Arkipäivän äyriäiset

Olin jo sortua laittamaan (sinänsä maukasta) purkkihernekeittoa päivälliseksi, mutta muistin pakastimessa olevan pussillisen kuorittuja katkarapuja. Niistä syntyi sitten tällaista:

Katkarapuja sataykastikkeessa

1 sipuli

n. 10 cm pätkä kesäkurpitsaa

n. 150 g sekalaisia pakastevihanneksia (mitä värikkäämpiä sen parempi)

rypsiöljyä

seesamiöljyä

valkosipulijauhetta

suolaa (varovasti)

2.5 dl ruokakermaa

5-6 rkl satay-kastiketta
125 g cashewpähkinöitä, paahdetaan pannulla

350 g kuorittuja katkarapuja

Kuullota silputtu sipuli rypsiöljyssä, lisää kuutioitu kesäkurpitsa. Lisää seesamiöljyä sopivasti ripsautellen, anna hautua hetken aikaa välillä sekoitellen. Lisää pakastevihannekset jäisinä, anna taas hautua välillä sekoitellen viitisen minuuttia. Lisää sitten valkosipulijauhetta maun mukaan, purkillinen ruokakermaa ja satay-kastike. Sekoita hyvin ja tarkista maku, lisää suolaa (itse laitoin n. 1/2 tl) jos sitä mielestäsi tarvitaan. Kastike voi tässä vaiheessa olla hieman mausteisen makuista, mutta se laimenee kyllä kun lisäät loput ainekset. Kun kastike on hautunut kannen alla vielä 5-10 minuuttia lisää pähkinät ja katkaravut, sekoittele kunnes katkaravut ovat varmasti sulaneet ja lämmenneet ja tarkista taas maku (Smaka, smaka kuten TV-kokki Tina Nordström aina sanoo...). Tarjoile basmati- tai jasmiiniriisin ja raikkaan salaatin kera.

Helppoa ja maukasta, kyllä se hernekeiton päihitti aivan kevyesti. Katoavaista on mainen kunnia, muuten - yrittäkääpäs googlata "Tina Nordström" ja katsokaa mikä juttu on listan kärjessä... Juuei, ei mikään ruoanlaittoon liittyvä.

Jonkin sortin vehnäolutkausi ilmeisesti menossa, vanha klassikko eli Franziskaner Hefe-Weisse Dunkel tällä kertaa kokeilussa. Tai ei kai kokeilusta sinänsä voi puhua, tuttuahan tuo oli ja erittäin hyvää edelleen. Tasapainoinen ja roteva, ei liiaksi sahtimainen.

Sitruunoita ei koskaan voi olla liikaa...

...on lause, jonka valheellisuus on tullut todettua joskus. Tätä seuraavaa, myöskin Espanjalainen keittiö -kirjasta löytyvää ohjetta on kokeiltu muutamaan kertaan hyvin tuloksin - saas nähdä ehdinkö viikonlopun aikana väsätä tuota herkkusuiden iloksi.

Sorbete de limón

6 annosta

200 g hienoa sokeria
3 dl vettä
4 hyvin pestyä sitruunaa
1 ison munan valkuainen
hiukan raesokeria pinnalle ripoteltavaksi

Kaada sokeri ja vesi paksupohjaiseen kattilaan/kasariin ja kuumenna kiehuvaksi miedolla lämmöllä. Sekoita kunnes sokeri on täysin liuennut. Kuori kaksi sitruunaa ohuelti kuorimaveitsellä kasarin päällä, anna kiehua pari minuuttia. Ota kasari pois levyltä ja jäähdytä sokeriliemi.

Purista kaikista sitruunoista mehu ja kaada kasariin (siivilän läpi). Ota kuoripalat pois sokeriliemestä ja laita odottamaan koristelukäyttöä. Kaada sokeriliemi pakastuksenkestävään astiaan ja jäädytä, kunnes liemi on puuromaista (arviolta 4 tuntia). Sekoita monitoimikoneessa tai vatkaimella (kuten olen aina tehnyt) kunnes seos on sileää. Vatkaa munanvalkuainen haarukalla melko kuohkeaksi ja yhdistä muihin aineksiin, laita pakastimeen vielä tunniksi.

