lauantai 17. tammikuuta 2009

Kahta en vaihda...

Toinen niistä on nimimerkki, jolla tänne kirjoittelen. Toisesta saa vapaasti esittää arvailuja...

Miksikö nimimerkkiä sitten pitäisi vaihtaa? Kenties siksi, että kuulin tänään olevani ilmiselvä tenori enkä mikään baritoni. Tarkemmin sanottuna näytän laulukurssin vetäjän mukaan italialaiselta tenorilta. Varjele vakainen Luoja, toivottavasti hän ei tarkoittanut Pavarottia.

Laulukurssin ensimmäinenä päivänä jokainen osallistuja antoi ääninäytteen (arvio fakistani perustui siis muuhunkin kuin pärstäkertoimeen), minkä jälkeen ryhdyttiin jakamaan teoksia niin, että kaikilla on vähintään n. viiden kappaleen verran harjoiteltavaa ensi kerraksi. Itse sain osalleni Purcellia, Monteverdiä ym. sangen mielenkiintoista laulettavaa, 8-äänisistä kappaleista aina duettoon asti. Tästä voi tulla vielä vaikka mitä.

Tiikerikakutkin tuli sitten tehtyä. Ohje tässä, selitykset jäljempänä:

200 g voita
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
12 rkl konjakkia, madeiraa, sherryä
2 tl vaniljasokeria
1 dl perunajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1-2 rkl kaakaojauhetta

Voi ja sokeri vatkataan, munat lisätään yksi kerrallaan. Kuivat aineet (paitsi kaakao) sekoitetaan ja siivilöidään taikinan sekaan vuorotellen nesteen kanssa. Lopuksi noin kolmannes taikinasta siirretään toiseen kulhoon ja siihen siivilöidään kaakaojauhe. Kerroksittain voideltuun kakkuvuokaan (vaalea-tumma-vaalea) ja uuniin 175-180 asteeseen vähintään tunniksi.

Sitten ne selitykset. Luulin ensin ohjeessa olevan pianovihreen, tuo alkoholin määrä kun vaikutti aika jykevältä. Mutta eipä tuossa muutakaan nestettä ole... Pokka ei vain antanut periksi tehdä tupla-annosta pelkkien wiinasten voimalla, joten käytin nesteenä maitoa ja D.O.M.-likööriä suhteessa 5-1. Maistelun perusteella sokeria on aika runsaanpuoleisesti, joten ehkäpä tuo raa'an alkoholin käyttö olisi ollut perusteltua. Mutta koska tein tupla-annoksen, en viitsinyt käyttää sen enempää >3 desiä calvadosta kuin Kissaemon iltojen piristystäkään, siis sherryä. Toisen kakun tosin valelin kevyesti n. 8 senttilitralla calvadosta...

Kakuista ei tullut kovin esteettisiä, kaakaokerrosta oli hieman liikaa joten tiikerikakun idea hieman vesittyi. Ei siis kuvaa tällä kertaa, mutta ehkä joskus myöhemmin sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti