perjantai 15. toukokuuta 2009

Isän keittiöpäivä

Äitienpäivää tuli tosiaan vietettyä hyvinkin perinteisin menoin, ähky alkaa pikkuhiljaa jo helpottaa. Pääruoan lisäkkeenä kokeilin Ranska - herkuttelijan keittiö -kirjasta löytyneitä

Annan perunoita

Noin kilon verran perunoita (ei liian kiinteitä)
Kirkastettua voita
Suolaa

Kuori perunat ja viipaloi muutaman millin siivuiksi. Asettele uunivuokaan kerroksittain, kerrosten väliin kirkastettua voita ja suolaa. Kypsennä folion alla uunissa 200 asteessa tunnin verran. Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan odottamaan uunista poisoton jälkeen viitisen minuuttia ja sen jälkeen kumoamaan perunakakku, mutta käytössä ollut astia oli tuohon tarkoitukseen epäkäytännöllinen. Meillä ei kaikilla ole tarkoitukseen sopivia pienehköjä kupariastioita, joita ravintoloissa kuulemma käytetään... Tämä oli vähän pliisun makuista, kerrosten väliin olisi voinut laittaa jotakin makua tuovaa. Kuten vaikkapa Auraa tai mustaleimaa.

Alkuruokana oli perheessämme jo klassikon aseman saanut salaatti, jolla on totisesti perinteitä - kohta 14 vuoden ajalta! Ohje on Caroline Ellwoodin kirjasta Italian herkut.

Keväinen makaronisalaatti

300-400 g kuorittuja katkarapuja, sulatetaan
250 g spriaalimakaroneja (mieluiten tricolori, tulee koristeellisemman näköistä)
2 avokadoa, hedelmäliha suikaloidaan
yht. 1 rkl kuivattua timjamia, basilikaa ja meiramia
KASTIKE:
1 valkosipulin kynsi, murskataan
1/2 tl sinappia (esim. Dijon)
6 rkl öljyä
3 rkl sitruunamehua
1 tl pehmeää sitruunan sisusta
1 tl hunajaa
suolaa ja pippuria
KORISTEEKSI:
mustia oliiveja
tuoreita yrttejä

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon katkaravut ja anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Keitä pasta al dente, huuhdo kylmällä vedellä, valuta ja sekoita katkarapujen joukkoon. Lisää myös avokado ja kuivat yrtit. Sekoita ja lisää ennen tarjoilua mustat oliivit ja tuoreet yrtit - yrttejä voi toki vaihdella, yleensä olen käyttänyt samoja yrttejä niin kuivina kuin tuoreinakin.

Äitienpäiväkakun ohje oli siis tämä. Muokkasin sitä sikäli, että pakastekarpaloita meillä ei ollut, kuivattuja sen sijaan kyllä. Lisäsin sitten täytteeseen sopivaksi katsomani määrän mehua, olisi tosin voinut olla paljon hapokkaampaakin minun makuuni. Ehkä puoli tusinaa sitruunaa olisi...ei, ei sentään. Koristeluun käytettiin suklaakuorrutettuja karpalonameja.




torstai 7. toukokuuta 2009

It Is The Month Of Maying

Ja fa-la-laa ynnä muuta sen sellaista. Mukava vaihe keväästä menossa sikäli, että viherrystä näkyy siellä täällä, mutta ruohonleikkuu-urakka ei vielä ole alkanut...

Vappukin tuli, oli ja meni jo lähes perinteikkään Korkeasaari-vierailun merkeissä. Kuten parempi puoliskoni jo totesi, olin ruokakuntamme osalta tällä kertaa eväsvastuussa, ja mukana oli mm. tällaisia herkkuja (jälleen kerran kirjasta Espanjalainen keittiö):

Suolamantelit
1/4 tl cayennepippuria
2 rkl merisuolaa
2 rkl voita
4 rkl oliiviöljyä
200 g kuorittuja manteleita

Sekoita kulhossa pippuri ja suola. Kuumenna voita ja öljyä paistinpannussa tai paistokasarissa, lisää mantelit ja paista niitä välillä sekoitellen 5 minuuttia tai kunnes mantelit ovat kauniin ruskeita. Kumoa mantelit suolaseokseen, kääntele ja sekoittele, anna jäähtyä. Näissä on mukavan salakavala takapotku...


Pollo con limon y ajillo

2 nahatonta broilerin rintapalaa
2 rkl oliiviöljyä
1 salottisipuli silputtuna
4 valkosipulinkynttä silputtuna
1 tl paprikaa
1 sitruunan mehu
2 rkl tuoretta persiljasilppua

Suikaloi liha (ei liian pieniksi paloiksi), kuumenna öljy ja paista broileria, sipuleita ja paprikaa kovalla lämmöllä sekoitellen muutama minuutti kunnes liha on läpikypsää. Lisää sitruuna ja persilja, mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Voi tarjota yhtä lailla kuumana kuin kylmänäkin.

Guirlache

yhteensä 200-250 g manteleita ja pähkinöitä
öljyä (ei kovin voimakkaan makuista)
200 g kidesokeria
1 rkl sitruunamehua

Levitä pähkinät ja mantelit uunipellille (arvatenkin leivinpaperin päälle) ja paahda 150-asteisessa uunissa kunnes pähkinät saavat hieman väriä. Tässä kannattaa olla tarkkana, liian kauan uunissa ollessaan pähkinät kitkeröityvät. Alkuperäisessä ohjeessa annettiin ohjearvoksi puoli tuntia, mutta 20 minuutin jälkeen kannattaa jo olla haukkana vahtimassa pähkylöitä.

Rouhi pähkinät ja mantelit esim. kaulimella (vaikkapa leivinliinan välissä), ota toinen uunipelti ynnä leivinpaperi ja öljyä leivinpaperi huolella. Kaada sokeri sopivaan sulatusastiaan ja sitruunamehu sen ympärille, kuumenna miedohkolla lämmöllä tarpeen mukaan sekoittaen kunnes sokeri on kullanruskeaa. Jälleen kerran, älä kuumenna liikaa - palanut sokeri ei ole hyvää. Kaada manteli-pähkinärouhe öljytylle pellille, sekoita ja levitä tasaisesti. Kaada sokeri päälle, sekoita ja tasoita, anna jäähtyä. Täysin jäähdyttyään levy on helposti paloiteltavissa annospaloiksi.

Muistaakseni Jamie Oliverin ensimmäisessä keittokirjassa oli hyvin samantapainen ohje, ja siinä neuvottiin myös rouhimaan lopputulos tehosekoittimessa (ensin melko karkeaksi, sitten puolet seoksesta syrjään ja loppu hienommaksi) ja käyttämään semifreddon mausteena. Semifreddoa pitäisikin taas tehdä pitkästä aikaa... No, tässä on muutakin kokkausta tiedossa lähiaikoina, kuten kaikki nyrkin ja hellan välissä viihtyvät isät tietävät. :-)
Noiden lisäksi mukana oli mm. perunatortillaa höystettynä n. 150 grammalla ohueksi siivutettua ja pannulla käytettyä chorizoa, vierailevana tähtenä myös hyvin pieneksi suikaloitu suippopaprika.