Koristele ohuilla sitruunankuorisuikaleilla joiden päälle on ripoteltu raesokeria.

Joitakin kommentteja: Tuon sekoitusvaiheen vatkaimella voi tehdä useampaankin kertaan - mitä tarmokkaammin sen tekee, sen sileämpi lopputulos. Ohjetta voi muunnella - nyrkkisääntönä 3 dl hedelmämehua ja 1-2 hedelmän kuori. Voisin kuvitella, että greippiä käytettäessä yhdenkin hedelmän kuori riittää, appelsiineja menisi ehkä kaksikin. Toistaiseksi vain sitruunaversio on testattu, mutta ehkäpä tässä kevään tullen tulee tehtyä muitakin. Kun katsoo mitä sorbetit maksavat kaupan pakastealtaassa, niin kyllä näitä tehdessä melkein tuntipalkoille pääsee. Mikä ei näinä ankeina aikoina ole ollenkaan väheksyttävä seikka.

EDIT: Jep, kokeilin appelsiiniversiota. Neljän appelsiinin mehu ja kahden kuoret, tosin unohdin sitten käyttää niitä kuorisuikaleita koristeina - tosin tenavat eivät välttämättä olisi hirveästi pitäneet niistä. Nuo ohjeessa mainitut jäädytysajat ovat enempi vähempi ohjeellisia, 4 + 2 tunnin jäädytyksen jälkeen sorbetti oli vielä hyvin herkästi alkuperäiseen olomuotoonsa eli mehu-sokeriliemeksi palautuvaa tavaraa. Maku oli kyllä oikein mainio, tosin appelsiinia käytettäessä sokerin määrää voi huoletta pienentää ainakin kolmanneksella. Katsotaan jos kuvakin saadaan aikaiseksi jossain vaiheessa...

EDIT: Nyt siis kuvan kera.

Tanssii levyjen päällä - siis kuka pentele?

Mikähän siinä on, että kirjaston levyjä käsitellään niin tolkuttoman leväperäisesti? Vähänkään vanhempien levyjen yleisestä kunnosta voisi luulla, että niitä on vähintään käytetty tuopinalusina kosteahkoissa tupareissa. Tai niillä on harjoiteltu skrätsäystä santapaperin päällä. Tai ne on kiinnitetty keskireiästään rälläkkään ja yritetty hioa ruostetta pois käyttöauton lokasuojasta. Yhtä kaikki, naarmuisuus ja tahmaisuus eivät selity pelkällä korkealla iällä ja käyttöasteella. Ja seurauksena on se, että kun näistä levyistä tekee mp3-tiedostoja (mikä ymmärtääkseni on vielä sallittua omaan käyttöön), niin ne napsuvat ja pätkivät huomattavasti ärsyttävämmin kuin vanhat naarmuiset vinyylilevyt.

Äskettäin kuuntelemistani levyistä sekä Janis Joplinin kokoelma että Charlie Byrdin ja Stan Getzin Jazz Samba kärsivät tuosta ongelmasta. Laitoinkin saman tien varaukseen toisen Joplinin kokoelman, jospa se olisi paremmassa kunnossa... Tuo Jazz Samba ei maksaisi kuin 6 euroa, joten ehkä se menee hankintaan. Aikamoinen klassikko kuitenkin, ja Rehupiiklesin ystäviä ilahduttaa tietysti se, että levyn ensimmäinen kappale Desafinado on (tuskallisen) tuttu myös nimellä Jalasrakkautta...

Mutta alan kuulla jo korvissani lumikenttien kutsun, eli myöhäisillan liikuntasuorite lumitöiden merkeissä odottaa. Viikonloppuna tiedossa ristiäisreissu Keski-Suomeen, joten mitään erikoisempia ruokajuttuja ei ole vähään aikaan tiedossa, valitettavasti.

Kuakuakokomekikki?

Eli siis "Quando se come aqui?" kuten kaikki Lucky Lukensa lukeneet tietävät. Kun kylään on tulossa hyvää ruokaa arvostavia ja sen laitossa ansioituneita vieraita, niin silloin laitetaan pötyä pöytään hieman pidemmän kaavan mukaan. Kaikki reseptit ovat hieman muokattuja versioita kirjasta Espanjalainen keittiö (Pepita Aris).

Ensalada de naranjas

Neljään annokseen:

Neljä appelsiinia
Noin puolitoista punasipulia
reilut 1/2 tl jeeraa *
reilut 1/2 tl murskattuja pippureita **
1 rkl tuoretta mintunlehtisilppua
3-4 rkl oliiviöljyä
suolaa
tuoreita mintunlehtiä ja mustia oliiveja koristeluun

* Alkuperäisessä ohjeessa kokonaisia siemeniä, mutta huhmaroin nämä pippurien kanssa
** Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin pelkkää mustapippuria, mutta rosepippurin maku sopii niin hyvin muiden ainesten kanssa, että käytin pippurisekoitusta ja pelkkiä rosepippureita suurinpiirtein saman verran.


Käsittele appelsiinit kuorettomiksi ja viipaloi ne, mieluiten kulhon päällä jotta mehu säästyisi. Viipaloi sipulit ohuesti ja irrottele renkaat toisistaan. Asettele appelsiiniviipaleet ja sipulirenkaat kerroksittain vadille tai kulhoon. Pirskota kerrosten väliin öljyä ja ripottele mintunlehtisilppua, suolaa ja jeera-pippurisekoitusta. Kaada lopuksi päälle appelsiinien mehu ja anna maustua viileässä vähintään pari tuntia (ei haittaa vaikka olisi yön yli). Koristele ennen tarjoilua mintunlehdillä ja oliiveilla.

Pitkähkö marinoituminen taittoi hienosti kovimman terän sipulin mausta - kerrassaan mainio talvinen salaatti.

Carne con chocolate

6 annosta

Oliiviöljyä
Vajaan kilon verran luutonta ja rasvatonta hirvenlihaa (alunperin naudanlihaa)
1 tl paprikajauhetta
150-200 g ylikypsää porsaankylkeä kuutioituna
1 iso sipuli tai kourallinen pikkusipuleita, iso sipuli pilkotaan
4 porkkanaa paksuina viipaleina
1 ison purjon valkoinen osa viipaloituna
6 valkosipulinkynttä
200 g herkkusieniä viipaloituna
Tölkillinen tomaatteja
3 rkl vehnäjauhoja
Rouhittua pippuria (noin tusinan pippurin verran)
3 1/2 dl punaviiniä
1-2 laakerinlehteä
1 tl timjamia (tai 4 tuoreen timjamin oksaa)
7-8 perunaa
50 g tummaa suklaata raastettuna *
suolaa, mustapippuria

* Alkuperäisessä ohjeessa vain 25 g, mutta käytimme vajaat 50 % kaakaota sisältävää suklaata - jykevämpää suklaata menisi ehkä vähemmän.


Mausta lihakuutiot paprikalla ja ruskista ne joka puolelta kovalla lämmöllä (useammassa erässä). Ota lihakuutiot syrjään ja ruskista padassa kylkikuutiot, lisää sipuli, porkkana ja purjo. Kypsennä miedolla lämmöllä, kunnes sipuli on pehmennyt. Murskaa valkosipulinkynnet veitsen lappeella ja lisää pataan sieniviipaleiden ja tomaattipalojen kanssa. Kypsennä sekoitellen miedolla lämmöllä, ripottele sekaan jauhot ja kypsennä hetken aikaa.

Lisää pataan liha, suolaa ja pippurirouhe. Lisää tilkka viiniä, sekoita hiukan ja lisää sitten pari desilitraa viiniä voimakkaasti sekoittaen. Lisää laakerinlehti ja timjami. Kuumenna kiehuvaksi, pane kansi päälle ja anna hautua tunnin ja vartin verran. Ohjeessa tämä hautumisvaihe tehtiin 175-asteisessa uunissa, mutta hellallakin onnistuu vallan mainiosti.

Kuori ja paloittele perunat reilunkokoisiksi paloiksi ja keitä lähes kypsiksi. Lisää perunat ja raastettu suklaa pataan. Hauduta vielä puoli tuntia, tarkista nesteen määrä ja maku (etenkin suolan määrä). Lopun viinin voi siis käyttää tässä vaiheessa.

Ruoan voisi koristella esim. persiljasilpulla tai timjamilla, jälkimmäinen oli tarkoituksena mutta pääsi unohtumaan. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin vähemmän viini + espanjalainen brandy -yhdistelmää, mutta tämäkin kyllä toimi.

Tuhdin talvista ruokaa tämäkin. Alkuperäisessä ohjeessa perunoita oli paljon vähemmän, niitä olisi ehkä voinut suomalaiseen makuun olla vieläkin enemmän.

Jälkiruoka tuli tehtyä myös edellisenä iltana - toivottavasti vispilän kilinä ja vatkaimen surina eivät häirinneet uinuvia lapsia...

Crema de chocolate

8 annosta (4 aikuista ja 5 lasta tuhosivat kaiken aivan kevyesti)

225 g tummaa suklaata paloiteltuna
4 rkl vettä
2 rkl likööriä tai brandya *
50 g voita pieninä paloina
4 munaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
6 rkl vispikermaa
3 rkl hienoa sokeria

* Käytin noin 1 rkl alkuruoasta jäänyttä appelsiinimehua ja 2 rkl Cuarenta y tres -likööriä. Nam.


Sulata suklaa vesihauteessa (mukana myös vesi). Ota kattila pois liedeltä. Vatkaa joukkoon likööri ja voi. Vatkaa keltuaiset kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita varoen suklaan joukkoon.

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita suklaaseokseen, ensin lusikallinen ja sitten loput. Sekoita varovasti.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi - kun vaahto pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa, alkaa olla valmista. Lisää sokeri ja vatkaa kunnes seos on kiiltävää ja jämäkkää. Sekoita esim. nuolijalla valkuais-sokeriseos suklaaseokseen, ensin neljännes ja sitten loput. Tämä vaihe on tehtävä niin hellävaroen kuin mahdollista, jotta moussen rakenne ei mene pilalle. Lusikoi seos annosvuokiin tai isoon kulhoon ja jäähdytä vähintään pari tuntia ennen tarjoilua.

Kerrassaan mainiota tavaraa - todella täyteläinen maku ja kuohkea rakenne. Noiden sekoittamisten kanssa täytyy tosiaan olla helläkätinen...

Hyvässä seurassa kera espanjalaisen punaviinin tämä oli sangen mainio ateria. Ruoan päälle vielä teemasta poiketen tanskalaista vehnäolutta, eli Jacobsenin Bramley Wit. Vehnäoluelle tyypillisesti sahtimainen maku ja samea väri, mutta verrattuna saksalaisiin lajityypin edustajiin ehkä vähemmän hiilihappoa ja raikkautta. Ei välttämättä ykkössuosikkini vehnäoluiden sarjassa, mutta menihän se eikä kummitellut jälkeenpäin...

Kuhan söin - kera siitakkeiden

Pannulla paistettu kuha on kyllä herkkua. Se ei kaipaa lisukkeekseen salaatin ja keitettyjen perunoiden lisäksi kovin kummoisia virityksiä, mutta Kissaemon vinkkien perusteella tehty lisäke oli vallan erinomaista.

Siitakemuhennos

Pienehkö annos, noin kahdelle aikuiselle

Puolikas sipuli
100 g siitakesieniä
pari rkl voita tai oivariinia
1/2 tl salviaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl erilaisia pippureita (musta-, valko-, viher- ja rosé), huhmaroidaan
1 rkl vehnäjauhoja
1 - 1 1/2 dl maitoa

Kuullota pienehköksi kuutioitu sipuli - tässä vaiheessa riittää puolet voista. Lisää loppu voi ja siitakkeet, jonkin ajan kuluttua perään salvia, pippuri ja suola. Hauduttele sieniä ja sipulia muutaman minuutin ajan välillä sekoitellen kunnes sienet ovat kunnolla kutistuneet. Ripottele sitten jauhot sienien päälle ja lisää maito parissa erässä välillä sekoittaen - maidon määrä riippuu ihan siitä, miten jämäkkää muhennosta haluaa. Simppeliä ja maukasta jopa minun mielestäni - yleensä kun en ole niitä suurimpia sienten ystäviä...

