perjantai 27. helmikuuta 2009

Omenoilla herkuttelua

Kävin ostamassa kaupasta lähemmäs kaksi ja puoli kiloa Fuji-omenoita, kun kerran sai halvalla (eli siis kyseessä oli nk. Sulo Vilén -kompleksi). Kotona oli omppuja ennestäänkin, joten pohdin sitten helppoa ja nopeaa tapaa päästä niistä eroon. Aivolohkoja kaivelemalla ja hieman säveltämällä syntyi tällaista:

Omenapaistos (noin neljälle)

Muutama isohko omena, kuoritaan ja lohkotaan
Noin 1 1/2 dl kaurahiutaleita
1/2 - 1 dl sokeria
Pari rkl voita (tai oivariinia)
Loraus jotakin kostuketta, esim. omenamehua

Omenaviipaleet ladotaan voideltuun uunivuokaan. Voi sulatetaan ja siihen sekoitetaan kaurahiutaleet sekä sokeri (itse käytin tällä kertaa ruokokidesokeria). Seos lusikoidaan omenaviipaleiden päälle ja vuoka laitetaan uuniin. Käytin aluksi 175 asteen lämpöä, mutta se ei saanut aikaan mitään näkyvää reaktiota kaurahiutaleissa, joten parinkymmenen minuutin jälkeen nostin lämpöä reiluun 200 asteeseen - kymmenen minuuttia riitti antamaan kaivattua väriä. Lämmön lisäyksen yhteydessä lorautin vuokaan hieman (alle desi) omenamehua, paistos näytti kovin kuivakalta siinä vaiheessa. Paistos nautiskeltiin jäätelön kera, ja hyvin teki kauppansa viikon riepotuksesta väsyneiden tenavien keskuudessa!


Viikko on ollut aikamoista menoa töissä. No, itsehän halusin haastavampia tehtäviä ja saamani piti. Kunhan viikottaiset rutiinit alkavat mennä, niin kyllä tämä tästä. Ainakin Excelin tehokäyttö tulee totisesti tutuksi...

Päivää (ja oloa) kevensi noin kymmenen kilometrin kävely, auto kun oli huollossa ja nuukana en viitsinyt maksaa bussi- tai junalippua (taksista puhumattakaan) vaan kävelin autoliikkeestä töihin ja takaisin. Verenpaine kyllä pomppasi kun sain laskun käteeni huollon jälkeen - sitä oli höystetty pitkähköllä listalla havaittuja puutteita, joista osa on onneksi halpoja, osalle ei ole tarkoitus tehdä mitään ja osa vaatiikin sitten aktiivisia toimenpiteitä. Seuraavan palkkapäivän jälkeen täytyy käydä ostamassa osat takajarruremonttia varten - yritän kyllä saada houkuteltua jonkun autoista hieman enemmän tietävän ja/tai kokemusta omaavan kaveriksi tuohon puuhaan. Jospa ruoka- ja juomapalkalla voisi lahjoa...

Juu, olihan siitä heti äänestä tunnistettavien artistien listasta jäänyt aika monta puuttumaan, joten jatketaan. Miten olinkin unohtanut tuon listan ensimmäisen, en käsitä...
  • Janis Joplin
  • Leonard Cohen
  • Juice Leskinen
  • Pate Mustajärvi
  • Tina Turner
  • J. Karjalainen
  • Bon Scott
  • Klaus Meine
  • Ismo Alanko
  • Till Lindemann
  • M. A. Numminen
  • Rauli Badding Somerjoki
  • Martti Servo
  • Lemmy Kilmister
  • Pepe Willberg
  • Neil Tennant
  • Rod Stewart
  • Roy Orbison
  • Morrissey
  • Tom Petty
  • Tracey Ullman
  • Tuomari Nurmio
  • Vesa-Matti Loiri

Siinähän noita... Kyllähän tietysti Florence Foster Jenkinsinkin tunnistaa, mutta lähinnä kivun perusteella. Loppuun vielä viikon hupikuva:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti