteissoinnin saavuttamiseksi, kun esitystilanteessa sointitasapaino on radikaalisti erilainen eikä yhteissoinnista juuri voi puhua? Ammattilaisilla kun on tapana laulaa ammattimaisesti, eli solistisesti, jolloin yksittäiset äänet kuuluvat läpi. Ja minun tapani suhtautua kuoromusiikkiin on se, että yhteissointi on hyvin tärkeä asia. Pystyisin tasan varmasti itsekin laulamaan niin, että ääni kuuluisi läpi muidenkin korvaan kuin niiden, jotka tunnistavat ääneni useamman vuoden kokemuksella, mutta en halua. Ja hieman kieltämättä pisti mietityttämään kenraaliharjoituksissa esiintynyt pikku ongelma. Avustaessani tenoreita eräässä hankalassa kohdassa kävi sitten niin, että muut bassot eivät saaneet kiinni oman stemmansa eräästä pahasta intervallista. Siis kaikkiko seuraavat minua? Ei se näin voi mennä. Lisää kuoroteesejä: jokaisen pitäisi opetella stemmansa niin, että pystyy laulamaan sitä vaikka olisi yksin stemmansa edustajana paikalla. Pitää pystyä tarvittaessa liidaamaan eikä vain peesaamaan.

No, siitäkin keikasta sitten selvittiin. Saas nähdä mitä syksy tuo tullessaan, ainakin kolme erilaista isompaa ja pienempää konserttia ynnä normaalit jumalanpalvelusavustukset tulossa. Ja mieslaulajien rivistö mahdollisesti harvenee entisestään. Itsekin olin ajatellut pitää syksyn taukoa kuorosta ja käydä laulutunneilla, mutta se ei kyllä onnistu tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa... Yhden lukukauden osalta nuo tunnit kun maksaisivat arviolta 500 euroa.

Pääsiäisruoat odottavat vatsatautisten tenavien paranemista, mutta jääkaapissa odottaa kohtalainen satsi karitsan paahtopaistia. Kera sopivasti valmistettujen perunoiden ja valkosipulikastikkeen siitä pitäisi tulla mitä mainioin pääsiäispäivällinen, mutta tänään tein ylijääneitä perunoita hyödyntäen tällaista:

Pekoni-perunatortilla

3 isoa (yht. n 600 g) keitettyä perunaa, puolitetaan ja viipaloidaan

170 g pekonia

5 kananmunaa

puolikas isosta sipulista

suolaa, pippuria

Pilko pekoni pieniksi paloiksi ja ruskista pannulla. Siirrä pekoninpalat talouspaperin päälle valumaan ja kippaa enin osa rasvasta pois (ei viemäriin...). Ruskista ohueksi viipaloitu sipuli, tyhjennä pannu ja pyyhi se. Riko kananmunat kulhoon, lisää ripaus suolaa ja pippuria ja vatkaa, lisää munaseokseen perunaviipaleet, pekoni ja sipuli. Pannulle (oliivi)öljyä ja päälle munakasseos, joka saa kypsyä miedohkolla lämmöllä 5-6 minuuttia. Pannua kannattaa heilutella aika ajoin ja munakkaan reunoja nostella, jotta kypsymätön munaseos valuisi pannulle kypsymään. Käännä tortilla lautasta tai isoa kantta apuna käyttäen (allekirjoittanut sössi tuon vaiheen, ehkä johtuen siitä että jostain käsittämättömästä syystä en käyttänyt pannua vaan paistokasaria), kypsennä vielä pari minuuttia. Koristelua en lisännyt, mutta siihen sopii esim. persilja tai tomaattilohkot.

Lopputulos oli yllättävänkin mehevä, semminkin kun tuossa ei ollut ylimääräistä nestettä. Resepti oli mukaeltu versio Espanjalainen keittiö -kirjan perunatortillaohjeesta (jossa ei esim. ollut pekonia).