Kuhan söin - kera siitakkeiden

Pannulla paistettu kuha on kyllä herkkua. Se ei kaipaa lisukkeekseen salaatin ja keitettyjen perunoiden lisäksi kovin kummoisia virityksiä, mutta Kissaemon vinkkien perusteella tehty lisäke oli vallan erinomaista.

Siitakemuhennos

Pienehkö annos, noin kahdelle aikuiselle

Puolikas sipuli
100 g siitakesieniä
pari rkl voita tai oivariinia
1/2 tl salviaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl erilaisia pippureita (musta-, valko-, viher- ja rosé), huhmaroidaan
1 rkl vehnäjauhoja
1 - 1 1/2 dl maitoa

Kuullota pienehköksi kuutioitu sipuli - tässä vaiheessa riittää puolet voista. Lisää loppu voi ja siitakkeet, jonkin ajan kuluttua perään salvia, pippuri ja suola. Hauduttele sieniä ja sipulia muutaman minuutin ajan välillä sekoitellen kunnes sienet ovat kunnolla kutistuneet. Ripottele sitten jauhot sienien päälle ja lisää maito parissa erässä välillä sekoittaen - maidon määrä riippuu ihan siitä, miten jämäkkää muhennosta haluaa. Simppeliä ja maukasta jopa minun mielestäni - yleensä kun en ole niitä suurimpia sienten ystäviä...

Omenoilla herkuttelua

Kävin ostamassa kaupasta lähemmäs kaksi ja puoli kiloa Fuji-omenoita, kun kerran sai halvalla (eli siis kyseessä oli nk. Sulo Vilén -kompleksi). Kotona oli omppuja ennestäänkin, joten pohdin sitten helppoa ja nopeaa tapaa päästä niistä eroon. Aivolohkoja kaivelemalla ja hieman säveltämällä syntyi tällaista:

Omenapaistos (noin neljälle)

Muutama isohko omena, kuoritaan ja lohkotaan
Noin 1 1/2 dl kaurahiutaleita
1/2 - 1 dl sokeria
Pari rkl voita (tai oivariinia)
Loraus jotakin kostuketta, esim. omenamehua

Omenaviipaleet ladotaan voideltuun uunivuokaan. Voi sulatetaan ja siihen sekoitetaan kaurahiutaleet sekä sokeri (itse käytin tällä kertaa ruokokidesokeria). Seos lusikoidaan omenaviipaleiden päälle ja vuoka laitetaan uuniin. Käytin aluksi 175 asteen lämpöä, mutta se ei saanut aikaan mitään näkyvää reaktiota kaurahiutaleissa, joten parinkymmenen minuutin jälkeen nostin lämpöä reiluun 200 asteeseen - kymmenen minuuttia riitti antamaan kaivattua väriä. Lämmön lisäyksen yhteydessä lorautin vuokaan hieman (alle desi) omenamehua, paistos näytti kovin kuivakalta siinä vaiheessa. Paistos nautiskeltiin jäätelön kera, ja hyvin teki kauppansa viikon riepotuksesta väsyneiden tenavien keskuudessa!

Viikko on ollut aikamoista menoa töissä. No, itsehän halusin haastavampia tehtäviä ja saamani piti. Kunhan viikottaiset rutiinit alkavat mennä, niin kyllä tämä tästä. Ainakin Excelin tehokäyttö tulee totisesti tutuksi...

Päivää (ja oloa) kevensi noin kymmenen kilometrin kävely, auto kun oli huollossa ja nuukana en viitsinyt maksaa bussi- tai junalippua (taksista puhumattakaan) vaan kävelin autoliikkeestä töihin ja takaisin. Verenpaine kyllä pomppasi kun sain laskun käteeni huollon jälkeen - sitä oli höystetty pitkähköllä listalla havaittuja puutteita, joista osa on onneksi halpoja, osalle ei ole tarkoitus tehdä mitään ja osa vaatiikin sitten aktiivisia toimenpiteitä. Seuraavan palkkapäivän jälkeen täytyy käydä ostamassa osat takajarruremonttia varten - yritän kyllä saada houkuteltua jonkun autoista hieman enemmän tietävän ja/tai kokemusta omaavan kaveriksi tuohon puuhaan. Jospa ruoka- ja juomapalkalla voisi lahjoa...

Juu, olihan siitä heti äänestä tunnistettavien artistien listasta jäänyt aika monta puuttumaan, joten jatketaan. Miten olinkin unohtanut tuon listan ensimmäisen, en käsitä...

• Janis Joplin
• Leonard Cohen
• Juice Leskinen
• Pate Mustajärvi
• Tina Turner
• J. Karjalainen
• Bon Scott
• Klaus Meine
• Ismo Alanko
• Till Lindemann
• M. A. Numminen
• Rauli Badding Somerjoki
• Martti Servo
• Lemmy Kilmister
• Pepe Willberg
• Neil Tennant
• Rod Stewart
• Roy Orbison
• Morrissey
• Tom Petty
• Tracey Ullman
• Tuomari Nurmio
• Vesa-Matti Loiri

Siinähän noita... Kyllähän tietysti Florence Foster Jenkinsinkin tunnistaa, mutta lähinnä kivun perusteella. Loppuun vielä viikon hupikuva:

Ale, vaan ei rea

Siinä missä Kissaemo huolehti suurelta osin viikonlopun herkkukokkailuista, minä keskityin juhlistamaan hiihtoloman loppumista laatuoluiden merkeissä. Ensimmäinen kokeiltava oli skotlantilainen Williams Brothersin Harvest Sun -ale. Tuoksusta tuli ensimmäiseksi mieleen sima, liekö sitten sillä jotain vaikutusta, että ohran lisäksi tässä oli myös vehnää mukana. Kevyt muttei suinkaan vetinen, humalainen muttei kitkerä. Talvi vain oli ehkä vähän väärä vuodenaika tälle oluelle.


Toinen kokeiltava olikin sitten vanha tuttu, ja hyvin kunnianarvoisa sellainen - Anchor Liberty Ale. Hieman samea väriltään, mutta tätä vahvemmin humaloitua alea saa hakea. Ei ihan kaikkien makuun, mutta kyllä minulla suu napsaa tätä nautiskellessa. Maultaan kylläkin sellainen jyrä, että en käyttäisi ruokajuomana oikeastaan minkään kanssa. Enkä joisi yhtä annosta enempää kerralla, menisivät humalat (ja maltaat) hukkaan.

Ensi viikonloppuna on taas tiedossa kuoroleiri, eli saas nähdä miten ääni kestää, varsinkin kun joissakin kappaleissa laulan (tai ainakin yritän) laulaa tenoristemmaa. Lisää nuotteja tuli viime harjoituksissa taas aimo kasa, enkä ole ehtinyt tehdä niistä vielä stemmalevyä. Töissä kun on ihan oikeasti töitä tällä hetkellä, kotihommista puhumattakaan... Lauleskelin taas aamulla töihin ajellessa, tällä kertaa Loirin Leino-tulkintojen mukana. Ylimmätkin äänet irtosivat kyllä oikein hyvin, ääni oli valmiiksi auki eilisten harjoitusten jäljiltä. Mutta muutaman kappaleen jälkeen törmäsin metkaan ilmiöön: oli kuin murrosikä olisi tullut takaisin, eli äänen ylimenokohdassa ääni souti ja huopasi rintarekisterin ja falsetin välillä. Lauloin kaiketi liian hiljaa enkä pystynyt kontrolloimaan ääntä niinkuin olisi pitänyt. Vähän siinä kiekuessa ääni kai väsyikin, mutta alaäänetkin toimivat tällä kertaa niin hyvin, että ääntä tuli kolmen ja puolen oktaavin alueelta. Itsekin kyllä ihmettelen miten se onnistui, ja ennen kaikkea: miten tuon saisi pysyväksi olotilaksi? Pitäisi vaan kerta kaikkiaan laulaa enemmän. Kirjastoista löytyisi varmasti vino pino yksinlaulunuottejakin, en usko että kotiväellä olisi hirveästi pieniä harjoituksia vastaan silloin tällöin. Siis kotona harjoittelemista tarkoitin.

Matkalla SeaLifeen tuli Kissaemon kanssa mietittyä sellaisia laulajia, jotka tunnistaa äänensä perusteella lähes välittömästi. Ihan kaikkia pohdiskelun tuloksia en muista (ja tässä on varmaan joitakin jotka eivät tuolloin tulleet mieleen), mutta laitetaanpa listaa tähän:

• Maarit
• Peter Gabriel
• Phil Collins
• Kate Bush
• Brian Johnson
• Ozzy Osbourne
• Annie Lennox
• Aretha Franklin
• Sting
• Michael Jackson
• Susanna Hoffs
• Barry White
• Mick Jagger
• Bruce Springsteen
• Freddie Mercury
• Pauli Hanhiniemi
• Tom Jones
• David Bowie
• Diana Ross
• Louis Armstrong
• Edith Piaf
• Elton John
• Elvis Presley

...ja monia, monia muita. Täytynee jatkaa listaa vielä joskus.

Yhdistetty kello ja alkometri

Tavallaan, joo. Nimittäin jos en saa tuosta kellosta selvää, alkaa olla aika ryhtyä loiventamaan sillä aivot eivät ilmeisestikään toimi aivan täydellä tehollaan. Eli muuttuneiden työtehtävien kunniaksi (tekosyy mikä tekosyy) hankin binäärikellon. Tunnit neljällä ledillä ja minuutit kuudella. Tuohan on tosin softcore-versio sikäli, että aina ledin n kohdalla lukee sitä vastaava arvo, eli kaksi potenssiin n. Ledit palavat viisi sekuntia nappia painettaessa, joten sikälikin tuo alkometriominaisuus pätee ihan hyvin. Ja kuvassa kello on siis...? :-)

Vanhan musiikin yhtyelaulukurssin toinen kokoontuminen oli viime lauantaina. Mielenkiintoista totisesti, ja loppujen lopuksi yllättävän helppoa. Oman stemman pitäminen yksin ei tuottanut sen suurempia vaikeuksia, enkä tuntenut joutuvani äänenikään kanssa häpeään - mikä sinänsä olisi hyvinkin voinut olla mahdollista, varmaan lähes kaikki muut osallistujat olivat jo pidempään laulutunneilla käyneitä, ainakin äänet kuulostivat siltä. Oma tekniikka alkoi kyllä kärsiä jonkin verran, kahdessa laulussa viidestä kun laulan ihan ilmiselvää tenoristemmaa ja ylemmät äänet ovat aika puristamisen takana, eli siis laulan käytännössä väärin. Tuo johti sitten siihen, että viimeisenä lauletussa Parlo miser o tacciossa alaäänet eivät toimineet (eli kuuluneet) enää ollenkaan, joten voi hyvinkin olla, että tuo kappale jätetään ohjelmistosta pois. Kieltämättä tuo kurssi pisti hetken ajattelemaan olisiko musiikillinen tulevaisuuteni sittenkin kuorolaulun sijasta linjalla laulutunteja + yhtyelaulua. Rinnakkaiseloa nuo harrastusmuodot eivät aikapulan vuoksi voi harrastaa, valitettavasti.

Olen aina ollut tykästynyt pilahvityyppisiin riisilisäkkeisiin, ja sellaista tuli tänäänkin väsättyä kanan reisipalojen höysteeksi.

Pinjainen pilahviriisi

3 dl risottoriisiä
8-9 dl vettä
kanaliemikuutio tai fondia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl kuivattua ruohosipulia (tai vastaava määrä tuoretta)
100 g paahdettuja pinjansiemeniä

Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet hienoiksi ja kuullota paistokasarissa pienessä määrässä öljyä. Lisää riisi ja anna senkin kuullottua. Kaada joukkoon vesi ja lisää liemikuutio tai fondia (valmiiksi kiehuva vesi nopeuttaa kummasti liemikuution liukenemista). Jos käytät kuivattua ruohosipulia, lisää se tässä vaiheessa - tuoreen voi lisätä vasta aivan lopuksi. Anna riisin kypsyä rauhassa pakkauksen ohjeen mukaan, lisää nestettä tarvittaessa. Sekoita lopuksi joukkoon pinjansiemenet ja tarkista maku - riippuen liemikuution/fondin tyypistä voi olla, että suolaa täytyy hieman lisätä, mutta ei välttämättä.

Kato, kakkua!

Kiesus, mistä nuo typerät sanaleikit aina pulpahtavat... Vieraiden (ja omaksi) iloksi kokeilin eilen Ranska - herkuttelijan keittiö -kirjasta löytyvää kakkuohjetta, joka on mainio hätävara jos tarvitaan leivonnainen, jossa ei ole vehnäjauhoja:

Gâteau de Nancy

150 g tummaa suklaata
125 g voita
125 g hienoa kidesokeria
4 munaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
100 g jauhettuja manteleita
1 rkl perunajauhoja

Sulata suklaa vesihauteessa, lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä hiukan. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, yhdistä suklaaseokseen. Lisää myös mantelijauhe ja perunajauhot keskenään sekoitettuina. Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi ja yhdistä taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun, n. 22-23 cm halkaisijaltaan olevaan suorareunaiseen vuokaan ja kypsennä 190 asteessa noin 30-35 minuuttia, kunnes taikina ei enää tartu vuoan keskivaiheille tökättyyn tikkuun. Anna levähtää huoneenlämmössä 10 minuuttia ennen kumoamista ja jäähdytä ennen koristelua.

Alkuperäisessä ohjeessa koristeena käytettiin tomusokeria, mutta me halusimme tuoda hieman raikkautta jälkiruokaan. Pinnalle laitettiin siis tuoreita päärynänsiivuja, ja yhdistelmä oli kerrassaan loistava. Tätä tehdään toistekin. Pieni tömäys terävähköä alkoholia toimisi varmasti, kakun perusmaku on niin roteva että se kestäisi esim. calvadoksen puraisun aivan kevyesti.

Pääruokana tarjottiin aikaisemmista teksteistä (eli täältä) tuttua spaghetti bolognesea. Tein tupla-annoksen, mutta meinasi soosi jäädä aikas löysäksi. Sipulia ja jauhelihaa olisi voinut olla vähän enemmänkin (jauhelihaa olikin vain 700 g), mutta kun kastiketta keitti kokoon ilman kantta viimeisen tunnin ajan niin rakenteesta tuli juuri sellainen kuin pitikin. Lisävirityksenä oli kolme isoa valkosipulinkynttä, enemmänkin olisi voinut olla. Pekonin sijasta käytin ylikypsää kylkeä, ja itse asiassa keittokirjan kuvaa katsellessani totesin, että tätähän alunperin olisi pitänytkin käyttää.

Työtehtävät muuttuivat männäviikolla kohtalaisen radikaalisti, eli rividuunauksesta projektin vetämiseen. Voipi olla, että kiirettä piisaa lähiaikoina, tosin ensi viikko kuluu suurelta osin hiihtoloman merkeissä. Suksia tosin ei ole, mutta lomaa nyt kuitenkin.

Ruokahalu hyvin, kaikki hyvin

Olipa harvinaisen inhottava vatsatauti. Ei mitenkään raju, mutta mikään ruoka ei juurikaan maistunut ja väsytti aivan tolkuttomasti. No, nyt tilanne alkaa onneksi olla voiton puolella kaikkien perheenjäsenien osalta. Pari päivää sitten tuli jo hieman leikittyä ruoalla:


Arvatenkaan mitään herkkuruokia ei ole viime aikoina tullut kehiteltyä, joten kaivetaan arkistojen aarteista kirjasta Complete Thai cooking löytyvä herkkuohje.

Seesami-pähkinäkanaa

2 rkl rypsiöljyä
2 rkl seesamiöljyä
n. 1/2 kg kanan rintafileesuikaleita
250 g parsakaalia pieninä kukintoina
250 g minimaissia, puolitettuina jos isoja
1 punainen paprika isohkoina suikaleina
2 rkl soijakastiketta
250 ml appelsiinimehua
2 tl maizenaa
2 rkl kevyesti paahdettuja seesaminsiemeniä
60 g paahdettuja suolattomia pähkinöitä (esim. cashew)

Kuumenna öljyt wokissa tai paistokasarissa ja ruskista kanasuikaleet. Tähän kannattaa käyttää kokonaisia (marinoimattomia tietenkin) fileepihvejä ja leikata niistä reiluhkoja suikaleita. Lisätään parsakaali, minimaissi ja paprika, sekoitetaan ja wokataan pari minuuttia. Sekoitetaan soijakastike, appelsiinimehu sekä maizena ja kipataan seos kanan ja vihannesten päälle. Sekoitetaan kunnes kastike hieman suurustuu ja muodostaa kauniin kiilteen. Lisätään seesaminsiemenet ja pähkinät, kuumennetaan kunnolla 3-4 minuutin ajan. Tarjoillaan nuudelien tai riisin (jasmiini, basmati) kanssa.

Siitä mukava thairuoka, että on varmasti lastenkin makuun. Tai no varmasti ja varmasti, mistä sitä koskaan tietää, mutta mitään välitöntä en syö -reaktion aiheuttavaa tuossa ei ole. Parsakaalia nyt ehkä lukuunottamatta. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin maapähkinöitä, ja itse muistan joskus tehneeni tuota kerettiläisesti suolapähkinöitä käyttäen. Toimi kyllä silloinkin, täytyy vaan olla tarkkana soijan kanssa ettei tule liian suolaista.

Kuoro suunnittelee kirkkokonserttia ensi kevätkaudelle, siis vuodelle 2010. Ohjelmistoa on alkanut kasaantua kiitettävää tahtia, ja sangen kunnianhimoista sellaista. Erittäin mielenkiintoinen tuttavuus oli Samuel Barberin Adagio for strings sekakuorolle (8-ääninen) sovitettuna, sanoituksena requiemeistä tuttu Agnus dei. Tuo kappalehan on monille elokuvaharrastajille tuttu Platoon-elokuvasta, muistaakseni juuri kersantti Eliaksen kuolinkohtauksesta. Noinkin pienellä porukalla (< 20 henkeä tällä hetkellä) 8-äänisen kappaleen esittäminen on kyllä aika vaativaa, mutta kyllä se siitä. Nyt kun ei ole kiire harjoitella. Ainakaan vielä.

Toisten ihmisten vajavaisuuksille nauraminen on tietysti väärin ja brutaalia, mutta joskus sille ei vain voi mitään. Kuten esimerkiksi www.engrish.com -sivujen tapauksessa. Sieltä löytyy mm. useampikin ruoka-aiheinen hilpeä kuva, kuten vaikkapa tämä.

Tautiruokaa

Perheessä myllää vatsatauti, joka toivottavasti saadaan pian pois päiväjärjestyksestä. Onneksi vain yksi (eli Kissaemo-parka) on saanut tuta pöpön koko voiman... Yritinkin siis kehittää lounasruoasta sellaista, että se ei aiheuta mitään akuutteja reaktioita. Veikkaisin, että uppopaistaminen tai yleensäkin voimakkaat tuoksut eivät olisi välttämättä olleet hyvä idea.

Fusilli con tonno e bisi

Kumma juttu, miten pelkkä nimi voi tehdä ruoasta eksoottisen kuuloisen, vaikka se olisikin tyyliin "Katsotaan mitä kaapissa on ja sovelletaan"...

200 g fusillipastaa

1 prk tonnikalapaloja vedessä

noin puoli purkillista herneitä

tölkillinen pastakastiketta, esim. sipuli-tomaatti

100 g tuorejuustoa

1 keitetty peruna

1 dl ruokakermaa

1/2 dl aurinkokuivattua tomaattia pilkottuna

suolaa

Tässä ei tarvitse oikeastaan kypsentää mitään (pastaa lukuunottamatta), joten laitoin ainekset kuumenemaan paistokasariin. Ensin pastakastike, tonnikala, herneet ja aurinkokuivatut tomaatit, sitten lisäsin tuorejuustoa (mustapippuri- ja valkosipulisellaisia). Maistoin ja totesin kastikkeen kaipaavan lisää ryhtiä. Jääkaapissa oli sopivasti yksi keitetty peruna joten kuorin ja kuutioin sen ja nakkasin sekaan. Maku oli vielä hieman terävä, joten pyöristeeksi desin verran ruokakermaa - sitten tarvittiinkin vielä suolaa. Tällä kertaa yhdistin pastan ja kastikkeen ennen tarjoilua, minusta se sopi tuohon soosiin.

Olutkokeilut jatkuivat eilen, tällä kertaa tumma ale nimeltään Williams Black. Kuivahko ja melko varovaisesti humaloitu, poltettu sokeri tuli mieleen jälkimausta - enpä tullut tarkistaneeksi oliko sitä käytetty tumman värin aikaansaamiseksi. Ei mitenkään erityisen mieleenjäävää, mutta ei mikään hukkaostoskaan.