Omenoilla herkuttelua

Kävin ostamassa kaupasta lähemmäs kaksi ja puoli kiloa Fuji-omenoita, kun kerran sai halvalla (eli siis kyseessä oli nk. Sulo Vilén -kompleksi). Kotona oli omppuja ennestäänkin, joten pohdin sitten helppoa ja nopeaa tapaa päästä niistä eroon. Aivolohkoja kaivelemalla ja hieman säveltämällä syntyi tällaista:

Omenapaistos (noin neljälle)

Muutama isohko omena, kuoritaan ja lohkotaan
Noin 1 1/2 dl kaurahiutaleita
1/2 - 1 dl sokeria
Pari rkl voita (tai oivariinia)
Loraus jotakin kostuketta, esim. omenamehua

Omenaviipaleet ladotaan voideltuun uunivuokaan. Voi sulatetaan ja siihen sekoitetaan kaurahiutaleet sekä sokeri (itse käytin tällä kertaa ruokokidesokeria). Seos lusikoidaan omenaviipaleiden päälle ja vuoka laitetaan uuniin. Käytin aluksi 175 asteen lämpöä, mutta se ei saanut aikaan mitään näkyvää reaktiota kaurahiutaleissa, joten parinkymmenen minuutin jälkeen nostin lämpöä reiluun 200 asteeseen - kymmenen minuuttia riitti antamaan kaivattua väriä. Lämmön lisäyksen yhteydessä lorautin vuokaan hieman (alle desi) omenamehua, paistos näytti kovin kuivakalta siinä vaiheessa. Paistos nautiskeltiin jäätelön kera, ja hyvin teki kauppansa viikon riepotuksesta väsyneiden tenavien keskuudessa!

Viikko on ollut aikamoista menoa töissä. No, itsehän halusin haastavampia tehtäviä ja saamani piti. Kunhan viikottaiset rutiinit alkavat mennä, niin kyllä tämä tästä. Ainakin Excelin tehokäyttö tulee totisesti tutuksi...

Päivää (ja oloa) kevensi noin kymmenen kilometrin kävely, auto kun oli huollossa ja nuukana en viitsinyt maksaa bussi- tai junalippua (taksista puhumattakaan) vaan kävelin autoliikkeestä töihin ja takaisin. Verenpaine kyllä pomppasi kun sain laskun käteeni huollon jälkeen - sitä oli höystetty pitkähköllä listalla havaittuja puutteita, joista osa on onneksi halpoja, osalle ei ole tarkoitus tehdä mitään ja osa vaatiikin sitten aktiivisia toimenpiteitä. Seuraavan palkkapäivän jälkeen täytyy käydä ostamassa osat takajarruremonttia varten - yritän kyllä saada houkuteltua jonkun autoista hieman enemmän tietävän ja/tai kokemusta omaavan kaveriksi tuohon puuhaan. Jospa ruoka- ja juomapalkalla voisi lahjoa...

Juu, olihan siitä heti äänestä tunnistettavien artistien listasta jäänyt aika monta puuttumaan, joten jatketaan. Miten olinkin unohtanut tuon listan ensimmäisen, en käsitä...

