Sit rustataan rahkaa

Aina välillä kaupasta tarttuu mukaan lapsille tarkoitettuja pikkurahkoja, mutta pitäisi useammin muistaa niiden sijasta ostaa ainekset itse hyvinkin helposti väsättävään ilta/välipalaan, tähän tyyliin:

Sitrusrahka

500 g maitorahkaa

purkillinen (kevyt)vispikermaa

1/2 - 1 dl hienosokeria

1-2 tl vaniljasokeria

1 verigreippi

2 appelsiinia

1 tlk säilykemandariinia

Vatkataan kerma keskivertokiinteäksi vaahdoksi ja sekoitetaan varoen rahkan kanssa. Valutetaan tölkkimandariinit ja käsitellään muut hedelmät kuorettomiksi ja kalvottomiksi, paloitellaan tarvittaessa viipaleita hieman (onnistuu sormin). Lisätään hedelmät kerma-rahkaseokseen, lisätään sokeri sekä vaniljasokeri ja sekoitetaan. Makeutusaineiden lopullinen määrä riippuu ihan siitä miten makeaa rahkaa haluaa. Tietysti riippuu myös siitä mitä hedelmiä tai marjoja käyttää, ohje kun on sangen helposti muunneltavissa ja onneksi myös helppo muistaa.

Ilman koristeita tavallinen rahka ei ole ehkä niitä esteettisimpiä herkkuja, joten ei kuvaa tällä kertaa... Ja sitten kun vielä muistaisi olla repimättä kynsinauhojaan, niin tuo sitrushedelmien käsittely olisi vähemmän kivuliasta. Ainakin minun käyttämälläni tekniikalla kun mehua valuu käsille jonkin verran hedelmälihoja irrotellessa.

Tulipa taas lauleskeltua työmatkalla mennen tullen. Kestosuosikki Hectoria kuuntelin, ja kun suuri osa kappaleista on sangen tuttuja ja ääniala sopiva, niin mikäs siinä äänijänteitä viritellessä. Pitäisi yrittääkin laulella enemmän, ääni pysyisi varmaan paremmin auki viikollakin. Ei siitä haittaakaan olisi, kaiketi. En ehtinyt Hectoboxin kuuntelussa vielä ehkä siihen ykkössuosikkiini, eli Hannikaisen baariin. Ehkä matkalla kuorotreeneihin ylihuomenna sitten. Toivottavasti herra Harma saa tekeillä olevat muistelmansa valmiiksi pikapuoliin, ne olisivat varmasti mielenkiintoista luettavaa.

Risotto hier!

Hyvä makkara on suotta väheksytty kotiruokien raaka-aine, ja hyvällä makkaralla tarkoitan nyt ihan lihaa sisältävää tavaraa. Tosin aina aika-ajoin pöydässämme esiintyy myös legendaarinen HK Bleu, mutta tällä kertaa en käyttänyt sitä.

Makkararisotto

n. 1/2 kg hyvää makkaraa (esim. krakovanmakkaraa)
2 dl risottoriisiä
6 dl vettä
fondi- tai liemikuutio
pari sipulia
valkosipuli (siis sellainen yksikyntinen)
suolaa
yrttisuolaa
kuivattua basilikaa
paprikajauhetta
purkillinen tomaattimurskaa (400-500 g)

Ruskista pätkityt makkarat paistokasarissa ilman rasvaa ja siirrä syrjään. Lorauta kasariin hieman oliiviöljyä ja kuullota sipulit ja valkosipuli, sen jälkeen riisi vähäksi aikaa kuullottumaan. Päälle kuuma vesi ja fondi- tai liemikuutio, basilika pari ropsausta, paprikajauhetta saman verran ja hieman vähemmän yrttisuolaa. Haudutetaan kunnes riisi on melkein kypsää, lisätään tomaattimurska ja makkaranpätkät. Kuumennetaan kunnolla. tarkistetaan maku ja lisätään suolaa tarvittaessa.

Ruokajuomana oli ihan vettä vaan (lapsilla maitoa), mutta saunajuomana maistui tsekkiläinen tumma lager nimeltä Eggenberg. Kerrassaan mainio tuttavuus. Mikään asiantuntija adjektiivien käytössä en ole mitä tulee olutarvioihin, mutta sanoisin tuota keskiasteisesti humaloiduksi, miellyttävän maltaiseksi ja lakritsiseksi. Ehdottomasti hintansa arvoista.




Joillekin tuttaville olenkin hehkutellut lähikauppamme (kahdeksan kilometrin päässä, hah) loistavaa erikoisolut- ja siiderivalikoimaa. Eggenberg oli yksi esimerkki kaupan antimista. Pitäisiköhän ottaa tavoitteeksi käydä koko hylly läpi...? Tuo tulisi tehtyä korkeintaan yhden laadun viikkovauhtia, joten mahdollisesta alkoholisoitumisestani ei kannata olla huolissaan.

Whatever happened to Saturday night?

Otsikko oli jälleen yksi esimerkki ontuvasta aasinsillasta. Tuonnimisen laulun kun esitti elokuvassa Rocky Horror Picture Show herra (taitelija)nimeltään Meatloaf, ja tänään tuli siis tehtyä myös mureketta. Eräs pohjalainen ystäväni totesi, että hänen kotiseuduillaan neljän lapsen isyys on heimopäällikön arvonimen väärti, joten oheinen ohjehan sopii vallan mainiosti.

Heimopäällikön lempimureke

700 g jauhelihaa (esim. kevyttä sika-nautaa)
1 pussillinen sipulikeittoaineksia
1 kananmuna
3/4 dl korppujauhoja
2 dl kermaviiliä
2 dl porkkanaa raastettuna
3 rkl ketsuppia
timjamia

Sekoitetaan kulhossa kaikki ainekset jauhelihaa ja timjamia lukuunottamatta ja annetaan turvota hetki (väh. 5 minuuttia). Lisätään puuttuvat ainekset ja sekoitetaan tasaiseksi taikinaksi. Muotoillaan taikinasta uunivuokaan murekkeenjööti ja paistetaan 200 asteessa 30-40 minuuttia. Kissaemo vastasi kypsytysvaiheesta allekirjoittaneen ollessa kuoroharjoituksissa - alkuperäisessä ohjeessa kypsennysaika oli 30 minuuttia, mutta ei olisi kuulemma riittänyt. Hyvää oli, varsinkin perunamuusin ja limetintirskauksella höystetyn porkkanaraasteen kera.

Murekkeesta ei tullut tällä kertaa kuvaa, mutta ohessa Hiilari. Nimitys tulee siis ei niinkään soittimesta itsestään, vaan tuosta hiilikuitua kuosiltaan muistuttavasta suojakotelosta. Lelunsa kullakin, sano. Soimassa kuvanottohetkellä oli Tom Waitsia, jonka olen löytänyt valitettavan myöhäisellä iällä. Harvinaisen omaperäinen ja tinkimätön taiteilija, jonka roolisuoritus Mr. Renfieldinä Dracula-elokuvassa oli sekin hyvin mieliinpainuva. Hänen äänestään on sanottu sen kuulostavan siltä kuin sitä olisi ensin marinoitu bourbonissa, pidetty sen jälkeen viikon verran savustamossa ja sitten heitetty tielle, missä autot ovat ajaneet sen yli. Sangen osuva luonnehdinta.

Muf-fins täällä muffataan...

Otsikko oli suora lainaus kauan sitten muistaakseni Tapiiri-lehdessä olleesta kohtalaisen räävittömästä smurffi-pastissista. Mutta muffinsseja tuli tosiaan eilen tehtyä, ohje löytyi Suzie Smithin kirjasta Muffinsseja ja muita pikkuleivonnaisia.



Omena-kanelimuffinssit

315 g vehnäjauhoja
250 g sokeria
1 rkl leivinjauhetta
1 tl kanelia
4 rkl kasvisöljyä
4 rkl sulatettua, jäähtynyttä voita
2 kananmunaa
1.8 dl maitoa
1-2 omenaa

Sihdataan jauhot, sokeri, leivinjauhe ja kaneli kulhoon ja sekoitetaan. Toisessa kulhossa (pienempi käy) sekoitetaan öljy, voi, kananmunat ja maito. Lisätään seos kuiva-aineisiin ja sekoitetaan, taikina saa jäädä hieman kokkareiseksi. Lisätään omenaa - omppujen koosta riippuen 1-2 kpl, kuorittuna ja siemenkota poistettuna. Alkuperäisessä ohjeessa puhutaan omenaviipaleista, mutta tein ihan suosiolla niin, että lohkoin omenat noin kahdeksaan osaan ja vasta sitten viipaloin. Täytetään muffinssivuoat, muttei tietenkään liian täyteen, ja paistetaan 180 asteessa 20-25 minuuttia tai kunnes taikina ei tartu tikkuun kokeiltaessa.

Ohjeen mukaan tästä tulee 12 keskikokoista muffinssia, mutta ihan perusmuffinssivuokia käytin ja valmista tuli liki 20 kappaleen verran. Hieman kuiviksi ehkä jäivät, joten pyöristäisin tuon maitomäärän ihan suosiolla 2 dl:aan.

Hyvää halvalla

Kreikanherkkujen ystäville aluksi anteeksipyyntö, halvaa en ole viime aikoina käyttänyt tahi itse tehnyt. Ohje kyllä löytyy jostakin, mutta sehän ei toden totta ole mitään varsinaista kevytherkkua...

Näinkin ison perheen ruokahuollosta huolehtiminen käy kohtalaisen kirpeästi kukkaron päälle. Joskus tuntuu siltä, että tili pitäisi kääntää menemään suoraan lähikauppaan, sinne ne rahat kuitenkin menevät. Halvallakin tosin selviää, kuten vaikka silloin, kun porsaan ulkofilee on tarjouksessa. Siitä syntyi tällaista:

Täytetty porsaan ulkofilee



Porsaan ulkofileepala (puolentoista kilon hujakoilla)
Puolikas makeasta paprikasta
1-2 sipulia
pari valkosipulinkynttä
n. 100 g tuorejuustoa
suolaa, pippuria
hyppysellinen rosmariinia

Poistetaan ulkofileestä liiat rasvat ja leikataan se auki kuin kirja. Riippuu fileen koosta, täytyykö viiltoja tehdä kaksi vai yksi... Nuijitaan lihaa kevyesti (nyrkillä) ja ripotellaan pinnalle suolaa ja pippuria. Paprikasta tehdään ohuita, lyhyehköjä suikaleita, sipulit kuoritaan, puolitetaan ja viipaloidaan ohuiksi. Myös valkosipulinkynnet viipaloidaan (tai murskataan, jos haluaa vahvemman makuista). Ainekset kuullotetaan oliiviöljyssä, maustetaan rosmariinilla, suolalla ja pippurilla ja siirretään kulhoon, jossa sekoitetaan tuorejuuston kanssa. En käyttäisi tuorejuustoa pannulla, täytteestä voisi tulla hankalasti käsiteltävää...

Tämän jälkeen levitetään täyte fileen päälle ja kääritään liha rullalle, suljetaan tiukasti joko sitomalla tai cocktailtikuilla. Ruskistetaan liha pannulla joka puolelta ja siirretään uunivuokaan, saa kypsyä noin tunnin 175 asteessa. Kypsymisaika riippuu tietysti lihapalan koostakin, mutta liikaa kuivumista on syytä varoa. Lisukkeeksi kehitin neljänneksiksi leikattuja perunoita, jotka oli keitetty lähes kypsiksi ja sen jälkeen käytetty pannulla saamassa hieman väriä voista ja paprikajauheesta (myös suolaa ja pippuria), ja kastike syntyi näppärästi paistoliemestä joka siivilöitiin, lisättiin puolisen purkillista ruokakermaa, suolaa ja pippuria ja suurustettiin (tässä tapauksessa perunajauhoilla).

Muutakin on tullut viikonlopun mittaan kokkailtua, niistä myöhemmin lisää.

Lunta tulvillaan...

...ei ole enää pihamaa, siis ainakaan niiltä alueilta joissa pitäisi autolla ajeleman tai jalkaisin kulkeman. Menihän siinä puolitoista tuntia, mutta mikäs sen parempaa hyötyliikuntaa The Projektiakin ajatellen. Ja kun samalla voi kuunnella musiikkia, niin mikäs siinä on huhkiessa.

Urakkaa siivittivät mm. Radioheadin OK Computer ja Iron Maidenin Number Of The Beast. (Vanha vitsi: 668, the neighbour of the Beast) Voisipa jopa sanoa noiden olevan poikkeuksellisia levyjä Hiilarilla (jos joku antaa kameralle lempinimen niin miksei sitten iPodille, syy nimeen selviää kuvan myötä jossain vaiheessa), ne kun eivät ole Best of -tyyppisiä levyjä. Minkäs teet, kun musiikkimaku on niin laaja että kaikilta hyviksi katsomiltaan artisteilta ei saa soittimeen mahdutettua kuin juuri sen kokoelman.

Onhan sitten toki niitäkin artisteja, joilta löytyy likipitäen koko tuotanto. Esimerkkejä moisista: Depeche Modea tuli kuunneltua jo angstisina teinivuosina (à la Adrian Mole), ja toimii se vieläkin vaikka sedät ovatkin ehkä vähän väsyneet. Kraftwerk sen sijaan ei osoita väsymisen merkkejä, harvahko levyjenjulkaisutahti voi toki olla osasyynä. Kissaemon myötä soittimessa on myös kohtalaisen kattava valikoima Miljoonasadetta, Jethro Tullia ja J. Karjalaista. Mutta kun pitäisi saada jotakin hieman rankempaa kuultavaa, niin Rammstein ja AC/DC ovat ehdottomia suosikkeja. Ja välillä soittimesta raikaa tanakka humppa!

Jauheliha, tuo lapsiperheiden pelastus, sopii toki moneen ruokaan mutta tässä mielestäni ehkä se klassisin ohje.

Neljän tunnin bolognese

170 g pekonia (tai pancettaa)
1 iso sipuli, pilkotaan hienoksi
1 porkkana, kuin myös
1 sellerinvarsi, kuin myös
400 g vähärasvaista jauhelihaa
150 g hienoksi pilkottua broilerinmaksaa
500 ml lihalientä
250 ml paseerattua tomaattia
125 ml punaviiniä
1/4 tl muskottipähkinää

Ruskistetaan pekoni kevyesti pannulla. Tarkoitus ei ole tehdä siitä rapeaa, joten malttia. Jos tarvitaan, lisätään oliiviöljyä tai voita ja laitetaan sipuli, porkkana ja varsiselleri hautumaan pannulle vajaan 10 minuutin ajaksi miedolla lämmöllä. Sen jälkeen hieman lisää lämpöä ja jauheliha ruskistumaan, sitten broilerinmaksa. Kun maksa on saanut hieman väriä lisätään tomaatti, lihaliemi ja viini sekä muskottipähkinää, suolaa ja pippuria (varovasti suolan kanssa). Kiehautetaan ja annetaan hautua 2-5 tuntia. Kokemus on osoittanut vajaan neljän tunnin valmistusajan tuottavan kerrassaan mainion lopputuloksen. Kastiketta sekoitellaan silloin tällöin kypsennyksen aikana ja lisätään nestettä (lihalientä tai viiniä) jos dehydraatio uhkaa. Nautitaan spagetin ja parmesaaniraasteen kera ajan kanssa. Olisi synti ja häpeä hotkia pitkään haudutettua, lämmöllä valmistettua ruokaa...

Vielä päivän hupipala: Oletteko koskaan miettineet, mitä Pingu-pingviini ystävineen oikein juttelee? Tästä sekin selviää.

Snap, crackle, pop

Ei, en syönyt riisimuroja aamiaiseksi. Tuollaisia ääniä vain kuuluu vasemmasta korvastani tapaninpäivänä saadun korvatulehduksen ja sitä seuranneen tärykalvon puhkeamisen jäljiltä. Kuulo ei ole vieläkään palautunut ihan normaaliksi, vaikkakin päivä päivältä tilanne on onneksi parempi. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tärykalvo olisi jotenkin löysemmällä kuin pitäisi, sillä korvien heiluttelu (onnistuu ihan valehtelemattakin) aiheuttaa noita rutinaääniä. No, eiköhän tästä toivuta. Jonkin verran tuosta heikentyneestä kuulosta oli haittaa kuoroharjoituksissa, mutta ojasta noustaan vielä.

Tiedossa on pari varsinaista pikakokkauspäivää, sillä Kissaemo on työmatkalla ja minä siis yksin neljän pennun kanssa kotona. Ja kun tähän yhdistetään harrastuksiin ym. kuljetukset kera ruokatäydennysten hakemisen, niin ylimääräistä aikaa ei juurikaan ole. Katsotaan mitä keksitään, sano.

Eräs ruoka olisi kyllä hyvinkin nopea, mutta muistaakseni viimeksi ei ihan kaikille maistunut. Sitäpaitsi aineksiakaan ei ole kotona, mutta laitetaanpa ohje tähän kuitenkin.

Feta-pinaattipasta

Parin nälkäisen hengen annokseen tarvitaan:

oliiviöljyä

150 g pakastepinaattia

200 g fetajuustoa (ei öljyssä eikä liian kovaa sorttia)

mustapippuria

vettä, kasvislientä tai esim. sherryä

Tilkka oliiviöljyä kuumenemaan paistokasariin tai kattilaan, pakastepinaatit perään. Varsinkin jos pinaatti ei ole yhtenä könttinä vaan pienempinä paloina, ei mitään esisulatusta tarvita. Kun pinaatit ovat sulaneet, (kuutioitu) feta lisätään pannulle. Hämmennellään kohtalaisella lämmöllä tarpeen mukaan nestettä lisäillen, kunnes fetakin on sulanut. Maustetaan mustapippurilla. Nestettä on tarkoitus käyttää sen verran, että saadaan pastalle sopiva kastike. Ei siis mitään luirua, mutta ei kiinteääkään. Nautitaan pastan kera. Fetan maku on sen verran voimakas, että kannattaa ehkä jättää parmesaani tms. juustoraaste pois annoksen päältä. Ei myöskään kannata jättää kastiketta kovin pitkäksi aikaa kattilaan, se kun paksuuntuu ja kuortuu aika helposti.

Kokeilin eilen Uneliaan kokin seesami-kaurakeksiohjetta, ja lopputulos oli kerrassaan mainio. Ei ylimakea, kuten kaurakeksit joskus, vaan juuri sopiva. Kakkonen ja Kolmonen (siis keskimmäiset lapsemme) ilmoittivat heti haluavansa kyseistä herkkua synttärijuhliinsa.

Youtube on oikeastaan aika näppärä kapistus. Sieltä löytyi jonkinlainen tulkinta kaikista vanhan musiikin yhtyelaulukurssin kappaleista, tai siis niistä, joissa minä olen mukana. Yhteensä kappaleita on tällä hetkellä 17...

John Dowland: Come again

Henry Purcell: Hear my prayer, O Lord

Claudio Monteverdi: Lasciate mi morire

Henry Purcell: My dearest, my fairest

Claudio Monteverdi: Parlo miser o taccio

Kieltämättä vanhassa musiikissa on se ihan oma viehätyksensä. Moderni musiikki on ihan kivaa välillä, mutta sitä ei voi (IMAO) kuunnella/esittää kuin pieninä annoksina kerrallaan.

Lapset, kun ruoka on hyvää...

...siitä ei voi seurata mitään pahaa. Kaikeksi onneksi jälkeläisemme ovat keskimäärin kaikkiruokaisia, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Mitkään kovin tuliset ruoat eivät arvatenkaan ole heidän makuunsa, mutta muistelen lukeneeni siihen löytyvän ihan fysiologisenkin syyn. Lapset aistivat maut voimakkaampina kuin aikuiset, joten se mikä aikuiselle on vain lievästi tulista voi lapselle olla kuin 100 % Pain -chilikastike.

Sangen hupaisaa tavaraa, suosittelen!

Monesti itse ruokia kehitellessä käy niin, että ohjetta ei tule kirjattua mihinkään ja muistin sopukoista löytyy vain summittaisia pätkiä - jotka sitten tosin hyvässä lykyssä toimivat inspiraationa seuraavan kehittelyn tullen. Tämä ohje on siitä hyvä, että ainemäärät ovat aika helposti muistettavissa tai sitten hyvin summittaisia.

Broileri-mantelivuoka

Kokonainen grillibroileri, luut ja nahka pois ja paloitellaan suupaloiksi
Keitettyä riisiä tai riisi-viljaseosta n. 4 hengen annos (sopivasti maustettuna)
Purkillinen vihreitä papuja
Vaaleahkoa kastiketta, esim. bearnaise
Manteleita

Kipataan voideltuun uunivuokaan riisi, pavut ja broileri. Pavut saavat tietysti kernaasti olla tuoreitakin (esikeitettyjä), mutta ei hiidessä niitä kitkeriä pakastepapuja. Sekoitetaan ja kaadetaan päälle paksuhkoa kastiketta sen verran, että ainekset peittyvät. Bearnaise sopii hyvin, etenkin se rakuunainen maku on oikein passeli. Ainakin suurperheillä on lupa oikaista ja käyttää valmiskastikeaineksia... Lopuksi päälle ripotellaan reiluhkosti manteleita, ja nimenomaan kokonaisia. Lastut palaisivat pilalle eikä niissä ole samaa vastusta hampaille kuin kokonaisissa. Sitten vuoka uuniin n. 200 asteeseen kunnes mantelit ovat saaneet väriä ja kaikki ainekset varmasti kunnolla kuumia.

Tämän ruoan ehdoton hyvä puoli on nopeus, varsinkin jos on broileri on esikäsitelty ja riisi valmiiksi keitettyä. Variointimahdollisuuksiakin on lähes loputtomiin, riisin ja kanan kukin voi maustaa mielensä mukaan ja kastiketta vaihdella. Ja miksei päälle voisi laittaa cashewpähkinöitä tai vaikka pinjansiemeniä.

Kuoroharjoituksetkin sitten alkoivat. Suurin osa uusista kappaleista oli helpohkoja, kirkossa laulettavaksi sopivia (avustamme silloin tällöin jumalanpalveluksissa), mutta oli siellä muutama hieman haastavampikin. Joonas Kokkosen, Einojuhani Rautavaaran ja Arvo Pärtin teokset eivät yleensä ole sieltä ihan helpoimmasta päästä, eivätkä Laudatio Domini, Psalmi 23 ja Magnificat ole poikkeuksia.

Nuo tosin eivät ole yhtään mitään verrattuna erääseen vanhan musiikin yhtyelaulukurssin kappaleeseen. Monteverdin Parlo miser o taccio, kahdelle sopraanolle ja bassolle. Tai oikeastaan kahdelle laaja-alaiselle naiselle ja vähintään yhtä laaja-alaiselle miehelle, kaikkien stemmat kulkevat noin kahden oktaavin alueella. Vaikeusasteesta saa ehkä jonkinlaisen kuvan täältä. Tuohon nähden herkkä Purcellin duetto My dearest, my fairest on sangen helppo, ja tarjoaa mahdollisuuden hupailuunkin, vaikka kovin traaginen (heh, Tragicomix...) onkin.

Mutta harjoittelemalla tuostakin selviää, joten Melody Assistant käyntiin ja stemmalevyä tekemään. Tuo Melody Assistant on kerta kaikkiaan loistava apuväline kuorostemmojen opetteluun, jos vain jaksaa naputtaa kappaleet stemma ja nuotti kerrallaan talteen. Se käy loppujen lopuksi nopeammin kuin arvaisikaan. Tuota ohjelmaa tekee Myriad -niminen firma. Suosittelen lämpimästi!

Kahta en vaihda...

Toinen niistä on nimimerkki, jolla tänne kirjoittelen. Toisesta saa vapaasti esittää arvailuja...

Miksikö nimimerkkiä sitten pitäisi vaihtaa? Kenties siksi, että kuulin tänään olevani ilmiselvä tenori enkä mikään baritoni. Tarkemmin sanottuna näytän laulukurssin vetäjän mukaan italialaiselta tenorilta. Varjele vakainen Luoja, toivottavasti hän ei tarkoittanut Pavarottia.

Laulukurssin ensimmäinenä päivänä jokainen osallistuja antoi ääninäytteen (arvio fakistani perustui siis muuhunkin kuin pärstäkertoimeen), minkä jälkeen ryhdyttiin jakamaan teoksia niin, että kaikilla on vähintään n. viiden kappaleen verran harjoiteltavaa ensi kerraksi. Itse sain osalleni Purcellia, Monteverdiä ym. sangen mielenkiintoista laulettavaa, 8-äänisistä kappaleista aina duettoon asti. Tästä voi tulla vielä vaikka mitä.

Tiikerikakutkin tuli sitten tehtyä. Ohje tässä, selitykset jäljempänä:

200 g voita
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
12 rkl konjakkia, madeiraa, sherryä
2 tl vaniljasokeria
1 dl perunajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1-2 rkl kaakaojauhetta

Voi ja sokeri vatkataan, munat lisätään yksi kerrallaan. Kuivat aineet (paitsi kaakao) sekoitetaan ja siivilöidään taikinan sekaan vuorotellen nesteen kanssa. Lopuksi noin kolmannes taikinasta siirretään toiseen kulhoon ja siihen siivilöidään kaakaojauhe. Kerroksittain voideltuun kakkuvuokaan (vaalea-tumma-vaalea) ja uuniin 175-180 asteeseen vähintään tunniksi.

Sitten ne selitykset. Luulin ensin ohjeessa olevan pianovihreen, tuo alkoholin määrä kun vaikutti aika jykevältä. Mutta eipä tuossa muutakaan nestettä ole... Pokka ei vain antanut periksi tehdä tupla-annosta pelkkien wiinasten voimalla, joten käytin nesteenä maitoa ja D.O.M.-likööriä suhteessa 5-1. Maistelun perusteella sokeria on aika runsaanpuoleisesti, joten ehkäpä tuo raa'an alkoholin käyttö olisi ollut perusteltua. Mutta koska tein tupla-annoksen, en viitsinyt käyttää sen enempää >3 desiä calvadosta kuin Kissaemon iltojen piristystäkään, siis sherryä. Toisen kakun tosin valelin kevyesti n. 8 senttilitralla calvadosta...

Kakuista ei tullut kovin esteettisiä, kaakaokerrosta oli hieman liikaa joten tiikerikakun idea hieman vesittyi. Ei siis kuvaa tällä kertaa, mutta ehkä joskus myöhemmin sitten.

Projekti taas käyntiin

Paradoksaalista sinänsä kirjoittaa blogia, johon tullaan kirjaamaan kulinaristisia onnistumisia tai ainakin yritelmiä (ensimmäinen ohje tulossa viimeistään maanantaina) ja toisaalta ainakin välillä kertoilla The Projektin edistymisestä. Kyseessä kun on painonpudotus. Projekti alkoi jo viime vuoden puolella ja käynnistyikin ihan hyvin, mutta ihan suosiolla päätin sitten päästää itseni hieman helpommalla joulun ympäristössä. Jos jouluna ei saa mässäillä, niin milloin sitten? Mutta nyt lahjasuklaat on syöty ja perinteisistä joulunajan ylimääräisistä herkuista kuten juustoista on jäljellä enää tuoksahdus jääkaapin nurkissa (pitäisiköhän sitä vähän pestä), joten taas mennään.

Lähtötilanne: painoa 108.5 kiloa. Mitään tavoitepainoa en aseta, enkä myöskään mitään aikataulua - ei kannata yrittääkään liian nopeaa painonpudotusta. Mitään täyskieltäytymisiä ei myöskään ole tiedossa, niistä ei tule kuin vihaiseksi. Eli, ei niinkään "Älä tee/syö tätä" vaan "Tee/syö näin". Parempi puoliskoni onkin jo ottanut olohuoneen nurkassa olevan stepperin aktiiviseen käyttöön, taidan yrittää seurata esimerkkiä. Lisäksi voisi kokeilla tällaista: Sata punnerrusta . Kuulostaa aika hurjalta, eikä tuo tasan varmasti kuudessa viikossa onnistu, mutta askel kerrallaan. Ja mikäs ettei samaa ohjelmaa voisi käyttää veltostuneiden vatsalihastenkin treenaamiseen, se varmaan tekisi hyvää myös äänenkäytölle. Tuki tulisi paremmaksi.

Vanhan musiikin yhtyelaulukurssia varten pitäisi keksiä jotakin laulettavaa, kurssin vetäjä kun haluaa laulattaa osallistujia (ainakin niitä, joita ei tunne). Vanha kunnon Im tiefen Keller voisi toimia, olisi ainakin riittävän kunnianhimoinen. Harva laulu kattaa tasan kahden oktaavin äänialan, mutta kyllä tuon pitäisi onnistua. Riippuu vähän siitäkin mikä lasketaan puhtaasti tuotetuksi ääneksi, mutta hyvänä päivänä kolmen oktaavin alueelta pystyn laulamaan.

Jos eilinen "päivän levy" oli tuskallista kuunneltavaa, niin tämänpäiväinen puolestaan kuuluu kestosuosikkeihini. Anssi Tikanmäen Maisemakuvia Suomesta jaksaa viehättää kerta toisensa jälkeen. Ei heti tule mieleen toista levyä, jonka kappaleet tavoittavat nimensä mukaiset maisemat ja tunnelmat näin tehokkaasti. Varsinkin Aamu lakeuksilla, Tuusulan moottoritie ja levyn ehkä tunnetuin kappale Kiutaköngäs sykähdyttävät aina.

Viikonloppuna olisi tarkoitus leipoa hieman, ja (sikäli kun lopputulos onnistuu) laittaa sitten ohje tännekin. Ei mitään erikoista näin aluksi - minulle osui tarjoiluvuoro kuoroharjoituksissa, ja sinne on yleensä tuotu tarjolle kahvin ja teen lisäksi jotakin syötävääkin. Voileipäkeksejä en ajatellut vääntää itse, mutta jotakin makeaa ehkä. Mielenkiintoista kuulla, mitä kuorolaisten pään menoksi on suunniteltu tälle kaudelle...

