Lapset, kun ruoka on hyvää...

...siitä ei voi seurata mitään pahaa. Kaikeksi onneksi jälkeläisemme ovat keskimäärin kaikkiruokaisia, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Mitkään kovin tuliset ruoat eivät arvatenkaan ole heidän makuunsa, mutta muistelen lukeneeni siihen löytyvän ihan fysiologisenkin syyn. Lapset aistivat maut voimakkaampina kuin aikuiset, joten se mikä aikuiselle on vain lievästi tulista voi lapselle olla kuin 100 % Pain -chilikastike.

Sangen hupaisaa tavaraa, suosittelen!

Monesti itse ruokia kehitellessä käy niin, että ohjetta ei tule kirjattua mihinkään ja muistin sopukoista löytyy vain summittaisia pätkiä - jotka sitten tosin hyvässä lykyssä toimivat inspiraationa seuraavan kehittelyn tullen. Tämä ohje on siitä hyvä, että ainemäärät ovat aika helposti muistettavissa tai sitten hyvin summittaisia.

Broileri-mantelivuoka

Kokonainen grillibroileri, luut ja nahka pois ja paloitellaan suupaloiksi
Keitettyä riisiä tai riisi-viljaseosta n. 4 hengen annos (sopivasti maustettuna)
Purkillinen vihreitä papuja
Vaaleahkoa kastiketta, esim. bearnaise
Manteleita

Kipataan voideltuun uunivuokaan riisi, pavut ja broileri. Pavut saavat tietysti kernaasti olla tuoreitakin (esikeitettyjä), mutta ei hiidessä niitä kitkeriä pakastepapuja. Sekoitetaan ja kaadetaan päälle paksuhkoa kastiketta sen verran, että ainekset peittyvät. Bearnaise sopii hyvin, etenkin se rakuunainen maku on oikein passeli. Ainakin suurperheillä on lupa oikaista ja käyttää valmiskastikeaineksia... Lopuksi päälle ripotellaan reiluhkosti manteleita, ja nimenomaan kokonaisia. Lastut palaisivat pilalle eikä niissä ole samaa vastusta hampaille kuin kokonaisissa. Sitten vuoka uuniin n. 200 asteeseen kunnes mantelit ovat saaneet väriä ja kaikki ainekset varmasti kunnolla kuumia.

Tämän ruoan ehdoton hyvä puoli on nopeus, varsinkin jos on broileri on esikäsitelty ja riisi valmiiksi keitettyä. Variointimahdollisuuksiakin on lähes loputtomiin, riisin ja kanan kukin voi maustaa mielensä mukaan ja kastiketta vaihdella. Ja miksei päälle voisi laittaa cashewpähkinöitä tai vaikka pinjansiemeniä.

Kuoroharjoituksetkin sitten alkoivat. Suurin osa uusista kappaleista oli helpohkoja, kirkossa laulettavaksi sopivia (avustamme silloin tällöin jumalanpalveluksissa), mutta oli siellä muutama hieman haastavampikin. Joonas Kokkosen, Einojuhani Rautavaaran ja Arvo Pärtin teokset eivät yleensä ole sieltä ihan helpoimmasta päästä, eivätkä Laudatio Domini, Psalmi 23 ja Magnificat ole poikkeuksia.

Nuo tosin eivät ole yhtään mitään verrattuna erääseen vanhan musiikin yhtyelaulukurssin kappaleeseen. Monteverdin Parlo miser o taccio, kahdelle sopraanolle ja bassolle. Tai oikeastaan kahdelle laaja-alaiselle naiselle ja vähintään yhtä laaja-alaiselle miehelle, kaikkien stemmat kulkevat noin kahden oktaavin alueella. Vaikeusasteesta saa ehkä jonkinlaisen kuvan täältä. Tuohon nähden herkkä Purcellin duetto My dearest, my fairest on sangen helppo, ja tarjoaa mahdollisuuden hupailuunkin, vaikka kovin traaginen (heh, Tragicomix...) onkin.

Mutta harjoittelemalla tuostakin selviää, joten Melody Assistant käyntiin ja stemmalevyä tekemään. Tuo Melody Assistant on kerta kaikkiaan loistava apuväline kuorostemmojen opetteluun, jos vain jaksaa naputtaa kappaleet stemma ja nuotti kerrallaan talteen. Se käy loppujen lopuksi nopeammin kuin arvaisikaan. Tuota ohjelmaa tekee Myriad -niminen firma. Suosittelen lämpimästi!