• Janis Joplin
• Leonard Cohen
• Juice Leskinen
• Pate Mustajärvi
• Tina Turner
• J. Karjalainen
• Bon Scott
• Klaus Meine
• Ismo Alanko
• Till Lindemann
• M. A. Numminen
• Rauli Badding Somerjoki
• Martti Servo
• Lemmy Kilmister
• Pepe Willberg
• Neil Tennant
• Rod Stewart
• Roy Orbison
• Morrissey
• Tom Petty
• Tracey Ullman
• Tuomari Nurmio
• Vesa-Matti Loiri

Siinähän noita... Kyllähän tietysti Florence Foster Jenkinsinkin tunnistaa, mutta lähinnä kivun perusteella. Loppuun vielä viikon hupikuva:

Ale, vaan ei rea

Siinä missä Kissaemo huolehti suurelta osin viikonlopun herkkukokkailuista, minä keskityin juhlistamaan hiihtoloman loppumista laatuoluiden merkeissä. Ensimmäinen kokeiltava oli skotlantilainen Williams Brothersin Harvest Sun -ale. Tuoksusta tuli ensimmäiseksi mieleen sima, liekö sitten sillä jotain vaikutusta, että ohran lisäksi tässä oli myös vehnää mukana. Kevyt muttei suinkaan vetinen, humalainen muttei kitkerä. Talvi vain oli ehkä vähän väärä vuodenaika tälle oluelle.


Toinen kokeiltava olikin sitten vanha tuttu, ja hyvin kunnianarvoisa sellainen - Anchor Liberty Ale. Hieman samea väriltään, mutta tätä vahvemmin humaloitua alea saa hakea. Ei ihan kaikkien makuun, mutta kyllä minulla suu napsaa tätä nautiskellessa. Maultaan kylläkin sellainen jyrä, että en käyttäisi ruokajuomana oikeastaan minkään kanssa. Enkä joisi yhtä annosta enempää kerralla, menisivät humalat (ja maltaat) hukkaan.

Ensi viikonloppuna on taas tiedossa kuoroleiri, eli saas nähdä miten ääni kestää, varsinkin kun joissakin kappaleissa laulan (tai ainakin yritän) laulaa tenoristemmaa. Lisää nuotteja tuli viime harjoituksissa taas aimo kasa, enkä ole ehtinyt tehdä niistä vielä stemmalevyä. Töissä kun on ihan oikeasti töitä tällä hetkellä, kotihommista puhumattakaan... Lauleskelin taas aamulla töihin ajellessa, tällä kertaa Loirin Leino-tulkintojen mukana. Ylimmätkin äänet irtosivat kyllä oikein hyvin, ääni oli valmiiksi auki eilisten harjoitusten jäljiltä. Mutta muutaman kappaleen jälkeen törmäsin metkaan ilmiöön: oli kuin murrosikä olisi tullut takaisin, eli äänen ylimenokohdassa ääni souti ja huopasi rintarekisterin ja falsetin välillä. Lauloin kaiketi liian hiljaa enkä pystynyt kontrolloimaan ääntä niinkuin olisi pitänyt. Vähän siinä kiekuessa ääni kai väsyikin, mutta alaäänetkin toimivat tällä kertaa niin hyvin, että ääntä tuli kolmen ja puolen oktaavin alueelta. Itsekin kyllä ihmettelen miten se onnistui, ja ennen kaikkea: miten tuon saisi pysyväksi olotilaksi? Pitäisi vaan kerta kaikkiaan laulaa enemmän. Kirjastoista löytyisi varmasti vino pino yksinlaulunuottejakin, en usko että kotiväellä olisi hirveästi pieniä harjoituksia vastaan silloin tällöin. Siis kotona harjoittelemista tarkoitin.

Matkalla SeaLifeen tuli Kissaemon kanssa mietittyä sellaisia laulajia, jotka tunnistaa äänensä perusteella lähes välittömästi. Ihan kaikkia pohdiskelun tuloksia en muista (ja tässä on varmaan joitakin jotka eivät tuolloin tulleet mieleen), mutta laitetaanpa listaa tähän:

• Maarit
• Peter Gabriel
• Phil Collins
• Kate Bush
• Brian Johnson
• Ozzy Osbourne
• Annie Lennox
• Aretha Franklin
• Sting
• Michael Jackson
• Susanna Hoffs
• Barry White
• Mick Jagger
• Bruce Springsteen
• Freddie Mercury
• Pauli Hanhiniemi
• Tom Jones
• David Bowie
• Diana Ross
• Louis Armstrong
• Edith Piaf
• Elton John
• Elvis Presley

...ja monia, monia muita. Täytynee jatkaa listaa vielä joskus.