Alku tää voi olla kaiken kauniin

Noin muistaakseni lauloi Kirka joskus kaaaaauan sitten. No, tiedä sitten miten kaunista tästä tulee, mutta tarkoituksena olisi yrittää kirjata tänne ajatuksia, huomioita, ohjeita ynnä muuta niin hengen kuin ruumiinkin ravintoon liittyen.

Mitä ruumiin ravintoon tulee, niin käytännön syistä se ei tällä hetkellä ole välttämättä hirveän kulinaristista, ainakaan arkisin. Kun jaloissa pyörii neljä nälkäistä tenavaa, niin monesti tärkeintä on saada jotakin pöytään ja vähän äkkiä. Totuuden nimessä tosin ruoanlaittovuorot perheessämme menevät arkisin useimmiten niin, että minä hoidan aamulähdöt ja tulen illalla kotiin siinä vaiheessa, kun iltaruoka on vähintäänkin puolivalmis. Mutta kun kerran on uusi vuosi, niin voisi yrittää luvata ainakin silloin tällöin laittaa jotakin hieman...ei nyt erikoisempaa välttämättä, mutta enemmän paneutumista vaativaa.

Ruokaosiota (siis tulevaa sellaista) inspiroi suuresti Ketun keittiö jonka antimista olemme saaneet nauttia jo monen vuoden ajan. Veikkaisin, että tännekin ilmestyy herkkureseptejä viimeistään sitten, kun Ketturouva, Karhuherra ja Poika seuraavan kerran käyvät kylässä...

Harrastan musiikkia niin aktiivisesti kuin passiivisestikin, eli kuuntelen mielelläni hyvinkin monenlaista musiikkia ja laulan mielelläni myös itse. Noin vuosi sitten tulin hankkineeksi 80 gigatavun eli noin 20 000 kappaleen vetoisen iPodin, ja se oli sitten menoa. Olen ollut hyvin tuttu näky kirjastojen musiikkiosastoilla haaliessani soittimen täyteen kaikenlaista hyvää musiikkia.

Tosin satunnaisesti joukkoon eksyy ohareitakin, kuten tällä hetkellä kuulokkeista mäikäävä Northern Kingsin ensilevytys Reborn. Ei hyvää päivää sentään... Jos tämä olisi puhdasta parodiaa Il Divon kaltaisista kiiltokuvaporukoista niin vielä menisi, mutta kun kappaleet on sovitettu niin, että yhdenkin kappaleen kuunteleminen on pitkäpiimäistä. Liian hitaat tempot äänijännerevitysten tehostamiseksi, siirappiset jousitaustat - ja mikä pahinta, biisien alkuperäisestä tunnelmasta on jäljellä korkeintaan haalea muisto. Karseimmin tämä tulee esille In The Air Tonightin ja Ashes To Ashesin tapaisten klassikoiden tapauksessa. Vitsi tai ei, mutta tyylitaju pitäisi silti ymmärtää säilyttää. No, tuleepahan yhden levyllisen verran tyhjää tilaa lievää hengenahdistusta potevaan iPodiini, sillä tuo tauhka poistetaan bittitaivaaseen hyvin äkäseen.

Laulamisen aktiivinen harrastaminen alkaa taas joulutauon jälkeen muutaman päivän päästä. Laulan Amadeus-kuorossa milloin bassoa, milloin tenoria. Baritoniäänen yleinen kirous - bassostemmojen alimpien nuottien kohdalla suusta tulee lähinnä kuumaa ilmaa ja toisaalta tenoristemmojen ylimpien äänten tuottamisyritykset ovat tuhoontuomittuja, ellei sitten ääni ole todella hyvin lämmitetty. Täytyisi oikeasti yrittää opetella falsettilaulamisen saloja hieman perusteellisemmin. Laulutunneista olisi varmasti apua, mutta kaikkeen aika ei vain riitä.

Lisäksi olen ilmoittautunut vanhan musiikin yhtyelaulukurssille paikalliseen kansalaisopistoon. Odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää - vaikka kuoromme ei mikään iso olekaan, niin onhan siinä kuitenkin stemmakavereita mukana. Pienessä porukassa (lue: vastaat omasta stemmastasi yksin) laulaminen on aina oma lisähaasteensa, varsinkin kun siihen ei ole rutinoitunut. Mutta tästä ja muustakin lisää myöhemmin!