keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Risotto hier!

Hyvä makkara on suotta väheksytty kotiruokien raaka-aine, ja hyvällä makkaralla tarkoitan nyt ihan lihaa sisältävää tavaraa. Tosin aina aika-ajoin pöydässämme esiintyy myös legendaarinen HK Bleu, mutta tällä kertaa en käyttänyt sitä.

Makkararisotto

n. 1/2 kg hyvää makkaraa (esim. krakovanmakkaraa)
2 dl risottoriisiä
6 dl vettä
fondi- tai liemikuutio
pari sipulia
valkosipuli (siis sellainen yksikyntinen)
suolaa
yrttisuolaa
kuivattua basilikaa
paprikajauhetta
purkillinen tomaattimurskaa (400-500 g)

Ruskista pätkityt makkarat paistokasarissa ilman rasvaa ja siirrä syrjään. Lorauta kasariin hieman oliiviöljyä ja kuullota sipulit ja valkosipuli, sen jälkeen riisi vähäksi aikaa kuullottumaan. Päälle kuuma vesi ja fondi- tai liemikuutio, basilika pari ropsausta, paprikajauhetta saman verran ja hieman vähemmän yrttisuolaa. Haudutetaan kunnes riisi on melkein kypsää, lisätään tomaattimurska ja makkaranpätkät. Kuumennetaan kunnolla. tarkistetaan maku ja lisätään suolaa tarvittaessa.

Ruokajuomana oli ihan vettä vaan (lapsilla maitoa), mutta saunajuomana maistui tsekkiläinen tumma lager nimeltä Eggenberg. Kerrassaan mainio tuttavuus. Mikään asiantuntija adjektiivien käytössä en ole mitä tulee olutarvioihin, mutta sanoisin tuota keskiasteisesti humaloiduksi, miellyttävän maltaiseksi ja lakritsiseksi. Ehdottomasti hintansa arvoista.




Joillekin tuttaville olenkin hehkutellut lähikauppamme (kahdeksan kilometrin päässä, hah) loistavaa erikoisolut- ja siiderivalikoimaa. Eggenberg oli yksi esimerkki kaupan antimista. Pitäisiköhän ottaa tavoitteeksi käydä koko hylly läpi...? Tuo tulisi tehtyä korkeintaan yhden laadun viikkovauhtia, joten mahdollisesta alkoholisoitumisestani ei kannata olla huolissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti