Ruokahalu hyvin, kaikki hyvin

Olipa harvinaisen inhottava vatsatauti. Ei mitenkään raju, mutta mikään ruoka ei juurikaan maistunut ja väsytti aivan tolkuttomasti. No, nyt tilanne alkaa onneksi olla voiton puolella kaikkien perheenjäsenien osalta. Pari päivää sitten tuli jo hieman leikittyä ruoalla:


Arvatenkaan mitään herkkuruokia ei ole viime aikoina tullut kehiteltyä, joten kaivetaan arkistojen aarteista kirjasta Complete Thai cooking löytyvä herkkuohje.

Seesami-pähkinäkanaa

2 rkl rypsiöljyä
2 rkl seesamiöljyä
n. 1/2 kg kanan rintafileesuikaleita
250 g parsakaalia pieninä kukintoina
250 g minimaissia, puolitettuina jos isoja
1 punainen paprika isohkoina suikaleina
2 rkl soijakastiketta
250 ml appelsiinimehua
2 tl maizenaa
2 rkl kevyesti paahdettuja seesaminsiemeniä
60 g paahdettuja suolattomia pähkinöitä (esim. cashew)

Kuumenna öljyt wokissa tai paistokasarissa ja ruskista kanasuikaleet. Tähän kannattaa käyttää kokonaisia (marinoimattomia tietenkin) fileepihvejä ja leikata niistä reiluhkoja suikaleita. Lisätään parsakaali, minimaissi ja paprika, sekoitetaan ja wokataan pari minuuttia. Sekoitetaan soijakastike, appelsiinimehu sekä maizena ja kipataan seos kanan ja vihannesten päälle. Sekoitetaan kunnes kastike hieman suurustuu ja muodostaa kauniin kiilteen. Lisätään seesaminsiemenet ja pähkinät, kuumennetaan kunnolla 3-4 minuutin ajan. Tarjoillaan nuudelien tai riisin (jasmiini, basmati) kanssa.

Siitä mukava thairuoka, että on varmasti lastenkin makuun. Tai no varmasti ja varmasti, mistä sitä koskaan tietää, mutta mitään välitöntä en syö -reaktion aiheuttavaa tuossa ei ole. Parsakaalia nyt ehkä lukuunottamatta. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin maapähkinöitä, ja itse muistan joskus tehneeni tuota kerettiläisesti suolapähkinöitä käyttäen. Toimi kyllä silloinkin, täytyy vaan olla tarkkana soijan kanssa ettei tule liian suolaista.

Kuoro suunnittelee kirkkokonserttia ensi kevätkaudelle, siis vuodelle 2010. Ohjelmistoa on alkanut kasaantua kiitettävää tahtia, ja sangen kunnianhimoista sellaista. Erittäin mielenkiintoinen tuttavuus oli Samuel Barberin Adagio for strings sekakuorolle (8-ääninen) sovitettuna, sanoituksena requiemeistä tuttu Agnus dei. Tuo kappalehan on monille elokuvaharrastajille tuttu Platoon-elokuvasta, muistaakseni juuri kersantti Eliaksen kuolinkohtauksesta. Noinkin pienellä porukalla (< 20 henkeä tällä hetkellä) 8-äänisen kappaleen esittäminen on kyllä aika vaativaa, mutta kyllä se siitä. Nyt kun ei ole kiire harjoitella. Ainakaan vielä.

Toisten ihmisten vajavaisuuksille nauraminen on tietysti väärin ja brutaalia, mutta joskus sille ei vain voi mitään. Kuten esimerkiksi www.engrish.com -sivujen tapauksessa. Sieltä löytyy mm. useampikin ruoka-aiheinen hilpeä kuva, kuten vaikkapa tämä.